Not a fan of lectures, broken bones teach better

Ehken annakkaan  eilisten treenien  blogipäivityksen valua viikon  päähän, vaan teen sen  jo tänään!

Jälleen  mentiin  samalla meiningillä kuin viime  viikolla, melkein  sama  porukka  oli  kasassa. Tällä kertaa minulla oli mukanani vain Supu,  kun treenikyytiin Joiku  ei  olisi  mahtunut. Mentiin  ilman  sen kummempia  fiiliksiä ja  suunnitelmia. Ainoastaan  pyöri mielessä  alustavasti,  että ainakin  ruutua,   merkinkiertoa ja seisomista.

Aluksi vaan hengailimme hallilla,  katselimme muiden agilitytreenejä. Itse löysin viereisestä, tyhjänä olevasta hallista (joka on ainoa  tie paikalla olevaan vessaan) oven jossa oli ilmeisesti mennyt hälytys päälle. Tai no,  enhän minä itse tietenkään  ollut tarpeeksi rohkea tarkistaakseni mistä se  ääni  tuli. Oli aika karmivaa mennä sinne, kun jostain pimeyden  keskeltä alkaa kuulua puhelimen  soittoäänen kaltaista ääntä...

Kun kyllästyin vain hengailemaan, rakensin ruudun ja päästiin sen pariin.  Supulla  oli kivaa,  siis todella kivaa. Se suorastaan huusi,  loikki,  oli ihan tosi hyvällä   fiiliksellä. Koitin ottaa  itse   mallia  koiran fiiliksestä. Laitoin ruutuun namitargetin, otin itse ihan reilun välimatkan (10 metriä tai jotain), se sinkosi tuhatta ja sataa ruutuun. Toistin tätä pari kertaa, sitten otin targetin pois   ja  lähetin, jälleen  tuhatta ja sataa, osasi hakeutua seisomaan oikeaan kohtaan. Jee!  Ensimmäistä kertaa  tuntuu,  että tuo liike on edistynyt,  edes vähän.

Vauhdikas meno jatkui, kun päästiin tekemään merkin kiertoa. Viime treeneissä  pidin oman välimatkan merkkiin about metrin mittaisena, nyt  uskalsin  kasvattaa  sitä jo 2-3 metriin ainakin. Pari  kertaa koira  osoitti ettei tiedä mitä tehdä, pyörähtäessään ympäri  edessäni, tai mennen merkin  viereen kyttäämään.  Saatiin kuitenkin useampi tosi kiva toisto. Saanko  vaan hehkuttaa koiran asennetta ja  vauhtia  liikkeessä? Huippuporo.

Tällä kertaa kaveri rakensi hallille kokonaisen rally-tokoradan, ja pakkohan siitä oli ottaa kaikki ilo irti. Koskaan aiemmin  ei olla kokonaista rataa päästy  tekemään,  ainoastaan naksuteltu yksittäisiä liikkeitä. Olen toisaalta ajatellut,  että tämä voisi  olla hauska harrastus. Vaikka  myöhemmin onkin lävähtänyt kasvoille totuus, ettei  se ehkä olekkaan ihan niin  simppelihauskahelppo harrastus...

Supun kanssa rataa oli hauskaa tehdä! Se keskittyi, sen mielenkiinto  ei pudonnut,  ei  tietoakaan haistelusta,  ei edes yrittänyt syödä kylttejä. Huolimatta siitä että läpi radan palkkasin sitä  vain kehumalla, ruokapalkka tuli   vasta  lopussa. Mukana  seurannut rally-tokoa enemmän tehnyt kaveri kertoi kiinnittäneensä huomiota erityisesti vasemmalle  käännöksiin. Itse teen ne todella tiukasti (ai  mikä tokosyndrooma),  kirjaimellisesti  paikallaankääntyen. Kaiken  logiikan  mukaan poron pitäisi osata olla  niissä mukana, mutta rintamasuuntaa  emme saaneet pysymään yhdenmukaisena. Harmittaa, että  tuon  takaosan käyttö   on huonontunut niin paljon, päivittäisestä treenaamisesta huolimatta. Ja herättää taas  lisää omia spondyloosipelkojani, onneksi  olen vihdoin saanut  raha-asiat sen verran  kuntoon, että saadaan sen kuvaaminen vihdoin hoidettua.

Positiivisena pysyäkseni voin  iloita,  että ehkä mie  tuon   voisin  ilmoittaa rally-tokokisoihin. Kun vaan itse muistan tehdä vähemmän tiukkoja käännöksiä, ettei niistä tipu  pisteitä.

Hetken lepäilyn  jälkeen  pääsi Supu vielä jatkamaan treenejään. Tällä kertaa kaverin avustuksella tokoa. Seisomisessa ei mitään ongelmaa, mitä nyt pari kertaa liikutti etutassujaan minun palatessa luokse liian läheltä. Alkaa kuitenkin näyttämään  kokoajan paremmalta.

Tämän jälkeen päädyttiin vielä hinkkaamaan seuraamista. Ja kyllä, hinkkaamaan. Se sama Supu, joka pari vuotta sitten ei  olisi  kestänyt paria toistoa enempää, nyt intoa puhkuen loikki ja   vinkui (kyllä,  tämä on täysin  sallittua) perusasennossa, että  koska me   jo tehdääänn. Kovin pitkiä   pätkiä ei tehty, muutamat liikkeellelähtönaksuttelut, nykyään  se siinäkin   pikemmin loikkaa jes!-asenteella mukaan, kuin heittää  nenän   maahan ja toteaa että tää on tyhmää  evvk. Näiden lisäksi yhdellä täyskäännöksellä varustettua suoraa. Hieman myös hinkattiin sitä aiemmin ongelmaksi  osoittautunutta vasemmalle käännöstä. Se vaan ei näytä nätiltä, ei ainakaan niin nätiltä kuin miltä on  joskus näyttänyt...

tl;dr Supulla on  huippu asenne ja vauhti, yksityiskohdat on  pilkunnussijoille

Risk the fall, oh we have felt it all

Do we fight to hold our heads up high,

And beat the drum to what we love?

Hearing voices from afar,

join the madness when the curtain falls.

Risk it all, hold nothing back,

Seize the day, we must attack.

Stars arising, countless worlds colliding,

only one will take it all.

Minulla on tänä vuonna jäänyt LCSn, eli  League of Legends Championshipin, katsominen liki täysin. Fnaticin muuttumisen myötä myös minun kiinnostus putosi. En  kuitenkaan ole voinut olla nyt seuraamatta "worldseja",  joissa valitaan maailman  paras  League of Legends -tiimi. Ja tämän vuoden "Worlds Collide" -nimisessä tunnuskappaleessa on myös aivan huikean  kivat  sanat. Pääsee takuulla soittolistalle jota kuuntelen silloin kun ei tunnu harrastus sujuvan ja tarvitsee jotain innostusta siihen.

Koska tänään illalla päästään taas treenaamaan (jee!), on  hyvä aika muistella viime viikon treenejä. Ja tätä postausta ei tietenkään  voinut tehdä esim. vielä  silloin kun   muisti miten treenit meni.

Mukanani oli Supun lisäksi myös Joiku, olimme jälleen hallilla tutussa porukassa  treenaamassa. Itse olin kipeänä, hieman omissa   maailmoissani ja  no... kipeänä. Flunssan myötä ääni  höyläsi kuin  15-vuotiaalla pojalla, mutta saatiin  kuitenkin  jotain tehtyä.

