Koirakyselyä

Minua ihan alkoi lapsettaa niin pakko vastata koiramieltymyksiä ym koskevaan kyselyyn, jonka team brenna07 -blogista bongasin.

Mitkä ovat tällä hetkellä lempirotujasi?

Vaikka lappalaisia omistan, niin mieltymykset on vahvasti viimeaikoina kääntyneet ykkösten rotuja kohtaan. Sieltä "lemppariroduiksi" karsiutuu australianpaimenkoira ja bordercollie, vähän myös australiankelpie. Jotka ovatkin tällä hetkellä oikeastaan sanoisinko että ainoat rodut joita voisin ja haluaisin harkita seuraavan koirani roduksi (kyllä, pidän teitä vielä jännityksessä).
Muita lempirotuja jotka ovat ja pysyvät, mutta eivät ole sellaisia joita lähtisin heti itselleni harkitsemaan, ovat belgianpaimenkoira, hollanninpaimenkoira, kettuterrierit, englanninsetteri, novascotiannoutaja, venäjänvinttikoira ja silkkivinttikoira. Sekalaista sakkia siis. Mutta noistakaan ainoat mitä voisin itselleni harkita, ovat holsku ja tolleri. Tosin en koskaan lakkaa haaveilemasta agi- ja näyttelyfoxista, tai ikiomasta borzoista/silkenistä.


Salainen haaverotusi?

No tossa mulla äsken tulikin, että ehkä nuo foxit, setterit ja vinttarit voisin lukea "salaisiksi haaveroduiksi". Joskaan ne nyt niin salaisia ole. Ehkä yksi on skyenterrieri. Mikälie niissä viehättää (lue: en pidä pitkäselkäisistä, runsasturkkisista ja lyhytraajaisista koirista).
Myös (ratalinjainen) whippet ja grey on niitä "ah saatan ehkä vähän salaa haaveilla" -rotuja. Eikä pidä unohtaa mudia tai rhodesiankoiraa. Mutta nää nyt on enemmän tällaisia pieniä ihastuksia, eikä niinkään salaisia haaverotuja.


Lempikoiraharrastuslajisi?

Hmm, no me harrastellaan aika yksipuolisesti. Sumun kanssa pääosin tokoa, silloin tällöin pk-jälkeä. Joikun kanssa agia, silloin tällöin tokoa. Ehkä toko siinä mielessä, että sitä on helppo harrastaa oikeastaan missä vaan, eikä tarvitse hillittömiä viritelmiä sitä varten (paitsi tietenkin sitten ylemmissä luokissa). Joskin sekin välillä menee vähän turhan pilkunviilaukseksi.

Agility taas on ihan hirmu kivaa, joskin itse olen siinä ketterä kuin norsu posliinikaupassa, ja ohjaamiset on mulla vielä hakusessa. Tosin ehkä se annetaan anteeksi kun empä miekään agia ole tehnyt tosissani kuin vasta pari kuukautta.

Pk-jälki on hauskaa, mutta siinäkin kun pitää löytää joku mahdollisimman koskematon metsäalue ja autotta treeneissä käyminen on niin kauhean hankalaa.

Eh, no sanotaan niin että koiraharrastuksessa parasta on koiran kanssa yhdessä tekeminen. Ei niinkään se että mitä lajia ollaan tekemässä.


Inhokkilajisi? Miksi?

Ei mulla sinänsä inhokkilajiakaan ole. Mitään sellaista en ole vielä kokeillut mistä tulisi olo "hyi ei tätä enää ikinä".

Tosin tottakai näyttelyitä kohti herää heti negatiiviset tunteet, ihan vaan sen takia millaisiksi se on koiranjalostuksen saanut (ja jotkut reppanat vielä ajattelee että se jollain tapaa tukee koiran jalostusta). Mutta näyttelyitä en harrasta kuin hyvin satunnaisesti, niin olkoot mitä on. Minen välitä.

Kuvan koira ei liity mitenkään tekstiin tai minulla ei ole negatiivisia tunneyhtymiä sitä kohtaan.

Mitkä ominaisuudet koet tärkeinä koirassa?

Ehken niinkään mieti yksittäisiä ominaisuuksia, vaan kokonaisuus on tärkeä. Että koira niillä ominaisuuksillaan muodostaa tasapainoisen ja hyvän harrastuskoiran. Pari mitä nyt tulee mieleen (heh, huomatkaa että minulla tuppaa termit olemaan vähän hakusessa)...

