Tästä se lähtee!

Ainakin luulisin niin.

Pari viikkoani saatuani aika ajoin jännityskohtauksia ja pyörittäen kokoajan mielessään mitä virheitä voidaan tehdä ja harkiten ilmoittamista että tulenkin kokeeseen Joikun kanssa, lauantaiaamuna ryhdistäydyin ja nappasin hihnan päähän porokoiran.

© Mira P.

Ajelimme parikymmen minuuttisen ajomatkan Nastolaan, tokokokeeseen. (Siis Sumun kanssa, tokokokeeseen, ööööööööööö.)

Sumu käyttäytyi koepaikalla yllättävän sivistyneesti. Sen sijaan, että odotusteni mukaisesti se kieli sinisenä kiskoisi jokaista koiraa kohti, räkyttäen ja vinkuen, eikä keskittyisi mihinkään, Sumu oli oikein nätisti. Se istuskeli miun vieressä, katseli muita koiria, välillä minua vilkaisten. Ja kun sanoin sille Sumu niin se oli heti tikkana odottamassa lisäkäskyjä, niin hienona. Tämän perusteella uskalsinkin sitten mennä kisaamaankin jopa.

Koska meillä sattui kauhean hyvä tuuri, niin satuttiin kisajärjestyksessä ensimmäiseksi. Tosin yritin pitää optimistiset fiilikset yllä: en ehdi niin hirveästi jännittämään ja se on nopeasti ohi, jee!

© Mira P.

Luoksepäästävyys oli mun mielestä aika hirveä, koira oli haluton tulemaan perusasentoon ja seisoi mieluummin puoli metriä minusta katsellen kehän laidalle. Onneksi sain sen kuitenkin, ennenkuin tuomari tuli luokse, istumaan viereen. Sumu kauheasti heilutti häntää ja oli iloinen kun tuomari rapsutteli, mutta ei kuitenkaan noussut mihinkään.
Paikkamakuu oli niin hieno että vieläkin vähän leijun maanpinnan yläpuolella sen ansiosta. Huomasin itsestäni, kuinka paljon siinä osaan luottaa koiraan, koska ei minua oikeastaan rivissä yhtään jännittänyt. Sumun vieressä maannut koira alkoi haistella maata, vähän kääntyili, katseli Sumua kohti, nousi istumaan. Sen sijaan, että Sumu olisi provosoitunut siitä, se käänsi päätään pois päin! Sumu makasi hievahtamatta, ja oli katsomatta viereiseen koiraan. Tosin siinä kohtaa kun lopulta koirien luokse mentäessä viereinen koira lähti ohjaajaa vastaan, se katsoi mua ilmeellä "ää mamma auta", mutta ei liikahtanut senttiäkään.

Yksilöliikkeisiin koitin saada Sumulle hyvän fiiliksen päälle. Ja se lähtikin oikein kivasti nätillä hihnaseuruulla. Joskin koira alkumetreillä pysähtyi ja itse tyhmyyksissäni pysähdyin myös, hmm. Mutta muuten seurasi hienosti.
Vapaanaseuruu oli vielä parempi kuin hihnaseuruu, tykkäsin kovasti. Vaikka tuomarin mielestä koira seurasikin turhan kaukana.
Maahanmenosta sitten lähti alamäki, liike lähti oikein hyvin, mutta sanoin kai itse käskyn huonosti, joten koira jäi istumaan - teki jotain mitä ei ole koskaan ennen tehnyt, tai mitä ei olla treenattu. Tuomari sanoi vielä, että "kympin arvoinen istuminen". :'D
Luoksetulopaikalle mentäessä Sumu oli jo ihan että "jee tiedän mitä ollaan tekemässä!", nappasi aloituspaikkaa esittävän kartion suuhunsa ja palautti sen erinomaisesti eteen. Pöhkö porokoira. Muuten sitten luoksari oli täydellinen floppi. Ensimmäistä käskyä ei kuunnellut, toisella lähti tulemaan, mutta pari metriä ennen mua pysähtyi haistelemaan kohtaa missä hetkeä aiemmin oli toinen koira ollut paikkamakuussa. Eikä siitä tullut perusasentoon lisäkäskylläkään.
Seisominen suoritettiin samalla linjalla kuin luoksetulo, sekä tottakai pysäytys tehtiin siihen missä Sumu oli aiemmin jäänyt haistelemaan. Se lähti oikein kivasti, seisahtui, mutta koiran luokse palatessa se painoi kuonon maahan ja lähti haistelemaan, eikä tullut perusasentoon.
Hyppy meni yhtä loistavasti kuin aiemmat liikkeet. Ensimmäisellä käskyllä koira kattoo mua ilmeellä "öö wtf", tokalla ottaa askeleen hyppyä kohti, mutta ei hyppää. Syinä voi toki olla, että ollaan varsinaisella tokoesteellä hypitty tosi vähän, sekä että otin liikaa etäisyyttä esteeseen.