Joiku pääsi tekemään agilityä. Kuten piirroksesta huomaa, oli radassa takaakiertoja, paljon. Ja mehän ei olla takaakiertoja juuri lainkaan tehty, mutta treenikaverien (niiden  jotka tosissaan  tätä  lajia tekee)  toiveesta oli  tuollainen rata. Omat ohjaamiset oli taas  mitä oli, vaikka olenkin positiivisesti yllättynyt siitä miten  sain esim. 1.-3. esteen sujumaan. Loppuradassa  sitten  taas  oli ongelmaa  sitäkin enemmän. Esim. miten koiran saa tuolta neljänneltä esteeltä viidennelle. #vainsunnuntaiaksailijajutut

Sitten Supun  tokoihin. Tämä oli  ensimmäinen varsinainen treeni tokokokeen jälkeen, ja päätin että  nyt tosissaan keskitytään siihen avoimeen luokkaan. Tai meidän hankaluuksiin siellä: seisominen ja merkinkierto. Supun asenne on niin mainio, se on kunnon taisteluorava,  tai kettu, tai susi. Tai sitten vaan Supu,  taistelu-Supu. Juuri tätä kirjoittaessa totesin myös  kaverille, että ehkä vielä joku päivä olen kyllin taitava oppimaan Supulta jotain.

Ekana merkinkierto. Sitä ollaan treenattu lähinnä ulkona puiden ja tolppien  avulla, mutta  merkki  on aivan oma juttunsa. Pieni  poro kun haluaisi kävellä   sen päältä, kaataa  sen,  tuoda sen minulle. Aloitin ohjaamalla sitä huolellisesti käden avulla  merkin ympäri. Pikkuhiljaa pienensin käsiliikettä,  lisäsin mukaan käskyn. Vaikka Supun saisikin teknisesti osaamaan liikkeen, tulee  vauhti todennäköisesti tulemaan ongelma, joten  sitä lisää viskaamalla nami selän taakse kierron jälkeen. Se alkoi sujua sen verran nätisti, että odotan  innolla  miltä kierto tänä iltana tulee näyttämään!

Seisomisessa ongelmana on ollut se, että ei tuo pysy paikallaan kun  kävelen sen selän taakse. Se  ihan reippaasti kääntyy sen 180 astetta, tai enemmänkin.  Onneksi minulla on loistava treenikaveri,  jonka neuvoilla tätäkin alettiin työstämään. Supu paikalleen, kaveri naksuttelee, itse  kiertelen sitä ja käyn palkkaamassa naksautuksesta. Jo muutaman  toiston jälkeen pääsin kiertämään sen täysin ympäri! Toki etäisyyden ollessa varsin... väljä.

Juuri kun tämä lähti sujumaan, kuului porolapsen päästä "naks" ja se unohti jäävän seisominen. Tottakai oma moka, etten palkannut sitä siitä treenissä tarpeeksi, keskityin vaan  siihen ettei se seisoessaan liiku ympäriinsä. Lopputreeni keskityttiin seisomisen muisteluun. Ei, se  ei ole maahanmeno, ei myöskään   istuminen, eikä varsinkaan perään hiipiminen. Tehtiin ihan helpoimpia treenejä, itse kädellä  pysäytin sen ja palkkasin. Tätä muutama toisto,  uusi yritys, ei vaan voi ymmärtää mitä "odota"  tarkoittaa. Itsellä turhautuminen, miten meninkään taas rikkomaan tämän  koiran. Lopulta kuitenkin kävi jotain, millä sain kaivettua esiin  edes sen yhden onnistuneen  seisomisen.

Myöhemmin  kun kotona olen kokeillut, ei ole seisomisessa ollut mitään  ongelmaa. Eikä  myöskään siinä,  että itse kierrän koiran taakse! Pakko uskoa, että joku  tiedonjyvänen sen päänuppiin jäi treenin myötä.

Elin luulossa ettei  muuta ongelmaa ole, kunnes kotona muistin vielä   sen pahimman: ruudun, mutta se olkoot ihan oma juttunsa. Ehkä vielä joku päivä hankin ruutunauhan ja ne kartiot, niin voitaisiin sitä joskus treenata...

The pretty wisdom does not come without learning

Viime sunnuntai meni pääosin Hollolassa, Salpausselän piirinmestaruuksissa. Tällä kertaa ei ollut turhan lämmin ilma, vaikka Supu läähättikin auringonpaisteen myötä ja ehdin jo pelätä, että tässä kokeessa käy samalla tavalla kuin viimeksi.


Onneksi parhausporo osaa myös yllättää - positiivisesti. Se teki niin nättiä työtä, ja olen siitä ihan älyttömän ylpeä.

Kehässä Supu oli tosi kiva, täysillä mukana jutuissa. Seuraamisen alussa se katosi hetkeksi, mutta pysähdyksen jälkeen muisti että ainiin, tää on seuraamista! Jonka jälkeen olikin kivaa seuraamista, ei teknisesti parasta mahdollista, mutta se oli kiva ja iloinen. Muut liikkeet meni juuri niinkuin on treeneissäkin parhaimmillaan mennyt. Minun ei tarvinnut pitää sitä liikkeiden välillä kokoajan kontaktissa, se hyppi vasten ja heilutti häntää silmät loistaen. Ehkä kerran tai kaksi se liikkeen jälkeen katsoi haikeasti kohti kehän ulkopuolelle jätettyä kissanruokaa ja päästi hiljaisen nyyhkäisyn. Ei kuitenkaan kertaakaan yrittänyt karata, tai antanut haaveiden kissanruuasta nousta liian yli, että olisi kaikki keskittyminen kadonnut.


Tuomarikin sanoi suorituksen jälkeen, että tosi kivaa yhteistyötä ja koira tekee hurjan nätillä ilmeellä. :) Kiva että ollaan päästy tähän, kun piirinmestaruuksissa 2013 saatiin kuulla, että aika heikkoa yhteistyötä.

Kuvan ottaja: Mira P.

Paikallamakuu - 8 (32)
- Meni maahan viereisen ohjaajan käskystä.
Seuraaminen - 8 (24)
- Kuten aiemmin sanoin, oli alussa vähän hukassa, eikä teknisesti parasta mahdollista seuraamista.
Maahanmeno - 9,5 (19)
- Istumisen kautta maahan.
Luoksetulo - 10 (30)
Noutoesineen pitäminen - 10 (20)
Kauko-ohjaus - 10 (20)
Estehyppy - 9,5 (19)
Kokonaisvaikutus - 10 (20)

184p. ALO1, 2. jaettu sija /16
Tuomari: Riikka Pulliainen

Huikeaa ajatella, että ollaan Salpausselän kennelpiirin toiseksi paras alo-koirakko. Ja sieltä tuli se kauan kaivattu ykkönenkin! Oli aika uskomaton fiilis kehän jälkeen, kun juostiin Supun kanssa palkalle ja kaveri sanoi että ihan varma ykkönen tulee sieltä.

Sitten pitäisi päättää, että koitetaanko vielä hankkia kaksi ykköstä lisää TK1-tunnusta varten, vai alkaa suoraan vaan katselemaan eteenpäin avointa varten.

Kuvan ottaja: Mira P.

Supun uusi suosikkilelu, millä on saatu ihan uusia leikkimisfiiliksiä treeneihin. 27 euron hinta kirpaisi, mutta ei kyllä kaduta kun näkee miten paljon Supu tuota leluaan rakastaa.

Nämakin kuvat otti Mira P.