Koiralla on oltava hyvät hermot. Sen tulee kyetä vaikka vilkkaimmassa näyttelyssä käydä lepäämään, sen sijaan että sohisi ympäriinsä, piipaten ja haukkuen. Koiran on oltava myös ihmisystävällinen. Ehkei sellainen mikä tunkee nuolemaan kaikkien vastaantulijoiden naaman märäksi, mutta avoin ihmisiä kohtaan. Joskin pidättyväisyys on ok. Agressiivinen koira ei saa olla. Koiran on mielestäni hyvä olla suht ohjaajapehmeä. Ei liian, että se pienestä äänenkorotuksesta kaatuu paniikissa omistajan jalkoihin, tai painuu häntä koipien välissä sängyn alle. Ympäristöä kohtaan sen on kuitenkin hyvä olla varsin kova, vaikka pommi räjähtäisi, niin se ei siitäkään hätkähtäisi.
Mielestäni koiralta on hyvä löytyä myös miellyttämishalua, se tekee mielellään töitä omistajan kanssa. Eikä harrastuskoiralla voi ahneutta tai leikki-intoa arvostaa koskaan liikaa. Vahva lauma- ja saalisviettisyys on myös hyviä ominaisuuksia.


Rotu/rotyryhmä, jota et voisi koskaan ottaa, miksi?

No ainakaan nelosesta, koska tosiaan lyhytraajaisista koirista en pidä. Lisäksi mäyräkoirilla on omaan makuuni liikaa riistaviettiä. Sama muilla metsästysroduilla, että sellaista en haluaisi, eli ryhmät kuusi ja seitsemän, ehkä myös vähän kolmonenkin sulkeutuvat pois. Eikä ryhmässä yhdeksän ole yhtäkään itseäni miellyttävää rotua.

Ei, minulla ei ole negatiivisia tunteita myöskään tämän kuvan koiraa kohtaan.

Jos et voisi ottaa koiraa, minkä eläimen ottaisit?

Eiköhän se kissa olisi. Joskin niitäkin löytyy tällä hetkellä jo viisi kappaletta. Olen myös miettinyt rottaa, chinchillaa ja frettiä, joista ensimmäistä olen ihan tosissani vakavissaan harkinnut ottavani vielä joskus.


Lapsuuden koirarotuhaaveita?

Bichon frisé tietenkin, onhan ne sentään söpöjä pallopäitä. Myös mopseista joskus pienenä haaveilin. Ihme kakara olen ollut. Eikä söpöt karvapallorodut, kuten pomeranianitkaan ole huonompi vaihtoehto ollut. Myös kiinanharjakoirat on kivoja hihi.
Joskin lapsena pelkäsin hieman koiria (tai en ainakaan hirveästi niistä pitänyt). Aloin itkemään kun mummon naapurissa asuva terrieri (olisiko parsoni tai joku ollut) haukkui, ja jouduin paniikkiin kun sukulaisten kouluttamaton innokas nuori bullmastiffi varateli kenkiä jalasta.


Koiriin liittyviä intohimoja/pakkomielteitä?

Voisin melkein vastata, ettei multa löydy mitään intohimoa tai pakkomiellettä. Tosin jos olisin rikkaampi niin ostelisin varmaan uusia pantoja, hihnoja, noutokapuloita, leluja ym harvase viikko. Tosin olen hirveän pihi...

Millä teemalla nimeät koirat?

Ei minulla tässä mitään teemaa ole. Tai no suht suomalaisena yritän pitää, mutta se nyt on varsin löyhä teema. Ja sanottakoot että nimessä on hyvä olla joku ns. kovempi kirjain, kuten R tai S (kuten Joikun nimestä huomaatte...)

Tilannekatsausta tjsp?

Kuten huomaatte, olen taas ollut hirmu ahkera blogiin kirjoittaja. Viime tekstistä on jo kaksi kuukautta. Monta kertaa olen ajatellut että noniin nyt kirjoitan, mutta sitten en ole jaksanut/muistanut tai ei ole vaan sanoja syntynyt. Jos nyt yritettäisiin hyvin yksinkertaista ihan vaan heh öm tilannekatsausta tämän hetkiseen tilanteeseen?

Me ollaan ihan kiitettävän ahkerasti treenattu. Tai no tää heinäkuu on ollut vähän hiljaisempaa, ollaan käyty vaan jotain kuutisen kertaa (jos nyt oikein laskin) treenaamassa porukassa. Treeniseurana meillä on ollut vakkarit Hypno ja Eos -beeceet, Vuk-aussie, sekä parilla kerralla Nova-aussie, Roope-norjanharmaa, sekä kerran Aidan-flätti. Joskin ollaan toki lähes päivittäin tehty lenkki- tai kotitokoa.