Niin katastrofaaliselta kuin kuulostaakin: olen tyytyväinen. Olen tyytyväinen siihen miten upean paikkamakuun tuo teki, olen tyytyväinen siihen, että ulkopuolisista häiriöistä huolimatta tuo pysytteli kehässä miun vierellä, eikä lähtenyt vaikka ulkopuolella koirat haukkuikin ja osa käveli suht läheltä suorituksen aikana. Me tehdään virheitä jotta opitaan jotain ja väitän että opittiin tästä paljonkin. Ensi kerralla sitten paremmalla tuurilla ja taidolla.

Pisteetkin voin vielä tähän laittaa. Ja tuomarina oli Ossi Harjula.

Luoksepäästävyys: 10
Paikallamakuu: 8
Hihnaseuraaminen: 7
Vapaana seuraaminen: 8
Maahanmeno: 0
Luoksetulo: 0
Seisominen: 7
Hyppy: 0
Kokonaisvaikutelma: 6
Yht. 100 pistettä, ALO3

Ja kai on ihan mainitsemisen arvoista, että käytiin Sumun kanssa myös 15.9.  retkellä Porvoossa, koiranäyttelyn merkeissä! Koiran esiintyminen oli jotain ihan hirveintä, en kyllä ikinä mene näyttelyyn tai kokeeseen tai mihinkään jossa on ruohoalusta.
Tuomari toimi Marja Talvitie, tuloksena EH AVK2.

"Takaa hyvin, edestä niukasti kulmautunut hieman raskaskalloinen uros. Hyvä selkä, hieman liian laskeva lantio. Hieman liian kippuralle liikkeessä kannettu häntä. Hyvä karvanlaatu mutta ei täydessä turkissa. Liikkuu löysästi edestä. Esiintyy rauhallisesti."

siitä kysymys enää tässä kai on

Sini heitti meille Voi Jehna! -blogissaan 11 kysymyksen haasteen jo joku aika sitten, johon kai voisin jotain vastauksia kehitellä.
Haaste on jo ennestään tuttu postauksesta Liebster Blog + 11 kysymystä.

Haasteen säännöt:

- Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
- Keksi 11 uutta kysymystä.
- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
- Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät. 

1. Mitkä ovat suurimmat heikkoutesi/parhaimmat puolesi koiran omistajana?
Ja heti alkaa haastavalla kysymyksellä. Hmm! Heikkouksiani on ehkä äkkipikaisuus ja en ole hirveän pitkäjänteinen ihminen. Saatan välillä hermostua koirille, esimerkiksi väsyneenä iltalenkillä, josta Sumu onneksi ei hirveästi ole moksiskaan. Myös aiemmin heikkoutenani oli johdonmukaisuuden ja jonkin sortin auktoriteetin puute, mutta uskoisin siinä kehittyneeni erityisesti kuluneen vuoden aikana. Vaikka edelleen tulee tilanteita, että esimerkiksi koira ei saa hyppiä syliin, mutta silti "voi ei kun olet niin söpö aww hypi vaan syliin rakas <3". Löydän itsestäni paljon muitakin heikkouksia, joiden osalla haluan kehittyä, kuten äänen- ja kropankäytön suhteen erityisesti harrastuksissa.