Teen vastoinkäymisistä voimaa

Elokuu lähestyy loppuaan, mutta ilma tuntuu olevan lämpimämpi kuin koko vuonna. En ole koskaan juurikaan välittänyt siitä kun ilman lämpötila nousee yli +20°C, ja tämän päiväinen +26°C ja pilvetön taivas ei ihan ollut ihannesää. Supu on samaa mieltä.

Tämä päivä, tai osa siitä, kului Elimäellä tokokokeessa, joka perinteiseen tyyliin järjestettiin avoimella hiekkakentällä. Reunustan puut antoivat jonkinasteista suojaa polttavaa kuumuutta vastaan, joka kuitenkin lävähti kasvoille välittömästi kun astui auringonpaisteeseen.

Päivä alkoi heti loistavana sillä, että herään kaverin soittoon "ollaan nyt pihas". Nukuin pommiin, loistavaa. Hätäisesti kerään tavarat, joita ei tietenkään voinut edellisenä iltana pakata valmiiksi, ja unohdin Supulle ottaa mitään nameja mukaan. Tai no mieluummin ne unohtaa kuin esim. koiran paperit.

Koe oli pieni, meidän lisäksi muita koirakoita oli vain yhdeksän, joten alokasluokkaakaan ei tarvinnut kovin kauaa odotella vaikka se järjestettiin viimeisenä. Odottelu meni oman jännityksen kanssa tapellessa, sekä kavereiden kanssa jutellessa. Supu oli autosta haettaessa aikalailla samantuntuinen kuin aina, ja olen ylpeä siitä miten vähän se kiinnitti huomiota ympäröiviin koiriin. Varjossa se oli oma iloinen itsensä, koitin saada sen juomaan ja pysymään viileänä. Kuitenkin heti kun mentiin paahtavaan auringonpaisteeseen, se muuttui hitaaksi ja surulliseksi koiraksi. Käskyjä totteli paljon normaalia pidemmällä viiveellä, ja siitä näki että on tukalaa ja ihan tyhmää.

Tuomari: Anne Nokelainen

Paikalla makaaminen 9 (36)
Aiempiin kertoihin verrattuna voisin alkuun kehaista miten hurjan kivasti se oli kuunnellessa tuomarin puhetta jne. Ei pälyillyt ympärilleen, haistellut maata, koittanut karata perusasennosta tai muuta. Istui vieressä ja piti katsekontaktia yllä. Maahanmeno sillä oli kuitenkin tooooooooosi hidas, vaikka kuitenkin kuunteli ensimmäistä käskyä. Makasi hievahtamatta ja nätisti. Perusasentoon nouseminen oli hyvä.

Seuraaminen 7 (21)
Kamalinta seuraamista ikinä. Niin väljää, että olin ihan varma että tästä tulee nolla. Juoksuosuuden ajaksi sillä tuntui fiilis nousevan hieman, mutta se valahti sitten kuitenkin taas nopeasti. Loppuun täyskäännös ja liike seis, jolloin Supu jäi minun taakseni seisomaan ja haaveilemaan omia poroasioitaan.

Maahanmeno 8,5 (17)
Seuraaminen oli taas rumaa, vino ja hidas maahanmeno.

Luoksetulo 6 (18)
Kaksoiskäsky. Löntysteli tosi hidasta vauhtia, ihan epäsupumainen luoksetulo.

Noutoesineen pitäminen 10 (20)
No tämä sentään sujui. Tällä kertaa sain jopa annettua kapulan kunnolla koiralle.

Kauko-ohjaus 0 (0)
Ei vaan jaksanut nousta istumaan. Annoin kaksi käskyä, liikkeen jälkeen sain kuulla että olisi ollut ok antaa vielä kolmas käsky. Toisaalta olen 99% varma, että eipä se olisi silläkään enää noussut.

Estehyppy 6 (12)
Ihme ettei mennyt nollille. Mielestäni annoin kaksoiskäskyn, kun Supu lopulta jaksoi hypätä, niin toi sitten riman samalla kertaa mukanaan. Meni vielä ennen perusasentoon tulemista haistelemaan tötsää.

Kokonaisvaikutus 7
Tuomari totesi että kuumuudella taisi olla osa jos toinenkin näin heikkoon suoritukseen. Koirasta näkee että osaa, mutta on niin kuuma ettei sitä vaan yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa.

138p. ALO3, sijoitus 4/5 (jaettu 4. sija)

Niin että miten meni noin niinku omasta mielestä.

Pistän suurimman osan tästä helteen piikkiin. Koitin itse koiraa nostatella liikkeiden välillä, mutta toisaalta tiedänhän sen, että jos Supua ei kiinnosta niin ei myöskään kiinnosta. Voihan tässä jossitella että "jos mulla olisi ollut kissannappuloita parempia nameja mukana ja jos sitä ja jos tätä", mutta tämä oli tälläinen koe. Olen kuitenkin ihan äärimmäisen iloinen että saatiin viimein kahden vuoden jälkeen koekynnys selätettyä. Tästä on suunta vain ylöspäin! Toivotaan että 13.9. pm-kokeissa ei ole ihan näin helteinen sää.

Ketterä kuin virtahepo

Ollaan oltu hurjan ahkeria treenaamaan, viimeisen viikon aikana on treenien määrä kasvanut noin 300% aiempaan nähden. Eli ollaan treenattu kolme kertaa: sunnuntaina, keskiviikkona ja torstaina.

Sunnuntaina päädyttiin Solttiin, treeniseurana sama porukka kuin aiemminkin. Kuten torstain treeneissä oli käynyt ilmi, niin meidän pitää seuraamista hinkata. Joten päätin aloittaa sillä. Supu oli ihan väsy ja suru, enkä saanut sitä nostettua leluilla tai nameilla läheskään haluamalleni tasolle. Koitin jonkun aikaa väkisin vääntää siinä sitten tiivimpää seuraamista, mutta sain todeta että eihän tästä tulee mitään. Nenä oli turhan tiiviisti maata vasten, koiran motivaatio nollassa, joka entisestään tekee sitä väljyyttä seuraamiseen. Miksi edes yritän?
Koira hetkeksi lepäilemään, jonka jälkeen mentiin paikkikseen häiriöksi tekemään paikallaistumista. Uusi ongelma ilmeni: se kuuntelee tosi vahvasti muiden "maahan" ja "sivu" käskyjä. Itse paikkis oli tosi nätti, eikä mitään ongelmaa. Yritettiin sen jälkeen sitten hinkata tota uusinta ongelmaa, että se kuuntelisi minua ja vain minua. Putkiaivon ymmärrykset vedettiin äärimmilleen tälläisessä treenissä, ja toisaalta se kyllä tajusi että tässä tilanteessa oli joku "juoni", että eihän se ollut mikään kokeenomainen tilanne jossa ongelmaa esiintyy. Lopulta muutamien toistojen jälkeen päästiin tilanteeseen, missä se lähinnä vähän nytkähti muiden käskyjä kuunnellessaan, mutta ei kuitenkaan toteuttanut niitä loppuun asti.
Koska poron surumieli, päätin tehdä jotain hauskaa, eli noutoa. Ja sanomattakin selvää, että se oli hurjan hauskaa. Se on vihdoin oppinut, ettei ole tarvetta singota kapulan perään heti sen heitettyäni, vaan malttaa odottaa käskyä. Hyppyeste-edun vuoksi tein myös hyppynoudon, mikä oli vaikeampaa kuin aiemmin. Kyllä senkin sai sujumaan kun se alkuun muisti että mitä "hop"-käsky meinaa. Vaikka onhan se kummaa että pitää eka jotain hyppiä, miksei voi vaan suoraan singota kapulan perään??
Lopuksi sitten kun sillä oli jo iloisempi mieli noutoharjoitusten jälkeen, tein ehkä puolikkaan alo-seuraamisen mittaisen seuruun. Se oli iloista, riittävän tiivistä, ja vasemmalle käännöskin onnistui. Parhausporo. ♥