Sumulla oli tossa kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa vaikeampi kausi, eikä saatu oikein mitään aikaiseksi. Treeneissä kuitenkin käytiin ja tyytyväisenä sain lähteä jos tuo pystyi pitämään parin sekunnin katsekontakteja tai ehkä jopa leikkimään. Voitte uskoa että vähemmästäkin alkaa jo epätoivo iskeä. Nyt kuitenkin on taas viime viikkoina, oikeastaan sanotaanko että reilu viikon aikana, alkanut hommat taas sujua. Mun makuun toi on niin laama, mutta uskottakoon kun treenikaverit sanoo että joo joo ihan hyvin se tekee, se nyt sattuu olemaan poro niin siitä on vähän vaikea saada sitä beecee- tai aussiemaista intoa irtoamaan. Sumulla kun kuitenkin on hyvä tekniikka seuraamisissa ja nyt on ruvennut luoksariinkin löytyä vauhtia. Se on jopa ihan oppinut leikkimään.

Supumanni seuraa.
Ehkä ainoa asia minkä se osaa oikeasti. Tai on oikeasti kivaa.

Supu on ehkä maailman söpöin koira. Näin asiaan liittyen.

Meillä oli myös parin kuukauden kausi, että paikkamakuu oli Sumulle esim. hankalin asia maailmassa. Se paineistui ihan saatanasti, se makasi liikahtamatta korvat luimussa jännittyneenä paikallaan. Ja sen asenne oli sellainen "mamma pelasta mut apua kuolen". Varsinkin muiden urosten vieressä se on ollut just sellanen. Ei nyt olla päästy tekemään näiden urosten vieressä paikkamakuuta hetkeen, mutta viime viikolla treeneissä se teki about itsensä ikäisen aussieuroksen vieressä paikkamakuun iloisesti ja jännittymättä. Ja samoin nyt viime treeneissä teki paikkamakuun about keskellä kentää samalla kun nuo ahdistavammat urokset teki mm. luoksareita ja noutoja vieressä, paljoa niistä välittämättä (jännempää oli mm. kentän laidalla lentävä muovipussi...)

Mutta huomaan kyllä paljon edistystä Sumussa. Se on jotenkin enemmän mukana, toistaiseksi pidän sitä vielä kentällä "vapaana" niin että siinä roikkuu 10m liina perässä, mutta musta tuntuu että pikkuhiljaa voidaan siitäkin hankkiutua eroon. Alkaa olla jo vähän kulunut sanonta että "jee ehkä me kohta uskalletaan kokeeseen mennä", joten jätän sen sanomatta, mutta voisin uskoa että se on kuitenkin tavoitteena aina vaan lähempänä. Olen vähän syksyn kokeita sillä silmällä katsellutkin, mutta voi toki olla että päädyn menemään niihin Joikun kanssa...

Ja sitten Joikuun. Mitäs Joiku. Joiku on mulla ollut nyt niin tollanen kotihömppäily koira. Silloin tällöin aksatreeneissä käyty, mutta muuten Joiku on toiminut äitin lenkkikaverina ja sohvanurkan lämmittäjänä. Tai no tottahan Joikukin haluaa osallistua jos mie Supun kanssa kotona treenailen niin sekin on saanut hömppäillä seuruuta ja muuta hauskaa. Tosin voisin taas ruveta enemmän panostamaan siihen, ottaa sen vaikka treenikentän laidalle tekemään paikkamakuuta ym, koska kyllä mie voisin nyt syksylle mennä sen kanssa vielä edes yhteen kokeeseen. Jos se vaikka vielä vuoteen 3014 mennessä saisi ne kolme 1-tulosta alokkaasta. Tosin oon ruvennut pohtimaan, että voisi sen kanssa avoimeenkin joskus mennä, mutta aika näyttää. Ensin nyt se TK1-koulari.


Niin hyvää puuta. t. majavat
Aksassa Joiku on niin unelma. Koska se RAKASTAA agilityä. Se ei tiedä parempaa kuin että voi juosta täysiä ja hyppiä ja juosta. Ja hyppiä. Ollaan aksatreeneissä tehty suht helppoja ratoja, joskin oon ite niin osaamaton että suorankin ohjaus tuottaa välillä suuria vaikeuksia. Aksatreeneissä ollaan siis pääosin tehty erilaisia ohjaustekniikkoja, sekä saatiin pari viikkoa sitten Joikun keinu valmiiksi! Tosin siitäkin on jo pari viikkoa eikä olla sen jälkeen kertaakaan keinua tehty, mutta tuskin se nyt on taas yhtäkkiä saanut päähänsä ruveta sitä pelkäämään.

Saa nähä, eiköhän me aksaryhmässä jatketa. Kunhan itse opin ohjaamaan ja hallitsemaan kroppaani tossa, niin takuulla meistä voi olla johonkin. Vähintään epiksiin. Mutta no harrastellaan nyt aksaa tälleen "koska se on kivaa ja koira rakastaa sitä" -tyylillä.

Loppuun vielä sekalainen kokoelma kuvia kesä-heinäkuulta.









Ja ehtihän Sumu täyttää kaksi vuottakin tässä heinäkuun alussa, tarkemmin ottaen 4.7.




Sisällön tarjoaa Blogger.