2. Millaiset ulkoiset piirteet miellyttävät sinua koirissasi eniten?

Omissa koirissa miellyttäviä piirteitä.. No ekana tulee mieleen, että mua niin kovasti miellyttää, että ne on just sen näköisiä koiria miltä koiran kuuluu näyttää. Sumu erityisesti. Lisäksi Sumulla on ehkä kaunein väritys (jos nyt luetaan pois brindlen, merlet ynnä muut mitä poroissa ei edes esiinny). Sumusta löydän niin paljon hyviä puolia, sillä on myös maailman kauneimmat ja parhaan väriset silmät. Joiku taas on suomenlapinkoiraksi oikein miellyttävän näköinen, siitä huolimatta että söpöt olennot yleensä lähinnä oksettavat minua kuin aiheuttavat "aaaaaawwwwwwwwwww miten söpö" -reaktion, niin Joiku on yllättävän söpö ja kivan näköinen. Naamastaan erityisesti. Vaikka sillä onkin makuuni turhan tummat silmät. Joikulla on myös maailman höpsöimmät korvat ja hienoin häntä.

3. Onko sinussa ja koirissasi samanlaisia luonteenpiirteitä? Mitä?

Tykätään nukkua myöhään ja syödä. Hmm? Tai sitten olen vaan opettanut omat luonteenpiirteeni koirilleni. :D No muun muassa vesisateella on ällöä mennä ulos, kylmällä ilmalla on ihan persettä tehdä tokoa, liian kuumalla ilmalla ei voi jaksaa tehdä mitään ja jäätelö on parasta ruokaa mitä maan päällä on.

Joikun kanssa ollaan molemmat aika syrjään vetäytyviä ja yksin viihtyviä tyyppejä. Joskin kun sille päälle satutaan niin ollaan molemmat jatkuvasti äänessä.

Sumun kanssa yhtäläisyyksiä on, että välillä on mukavaa vain makoilla ja ottaa rennosti, mutta sitten kun tuodaan eteen joku kiva ehdotus niin ei voi millään pysyä paikoillaan vaan pitää hyppiä ja pomppia ja juosta rinkiä. Ei olla kovin äänekkäitä, joskin kun joku asia ottaa päähän niin siitä pitää kyllä sanoa ja kovaa.

4. Millaisia persoonallisia tapoja koirillasi on?

Tiedä sitten kuinka persoonallisuuksia, mutta Sumu RAKASTAA pehmoleluja. Aina jos tapahtuu jotain hauskaa, esimerkiksi joku tulee kotiin, ollaan lähdössä lenkille tai mennään laittamaan koirille ruokaa, niin sen on pakko napata joku pehmolelu (hätätapauksessa kelpaa joku muukin esine) suuhunsa ja juosta se suussa sohvalle ja takaisin miun (tai jonkun muun henkilön) luokse. Yleensä pehmoleluksi vielä valikoituu suurikokoisen kissan kokoinen koirapehmolelu, jota tuo just ja just saa kannettua suussaan.

Toinen on se, että kun ollaan saatu kynnet leikattua, turkki harjattua tai muuta jännää, niin on pakko napata harja tai kynsisakset suuhun ja leikkiä sillä. Välillä vetoleikkiä, toisinaan vaan juosta (ja törmäillä oviin ja seiniin).