Keskiviikkona löysimme itsemme Patoniityn kentältä, tällä kertaa seuranamme vain Nasta ja Vuk. Treenit olivat vähän hutaistut ja lyhyet, mutta koira oli hyvällä fiiliksellä ja suorastaan tanssi miun ympärille että JEE MENNÄÄN JO TEKEMÄÄN. Aloitimme jälleen seuraamisella, joka oli huomattavasti nätimpää tällä kertaa. Kaveri naksutteli vierestä, minä palkkasin. Ongelmaksi ilmeni täyskäännökset. Niitä sitten hinkattiin oikein erityisen huolella, en tosin huomannut kysyä että näkyikö jo jotain parannusta. Kjeh.
Luoksetulo oli pähee, se tuli laukalla perusasentoon asti! Yleensä se on hiljentänyt raviin viimeistään pari metriä ennen.
Maahanmenoa niin, että kaveri naksauttaa kun koira menee maahan, jonka jälkeen vapautan sen. Tehtiin muutamat toistot, eikä ongelmaa. Ehkä seisomaan tai istumaan jääminen alkaa vihdoin väistyä pois?
Lopuksi vielä merkin kiertämistä. Olemme kiertämistä harjoitelleet lähinnä puiden ja lyhtypylväiden avulla, joten merkki oli huomattava vaikeutus porolle. Pitääkö sen yli hypätä? Pitääkö sen päälle peruuttaa? Entä jos menen sen viereen istumaan kurreasentoon? Päättäväisesti sitä kädellä ohjasin merkin kiertämään, ja saatiin jopa pari ihan nättiä toistoa.

Kuva, jonka Aino (@juinttunen) julkaisi 12. 08ta 2015 klo 11.19 PDT

Ja sitten eilinen. Varattiin pitkästä aikaa A-Qilityltä halli, johon saatiin nämä perus treenikaverit, mukaanlukien Jolla-aussie.

Supu oli niin iloinen taas, se jostain syystä nostaa erityisesti hallissa fiiliksen ihan kattoon. Ensimmäisenä päädyttiin tokon pariin. Ilman liikkurointia, häiriönä kolme muuta tokoa tekevää koirakkoa. Aloitimme, jälleen kerran, seuraamisella, joka sujui hienosti. Se oli riittävän tiivistä, riittävän nättiä. Vasemmalle käännöksissä liika iloisuus kostautui, ja se ehti istua niissä. Parin toiston jälkeen pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen siitä, miten vasemmalle käännökset tehdään. Maahanmeno, hieno eikä mitään ongelmaa. Luoksetulo, vähän hidas lyhyestä matkasta johtuen, mutta noin muuten ei ongelmaa. Mitä mä tän kanssa edes treenaan kun kaikki on niin hienoa ja hyvin? :--D
Olin ihan pettynyt, ettei hallilta löytynyt muuta kuin vanha tokoeste, joka sekin on sellainen mikä kaatuu maahan pienimmästäkin kolauksesta. No, tehdään nyt silti parit hypyt. Kannan hyppyesteen seinän vierestä, koira tulee katsomaan että "jee mitä tehdään", nostaa tassun hyppyesteen päälle ja jää sen alle. Neat.
Uusi yritys, koira ahdistuu hyppyesteestä. "Miten sä luulet että mä voin tän hypätä, se koitti äsken tappaa mut!!" Ei yritä höpsö koira, hyppää vaan. Menin itse varmuudeksi pitämään esteestä kiinni, käskin koiraa hyppämään. Lopulta se sen teki, jonka jälkeen kehuin Supun maasta taivaaseen. Sitten typerät aivoni keksivät, että hei me voitais tehdä hyppynoutoa. Ensimmäinen yritys, kapula lentää päin estettä ja este on taas maassa. Onneksi mulla on mukani Supu eikä Joiku, Joiku olisi jo kaivautunut hallin lattian alle ja mennyt sinne turvaan pahaa julmaa maailmaa missä hyppyesteet vaan kaatuilee. Toka yritys, sain kapulan sihdattua niin, ettei se osunut esteeseen. Sanon koiralle "hopnouda", koira syöksähtää hyppyesteen vierestä. Ei ei ei ei ei näin. ;-; Tässä kohtaa itseasiassa aivoihini ilmestyy musta aukko, enkä tarkalleen muista mitä teimme, mutta veikkaan että hyppäytin sitä kerran, jonka jälkeen otin norminoudon. Miten meni noin niinku omasta mielestäs.

Pienen tauon jälkeen huomasin agikentän vihdoin vapautuvan. "Me halutaan!" Supu, joka ei ole tehnyt agilityä kohta neljään vuoteen. Supu, joka on niin raskasrakenteinen ja hajalla. Silti mä haluun! Ajattelin ensin ottaa rimat pois, mutta tyydyttiin tekemään bichonfrise-korkuisilla rimoilla, eli ... ehkä 20-30cm? Jokatapauksessa sellaisilla, ettei sen edes tarvinnut hyppiä, lähinnä kävellä siitä päältä.

Aloitimme ihan vaan tekemällä sinisellä merkityt 1. ja 2. esteen. Vaikea sanoa kumpi meistä oli enemmän pihalla. Siitä etenimme putkelle, joka oli selvästi ehtinyt poroisen muistoista kadota. Teimme sitten pentutyylillä, että kaveri hetsasi sitä toisessa päässä, minä menin toiseen. Sille tuli kyllä hirveä kiire kun minä menin putken toiseen päähän. Sitten uudestaan, tällä kertaa vihreällä merkityt esteet. Minä unohdin täysin että miltä puolelta pitäisi ohjata se 2. hypylle ja saatoin myös unohtaa koiraa käskeä. Hehe hups. Pari toistoa, se alkoi mennä jo paremmin kun minäkin muistin vähän että mitä pitää tehdä.

Supu ketterä kuin virtahepo ja notkea kuin näkkileipä. Vaikka se olisi kuinka terve, ei siitä agilityyn olisi. Miten voikin koira olla noin... tuollainen? Mutta jokatapauksessa oli hauska pieni kokeilu, vaihtelu virkistää. En olisi uskonut, että tulisin koskaan Supun kanssa edes noin paljoa agilityä tekemään.

Mäyräporon kahluuallas

Kuva, jonka Aino (@juinttunen) julkaisi 11. 08ta 2015 klo 10.35 PDT

Ensi viikon sunnuntaina onkin sitten luvassa vähän virallisempaa tokokokeilua. Jännitys koittaa puskea päälle, mutta otetaan tämä vain erilaisena treeninä! Ja pidetään hauskaa. :)

Treenipäiväystä

Tänään treeneissä päätin taas alkaa päivittämään blogiin treenailuja, koska muuten ne hukkuu johonkin ja unohtuu täysin.

Seuraksemme saimme Nastan, Limen ja Narrin, sekä Vuk-aussien. Ennen treeniä heittelin Supulle palloa, sen jaksaminen on kuumalla aurinkoisellakin kelillä kasvanut ihailtavasti. Toinen oli ihan liekeissä.

Teimme alkuun lyhyet paikkikset ja luoksarin, että saisin kaverin sanomaan minulle niistä vartaloavuista. Joita no, ei tietenkään nyt tullut kun kaikki keskittymiseni oli siinä että olisin itse mahdollisimman eleetön.

Seuraaminen, ihan hirveän rumaa ja väljää. Takapäätreeneistä huolimatta ei meinannut vasemmalle käännökset sujua millään. Se joko istui, tai kompuroitiin vaan toistemme jalkoihin. Teimme 270-asteen käännöksiä, joka tuntui jonkun verran auttavan. Väljyyden korjaamiseksi seurautin sitä myötäpäivään, jolloin koiran oli pakko tulla tiiviimmin seuraamaan, pysyäkseen oikeassa kohdassa. Ihan jees, vaikka itse vaatisin vielä enemmän. Mutta no, nämä nyt treenattavien asioiden listalle.

Tämän jälkeen heittelin sille taas hetken palloa, joka oli ihansupersairaankivaa. Miten miun koirasta on yhtäkkiä tullut pallohullu?

Paikallamakuun teimme kokeenomaisesti Nastan ja Vukin seurassa. Porolla taisi aivoissa pätkiä, maahanmenot oli hirveän rumia ja se meni ihan vinoon. Lisäksi se meni maahan tai nousi istumaan (en enää edes muista), kun viereistä koiraa käskytettiin. Höpöhöpö tyhäm ropo.

Pienen hengähdystauon jälkeen pääsimme treenaamaan hyppyä ja ruutua. Hypyn koitin virittää mahdollisimman lähelle Supun säkää, mutta mitäpä tekee poro - menee riman ali. Kerran hypytin sitä vapaamuotoisemmin, mutta taas kun tehtiin kokeenomaisesti, niin se sujahti riman alta. Laskin riman ehkä 45cm korkeuteen, jonka jälkeen ei enää yrittänytkään mennä riman alta. Yrittääkö minun 55cm säkäinen poro olla pienempi kuin todellisuudessa onkaan?

Ruutua tehtiin ensin muutaman kerran näyttöruutuna. Saattoi johtua kuumudestakin, mutta ton asennetta kys. liikkeeseen pitää kyllä korjata. "Vähän tässä jolkottelen ruutua päin, haistelen tässä näitä merkkejä, jaa jee kiva saan ruokaa kun menen nauhojen sisälle". Tiedä tuleeko se vauhti sitten siinä kun tulee liikkeeseen varmuutta, eikä se oli vain tälläinen joskus ja jouluna treenattu liike. Minun ehkä ihan aikuisten oikeasti pitäisi vihdoin hommata omat nauhat ja merkit... Koitin kuitenkin pitää koiralla hyvää fiilistä yllä ja teki se liikkeen pari kertaa ihan nätistikkin. Ehkä meidän AVO-haaveet ei tähän kaadu.

♥

Ykkösporo

Minulle tokokokeet on olleet erittäin suuri kynnys. Niin paljon kuin haluaisinkin kisaamaan, niin yhtä paljon stressaan ja pelkään kokeita. Onnekseni Lahdessa järjestettiin A-Qilityn hallilla eilen, 31.7., epävirallinen tokokoe, johon sain kuin sainkin Supun ilmoitettua - ja jopa uskaltauduttua paikalle!

Iloinen porotin tiistaina treenaamassa. Kuvaajana toimi Suvi Lehto.

Tuomarina toimi Oili Huotari, eikä "möllisäälipisteitä" tuntunut irtoavan. Josta olen iloinen, koska saatiin ainakin todenmukaista pisteytystä! Mukana tuli lyhyet sanalliset arviot jokaiseen liikkeeseen, joista on kyllä hyötyä - enhän minä jotain pieniä vartaloapujani itse huomaa. Pitääkin antaa treenikavereille tehtäväksi huomautella minua näistä vartaloavuista.

Paikalla makaaminen 1 minuutti | 8½ (34)
- Tuomarin arvio: vartaloapu alasmenoon ja istumiseen
- Oma mielipide: maahanmeno oli hidas, mutta meni kuitenkin ensimmäisellä käskyllä. Makasi nätisti, ei edes haistellut tai pyörinyt ylimääräisiä. Kesti jopa sen kun aivan ajan lopussa kehän ulkopuolella alkoi koira haukkumaan, jonka vuoksi rivissä toiseksi viereinen koira nousi seisomaan. Mitä nyt näytti hieman järkyttyneeltä. Perusasentoon nouseminen oli hyvä.

Seuraaminen | 8 (24)
- Tuomarin arvio: koiran paikka elää, kontakti hyvä
- Oma mielipide: Supulla oli ihan hurjan kivaa. Se lähti hyvällä motivaatiolla seuraamaan, mikä on sille harvinaista. Pysähdyksessä sillä kesti hetki tajuta että jaa nyt pysähdyttiin, ja taisin itsekkin siinä sille vihjata että hei toveri, perusasentoon nyt. Juoksuosuus oli ihan sairaan kivaa Supun mielestä ja se lähti keulimaan ja koitti juosta miun eteen. Vasemmalle käännöksessä se ehti jopa istahtaa, täyskäännökset oli omaan silmään aika rumia myös. Pitää kai taas enemmän jaksaa hinkata sitä takaosan käyttöä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä | 8 (16)
- Tuomarin arvio: väljä seuruu, maahan ok (vino)
- Oma mielipide: se ei jäänyt istumaan! Pyysin ennen liikettä että liikkuri huomauttaa jos jää istumaan, mutta liikkeen jälkeen sain kuulla ettei sillä ollut edes aikomusta sellaiseen. Muuten en osaa sanoa ihmeempiä. Pitää kiinnittää huomiota että saan sen seuraamaan tiiviimmin, ja menemään suorempaan maahan.

Luoksetulo | 9½ (28½)
- Tuomarin arvio: kaunis liike, kiva vauhti
- Oma mielipide: Tämä oli hyvä. En tiedä mistä tuo pisteenpuolikas lähti, kenties liikkeen lopussa oli jotain perusasento-ongelmia tai muuta. Mutta se teki tosi kivasti, juuri niinkuin pitääkin.

Noutoesineen pitäminen | 8 (16)
- Tuomarin arvio: liikutti vähän kapulaa, muuten ok
- Oma mielipide: Ja nyt sitten eräs opettelee antamaan sen kapulan sille koiralle kunnolla. Kapula jäi vähän liikaa koiran etuhampaisiin, jolloin se tottakai korjasi sen asentoa. Muutenhan tässä ei oo mitään ongelmaa, helpoin liike ikinä.

Kauko-ohjaus | 9 (18)
- Tuomarin arvio: hyvin sujui, ohjaajalla vartaloapuja
- Oma mielipide: Tiedä sitten missä ne vartaloavut oli, itse en sellaisia huomannut. Kuunteli hyvin ja totteli ensimmäisillä käskyillä.

Estehyppy | 9½ (19)
- Tuomarin arvio: hieno liike
- Oma mielipide: Tätä jännitin ehkä eniten. Korkeutta olisi voinut olla enemmänkin, mutta pyysin että jättävät sen suht matalaksi (mitähän se rima olisi ollut.. 40cm?). En kuitenkaan nähnyt mitään ongelmaa, hopSI-käsky toimii. :--D Tämä uusi estehyppy on kyllä meille molemmille sata kertaa kivempi liike kuin aiempi, eteenlähtemiset ei ole Supun vahvimpia puolia.

Kokonaisvaikutus | 9 (18)
- Tuomarin arvio: Ohjaajalla vaikeuksia saada koira liikkeiden alkuun. Kivaa yhteistyötä.
- Oma mielipide: Lämmitti mieltä tuo "kivaa yhteistyötä" kun viimeksi tokokokeessa saimme kuulla, että yhteistyö hakusessa. Vaikeudet liikkeiden aluissa johtuivat lähinnä omasta jännittämisestäni kun olin niin pihalla. Mutta toki sitäkin voisi treenata enemmän, että Supu tulisi suoraan nätisti perusasentoon, eikä minun pitäisi sitä erikseen hinkata niin paljoa.

183½ pistettä, ALO1 - sijoitus 1/8

Että olempas aika ylpeä ja hurjan tyytyväinen Supuun. Pitkästä aikaa tuntuu että tää hei oikeasti lähtee sujumaan. Olin jopa niin hurja ja katselin tälle kuulle ainakin yhden tokokokeen, mihin mentäisiin. Ei tää ole niin haudanvakavaa.

Blogi on noin muuten jäänyt taas pimentoon, kun tuntuu etten niistä treenaamisistakaan saa mitään järkevää kirjoitettua. Lyhyt katsaus viimeviikkojen tapahtumiin:

21.7. käytiin jälkimetsässä yhdessä Limen ja Narrin kanssa. Piiiiitkästä tauosta huolimatta ei ollut mitään unohtunut, vaan Supu ajoi jälkeä kuin juna. Jäljet olivat pituudeltaan luokkaa 50-100 askeleeseen, en huomannut laskea. Ensimmäiseltä löytyi yksi keppi, toiselta kaksi keppiä. Keppien yli se yritti vähän rynniä, eikä ihmekkään kun ei niitä olla hirveästi treenattu. Kissanruokasyötit kuitenkin toimi - sain sen jopa tuomaan kepin miun käteen pariin kertaan.
Pitäisi päästä lisääkin tekemään jälkeä, itseasiassa kävin jo hankkimassa parit sienet, sekä pakastimeen pullollisen verta, jospa päästäisiin mejää ihmettelemään.

Treenien jälkeen käytiin vielä ottamassa vihdoin virallinen 4v pönötys porottimesta.

27.7. mentiin treenaamaan ja valokuvaamaan, seuranamme Kirsi ja Tiana, sekä Jolla-australianpaimenkoira. Treenipaikaksi valikoitu niinkin helppo kohde, kuin koirapuisto. Toisaalta siinä ainakin päästäisiin treenaamaan sitä, että nenä ei putoa maahan vaikka se haisisi kuinka mielenkiintoiselta. No, se osoittautui odottamaani vaikeammaksi, syöden samalla koiran motivaatiota. Loppujenlopuksi saatiin kuitenkin alokasluokka suoritettua ilman välissä palkkailuja, johon olen ihan tyytyväinen, vaikka olisikin voinut olla vähän eri meininkiä.

Tämän jälkeen Supu sai leikkiä ihananihanan Jollan kanssa, sekä ahdistella Tianaa, joka ei hirveästi Supun läheisyydestä pitänyt. Mistä lie syystä...

Onnistui kolmikosta kuitenkin yhteiskuva, vaikka se aikamoisen työn tuloksena olikin

28.7. saatiin treeniseuraksemme Suvi, Titja, Veila ja Priya. Supu oli hieman liiankin iloisella ja energisellä tuulella, joka sitten purkautui mm. "lähden juoksemaan suuntaan x ja huudan syystä y". Lol? Se kuitenkin leikki tosi kivasti, seurasi kivasti, teki liikkeet noin suurpiirteisesti sanottuna kivasti. Tota hallintaa pitää kyllä vielä treenata, että ei tarvitse lähteä urpoilemaan.

Supu puskassa. Kaulassaan hieno kettupanta!

Leave me to dream

Ihan ykkösenä pitää laittaa, että uusi blogiasu! Edellinen ehtikin olla niin pitkään että saatoin kyllästyä siihen jo sata kolmekymmentä kuusi kertaa ainakin. Huomaatte myös varmaan, että Joiku on tippunut hieman vähäisempään rooliin blogissa. Noh, Joiku on luonnollisesti edelleen minulle tärkeä ja rakas koira, fakta vaan on, että nyt kun asumme eri osoitteissa niin Joiku ei vaan sitten ole niin isossa roolissa. Valitettavasti. Nimi kuitenkin pysyy edelleen samana.

Viimeisen kolmen viikon aikana koirarintamalla ei ole mitään maailmaa mullistavaa sattunut, tosin viime lauantaina oli niin nätti ilma että käytiin Vuk-aussien ja tämän omistajan kanssa vähän treenaamassa ja valokuvaamassa koiria. Tulipa vihdoin Supustakin tuoreempia treenikuvia.

Treenikuvia? Minä tykkään vaan ahdistella naisia t. Supu

Yksi asia josta kehtaan vähän riemuita, on Supun leikkiminen. Siinä on tuntunut tulevan taas hurjan iso muutos viimeaikoina. Se oikeasti syttyy leikkimään ja kiskoo muristen lelua. ♥

Muuten treenit oli aika taattua supulaatua:

Seuraaminen, meh - Luoksetulo, ihan ok - Nouto, ♥♥♥

Muuta ei tällä erää juurikaan tehty. Seuraavaksi tavoitteena on tehdä kokeenomaisempia treenejä ja elokuussa kisaamaan (!!). Tämä on ainakin tavoite ja haave - saa nähdä miten sitten tulee käytännössä toteutumaan. Houkuttaisi kyllä kovasti ajatus, että saataisiin ALO-luokka pois alta vielä tänä vuonna.

Pitääpä vielä, vihakommenttien määrän vähentämiseksi, mainita Supun painosta. Kuten kuvista näkyy, se ei ole missään hoikimmassa kunnossa. Laihdutuskuurilla herra onkin jo hyvän aikaa ehtinyt olla, sillä tuntuu kylkiluut ja selkäranka helposti - sekä vyötäröllä on painaumat. Hieman tukeva se silti on, mutta vakuutan että ei kuitenkaan niin läski kuin kuvista voisi helposti luulla. Alalinja sillä ei ole koskaan ollut mikään maailman parhaiten kuroutuva, eikä matalalla roikkuva peenis myöskään anna yhtään sen hoikempaa vaikutelmaa.

Sitten muihin asioihin! Vaikka tämä nyt onkin koirablogi, niin en voi olla kertomatta tänne meidän uusimmasta perheenlisäyksestä. Olen pikkutytöstä saakka haaveillut omista jyrsijöistä, ykköshaaveena rotta. Puolisentoista viikkoa sitten haave vihdoin toteutuikin: minulle muutti kaksi rottatyttöä!

Saanen esitellä...

Piina, virallisemmalta nimeltään Tidal Trickster. Rekisteripapereihin kirjoitettiin väriksi pink eyed white, mutta nyt näyttää kovasti että neiti on alkanut kehittämään himalayan pointtiväriä kuonon päälle.

Paniikki, elikkä vähän virallisemmin Missing Link. Väritykseltään burmese.

Piina on nimensä veroisesti varsinainen Piina. Se rakastaa varastella tavaroita ja kerätä sitä häkkiin rottien puumökkiin - sieltä olenkin siivoamisen yhteydessä löytänyt mm. venytyskoruja ja piirrustuksia. Paniikki vaan pyörittelee silmiään siskonsa puuhailuille ja viettää mieluummin aikaansa riippumatossa tai niskassa loikoillen.

Tiedä kuinka paljon rottasiskokset tulevat blogissa seikkailemaan, mutta mieluusti ainakin silloin tällöin tänne niistä päivittelen uusia kuvia.

Eyes stinging from the black smoke

Supu on nyt viime viikot ollut tulehduskipulääkekuurin myötä tuo on taas ollut oma itsensä. Välillä on saanut huomata että se on vähän jäykempi tai hitaampi, ei nosta lenkillä raviin niin helposti kuin aiemmin. Muuten se on ollut pirteä, iloinen ja no, Supu. Perjantaina täällä kävi fysioterapeutti tuota kopeloimassa. Vasen puoli on kuulemma varsin normaalissa kunnossa, oikealla puolella taas oli jäykkyyttä lonkassa, lonkankoukistajassa ja lavassa. Näitä kuitenkin ilmeisesti saatiin jo nyt auottua ihan kivasti.

Tästä nyt sitten jatketaan venyttelemällä erityisesti etuosaa kerran pari päivässä. Sen jälkeen katsotaan onko seuraava fyssarikäynti tarpeellinen (lompakko itkee, että toivottavasti ei ole). Voisin myös itse ryhdistäytyä vastuuntuntoisena koiranomistajana ja alkaa käyttämään Supua ainakin kerran kuukauteen hierojalla.

Jumien takia on jäänyt treenaaminenkin hieman vähemmälle. Olemme viime viikkojen aikana

käyneet tiistaisin hallilla, mutta itse tekeminen on jäänyt lähinnä siihen että olemme etsineet hyvää treenifiilistä. Koiralla se nyt onneksi tuntuukin olevan yleensä kunnossa, se tekee niin kivalla moodilla juttuja että välillä tekisi mieli kesken treenien rutistaa sitä ja kehua maasta taivaaseen kuinka paras ja hienoin koira se on. Vaikka Supu saa kyllä kuulla sitä muutenkin, päivittäin.

Itsellä taas sitten on usein ajatukset ihan liian hukassa, että saatan kesken treenaamisen unohtaa mitä olin tekemässä tai muuten vaan tulee totaalisia ajatuskatkoja. Onneksi Supu ei enää rankaise minua niistä aivan niin paljon kuin aiemmin, eikä se nenä putoa välittömästi maahan ja koirankin aivot lennä lähimmästä ikkunasta pihalle.

Huvittavaa, kuinka blogissa olen viimeiset ties kuinka monta vuotta sanonut aina että "joo eiköhän me kohta päästä kisaamaan" ja "nyt tän syksyn tavoitteena on se ja se". Jos nyt kuitenkin vihdoin päättäisin jättää tavoitteet ja tulevaisuuden suunnitelmat sivuun ja keskittyä siihen mitä minulla on nyt. Supuahan se ei kiinnosta onko sen nimen edessä TK2-tunnus vai huutaako sen kisakalenteri tyhjyyttään, miksipä siis pitäisi minuakaan kiinnostaa. Tällä kertaa voin siis sanoa, että no - kisataan vielä jos kisataan. Nyt kuitenkin keskitytään nauttimaan toistemme seurasta ja olemassaolosta, pitämään hauskaa ja olemaan iloisia.

Tokoa ja agilityä

Me treenattiin! Ihan aikuisten oikeasti käytiin ihan oikeasti kunnolla treenaamassa!

Meillä oli kaveriporukalla varattuna vuoro A-Qilityn hallilla. Vaikka alkuun olin ajatellut käydä noissa vain Supun kanssa, niin Joikukin sattui mukaan - eikä ihan turhaan.

Joikun kanssa tehtiin sitä samaa kuin aina ennenkin: lähinnä alokkaan ja avoimen luokan liikkeitä, pelleilyä, muisteltiin jotain rally-tokojuttuja samalla. Joiku oli ihan mielettömässä vireessä, jos nyt pääsisin kertomaan sille 13-vuotiaalle Ainolle joka harmitteli aikoinaan Joikun motivaatiota, niin ei takuulla uskoisi. Tosta koirasta on kasvanut niin reipas ja iloinen, se tekee töitä koska se on sen mielestä kivaa, ei vaan sen takia että mulla sattuu olemaan nameja taskussa. Joiku myös teki suht pitkän (lol kuka jaksaa ottaa aikaa) paikkamakuun aivan väliseinien vieressä - joiden toisella puolella oli toinen koira tekemässä agilityä. Siihen nähden miten heikossa hapessa tuon paikkamakuu on ollut, niin oon tosi tyytyväinen. Se pysyi.

Tokoilun lopuksi kun sitten otin koiran kiinni ja jäätiin katselemaan agilitysuorituksia, niin Joikulla tuli suorastaan tylsää. Joikulla, joka yleensä käy tuossa kohtaa maahan makamaan ja haluaa vaan kadota johonkin. Nyt se heilutti häntää, hyöri ympäriinsä. Höpsö lappalainen.

Kun sitten oltiin pidetty noin Supun mittainen tauko, pääsi Joiku pitkästä aikaa tekemään agia! Tehtiin simppeliä rataa, lähinnä muisteltiin että mites tää juttu menikään. Koira kyllä muisti ja osasi hienosti, ohjaaja ei niinkään.

Ongelmat on samat kuin pari vuotta sitten treenatessamme. Irtoaminen ei suju, koira ei ohjaannu kunnolla oikealla puolellani. Minä sanon käskyt liian myöhään, teen tyhmiä asioita, en ole riittävän selkeä koiralle. Esteet 1 ja 2 oli Joikulle ihan lastenleikkiä. 3 ja 4 tuotti alkuun hieman vaikeuksia, mutta muutaman toiston jälkeen lähti nekin sujumaan eikä tarvinnut enää minun tukea aivan esteiden viereen. Irrotessaan riittävästi putkeen, pääsin jopa sähläämään jotain valssintapaista 5 estettä kohti, josta se sitten irtosi hyvin 6 esteen kautta palkalle.

Pienen levähdystauon jälkeen oli vielä ihan pakottava halu tehdä muuhun rataan kuulunutta A-estettä ensimmäistä kertaa. Turhaan pelkäsin, että Joikulla olisi sen suhteen jotain ongelmaa - A-estehän on parasta maailmassa! Vähän se näytti siltä, että haluaisi alastulossa hypätä sivulta alas, mutta kun palkka oli kontaktilla niin jätti sitten ne haaveet sikseen.

Ensi kerralla sitten agilityssä pitää päästä kokeilemaan pussia ja muistelemaan keinua. Tossa koirassa kyllä olisi potentiaalia - ohjaajassa ei niinkään.

Ja sitten Supuun. Voi Supu Supu... Oon jostain syystä kehittänyt tosta koirasta kamala kriisin, vaikka sehän on mitä hienoin. Heti treenin alkuun todettiin, että kaukopalkkahaaveet saan unohtaa. Tai ainakin sen opettaminen tuon kanssa tulee olemaan niin pitkä ja kivinen tie, että kuka sitä jaksaa lähteä kulkemaan. Muutamat seuruupätkät kokeiltiin, mutta koira lähinnä poikitti ja huusi tuskaisena kun ei päässyt suoraan syömään ruokaa.

Supu oli kyllä ihan uskomattoman hyvällä fiiliksellä. Tätä hyvää fiilistä on kestänyt monet viime treenikerrat, ollaan sitten puuhattu vaan kotona jotain tai käyty lenkin yhteydessä kentällä ottaamassa pätkät seuruuta tjsp. Se on aktiivinen, iloinen ja selvästi alkaa hoksaamaan, että miten ollaan kun tehdään töitä.

Pidin Supua lähinnä vapaana, ei sitä tarvitse enää pitää kiinni. Mun luotto alkaa pikkuhiljaa löytyä tota koiraa kohtaan. Sekä itseäni, sen suhteen että osaan hallita sitä.

Kerrankin kun oli hyppyeste käytössä, niin pakkohan se oli hyppyä treenata. Meidän piti lähinnä kokeilla uutta alokasluokan hyppyä, mutta tuli sitten nykyistäkin tehtyä kun ohjasin vanhasta tottumuksesta niin. Pientä epäröintiä sillä oli hyppäämisessä, mutta parin pompun jälkeen lähti sujumaan. Annoin koiralle kunnolla tilaa (ensimmäisessä tokokokeessamme joku oli kuulemma kauhistellut sitä miten paljon annan tolle tilaa hypätä). Supu kun on ainakin poron kokoinen niin Supu tarvitsee paljon tilaa, vaikka ongelmana voi toki tulla että kun se ehtii esteelle, niin se on jo unohtanut että mitä oltiin tekemässä.

Mutta alokkaan hypyissä - uudessa tai nykyisessä - ei ollut ongelmia. Mieluummin kyllä lähdetään kisaamaan vasta elokuussa uusien sääntöjen tullessa voimaan. Väitän tuon suoriutuvan siitä hypystä noin sata kertaa todennäköisemmin ja paremmin kuin nykyisestä.

Treeniohjaajan ehdotuksesta tehtiin muutamat hyppynoudotkin. Ollaan saatettu _joskus_ sitä tehdä, mutta ei kyllä mitään muistikuvaa koska. Suurimmaksi ongelmaksi tässäkin muodostui minä, kapulan (suoraan) heittäminen on ylivoimaisen vaikeaa. Toki kevyt kapula pompahti lattiallakin jokusen kerran, jolloin se meni vielä entistä vinompaan. Hypyn jälkeen vaikka sanoinkin Supulle aina noutokäskyn, niin sen piti pitää ainakin puolen sekunnin miettimistauko ennen kapulalle lähtöä. Mutta siihen meidän ongelmat lähinnä koostui. Se jopa osasi palauttaa kapulan hypyn kautta. Pätevä pieni poro. c':

Näiden lisäksi tehtiin lähinnä alokkaan liikkeitä. Seuraamisen ongelmat: en osaa irrottaa katsettani koirasta ja koiran kontakti katoaa parilla ensimmäisellä askeleella. Nyt ainakin yritin katsoa seinään kun oli muita joita saatoin käskeä sanomaan jos tuo tekee jotain tyhmää. Eikä se kuulemma tehnyt.

Ruutua, paikkamakuu, paikallaistuminen. Ensimmäinen on vielä ihan harjoitteluvaiheessa kun ollaan sitä suht harvoin päästy tekemään kun eräs ei koskaan jaksa hankkia/tehdä ruutunauhoja. Parit näyttöruudut alkuun, mutta se vaan silti hakeutuu ruudun vasempaan etulaitaan ja kompastelee tötsiin. Kun ei muutaman toiston jälkeen lähtenyt toimimaan, huolimatta siitä että palkkasin sen aina juuri siinä kohtaa mihin pitäisi mennä, niin heitin namialustan ruudun takaosaan keskelle, jonka jälkeen alkoi vähän paremmin paikka löytymään. Tätä pitää vaan hinkata lisää niin eiköhän lähde sujumaan.

Paikkamakuussa häiritsi kuinka paljon se käänteli päätään muiden suuntaan, mutta ei tehnyt elettäkään noustakseen. Se pysyy ja on varma, siihen luotan. Pitää vielä pyytää ensi kerralla lisää häiriötä. Paikkaistumista ollaan aika vähän tehty, mutta ei tuottanut mitään ongelmaa.

Tokoiltuamme Supu tuli minun kanssa vapaana istuskelemaan kentän laidalle harjoittelemaan että se voi olla vapaana, mutta kuitenkin ihan rauhallisena ilman että tarvitsee ottaa häiriöitä muista koirista. Se oli ainakin varsin hyvä, pitää pohtia vielä jotain rauhoittumiskäskyä tuolle.

Enköhän ala uskomaan, että vielä joskus päästäisiin kokeisiin ainakin Supun kanssa. Treeniohjaajakin totesi Supusta tulleen sen verran aikuinen, ettei edes se TVA kuulosta niin naurettavan typerältä idealta. Joikusta en tiedä tullaanko nyt ennen elokuuta kisaamaan tokossa, elokuun jälkeen tuskin meillä enää ykköstulokseen on mahdollisuuksia. Ehkä keskitytään sitten vaan rally-tokoon.

... vai lähtikö sittenkään?

Höhö back in business kera yhtä nasevien otsikoiden kuin aina!

Blogin kirjoittaminen on rankkaa, eikä aina vaan voi jaksaa tai inspiroida saada mitään alas. Tosin uskoisin että monet (jos kukaan) blogin lukija on hengessä mukana muiden sivustojen kautta URL, taikka jopa ehkä ihan IRL, joten eihän myö kuolla oltu. Joskaan ei myöskään oikein tehtykkään mitään.

Viimeiset kahdeksan kuukautta on kuluneet aika hiljaisissa tunnelmissa. Ollaan lähinnä lagattu kotona. Tai siis ei olla kisattu tai mitään. Supun kanssa ollaan jokusen kerran treenattu. Sain itseäni vihdoin niskasta kiinni ja naksuttelin sille tota takajalkojen hahmottamista. Nyt err noin kuukauden naksuttelun jälkeen tuo käskystä osaa nostaa jalat noin 50cm korkealle sängylle \o/
Tokossa ei ole kummemmin tapahtunut. Saa nähdä tuleeko tänä kesänä kisattua mitään möllejä kummempaa. Supulla on kyllä hallittavuus ja keskittymiskyky hieman kasvaneet. Motivaatiossa vielä vähän puutteita. Mietinkin viime treenin jälkeen, että pitäisiköhän aloittaa taas siitä että mennään vaan kentän laidalle naksuttelemaan kontaktia ja parin askeleen seuraamisia. Heh.
Aloitettiin tunnaritreenit. Tunnari kyllä tuntuu olevan Supun juttu - saa haistella ja noutaa, luvan kanssa. Toisaalta siihen pitäisi sitä pitkäpinnaisuutta saada, ettei se vaan nappaa ekaa silmiin osuvaa kapulaa hampaisiin, vaan etsisi kunnolla. Ollaan siis tehty korkeassa nurmikossa tunnaritreeniä, että siinä on näkösällä pino "out of order" kapuloita, joihin koira ei saa koskea. Toistoista huolimatta tuo silti tuntuu aina vaan hakeutuvan niille kapuloille joita ei saa ottaa, vaikka kyllä se vaikuttaa idean tajunneen. Supu ei vaan jaksa yrittää.

Tämän ihmeempää ei oikeastaan meidän elämään kuulu. Voitte varmaan ymmärtää miksi blogikin on jäänyt vähän hiljaiseksi. Pitää kai tehdä tästä lähes puhtaasti valokuvausblogi, että saisi jotain täytettä.

Niin ja Joikulle kuuluu tällä hetkellä karvattomuutta. Sain vihdoin hankittua oman trimmerin (!!) ja tuli tuossa toukokuun puolivälissä vedettyä Joikunen lapinkarvattomaksi.

 

Ja sitten poroja aikaväliltä huhti-kesäkuu ^-^