5. Miten vietät koiratonta vapaa-aikaa?

Koiraton vapaa-aika, mitä se on? Mie hyvä jos pystyn kaupassa tai koulussa käymään kun pitää koirat jättää kotiin, nyyh. Ja ilman koiria vapaa-ajalla teen todella vähän, koska harvoin mie käyn esimerkiksi leffassa tai jossain, vielä harvemmin shoppailemassa (aka juoksen vaatekauppaan, nappaan jonkun vaatteen, maksan sen, menen kotiin) tai vastaavaa. 

6. Onko sinulla jotain koiramaailman mentoria? Kuka?

On, meidän ihan maailman parhaat mentorit ovat olleet nyt vajaan vuoden ajan Marjo ja Mira. En edes uskalla ajatellassa missä jamassa meidän tokot ynnä muut olisi ilman heitä. Suuri kiitos siis heille. <3

7. Miksi kirjoitat koirablogia?

Oon miettinyt välillä samaa! Toisaalta kun tuntuu että eihän tätä kukaan lue ja muuta - miksi saastuttaa nettiä tällaisella. Toisaalta ensimmäinen nyt mikä tulee mieleen, että onhan se hauska parin vuoden päästä tulla lukemaan vanhoja postauksia ja miettiä (ja facepalmata) kuinka paljon ollaankaan kehitytty.

8. Mistä koirarodusta unelmoit ollessasi nuorempi (noin 6-8 -vuotias)?

Hmm, mä en tossa iässä tainnut mistään koirista unelmoidakkaan. Terveisin kissafani-96. Tai no toisaalta tuolloin toivoin että mummin westielle teetettäisiin pennut, joista minä saisin yhden. Ihan onnellinen olen ettei niitä pentuja tullut, terrierit kun ei oikein minun juttu ole. :D

9. Koetko olevasi liian jyrkkä mielipiteissäsi koira-asioiden suhteen? Eksytkö helposti väittelemään asioista?

Toisinaan kyllä, mutta pyrin olemaan avoin uusille ideoille ja ajatuksille. Esimerkiksi jos olen aiemmin miettinyt "tämä liike opetetaan näin" ja joku tuleekin, että "eikun tällä saat opetettua paremmin" niin ehdottomasti lähtee uusi idea ainakin harkintaan. Eihän tässä muuten opi mitään jos luulee aina sen itse käyttämän metodin olevan paras ja ykkönen.

10. Mitkä ovat tämän hetkisiä lyhyen tähtäimen tavoitteitasi koiriesi kanssa?

Mikäköhän ois lyhyt tähtäin. Sanotaan vaikka pari kuukautta. Sumun kanssa kisojen suhteen pidetään tavoitteena nyt sitä tokon ALO1-tulosta. Arjen suhteen olisi tavoitteena saada vihdoin myös isojen tummien koirien ohitukset sujumaan, sekä opetellaan edelleen kuinka vapaana voi olla ottamatta häiriötä muista koirista ja kuunnella minua.

Joikun tavoitteena on olla söpö ja kiva kotikoira. En yhtään tiedä koska me sen kanssa ollaan seuraavan kerran menossa tokokokeeseen. Joskus tulevaisuudessa.

11. Millaisessa tilanteessa näet itsesi ja koirasi kolmen vuoden kuluttua?

Hmm, kolmen vuoden kuluttua... Eli 2016 syksyllä jolloin mie olen jo 20-vuotias, hurjaa. Olen itse (toivottavasti, vaikka jokseenkin epätodelliselta tuntuu) ylioppilaana hakemassa opiskelemaan muotsikkaan tai johonkin, tai olen jo päässyt sinne hmm. Todennäköisesti olen tuolloin myös päässyt muuttamaan pois kotoa ja asun kivasti kerrostaloyksiössä yhdessä 5-vuotiaan Supukoirasen (ja mahdollisesti tuolloin jo pari vuotiaan koiranpentusen kanssa). Joiku taas elää iloisesti äidin luona 8-vuotiaana vetreänä pikkukoirana, harrastaen hauvakävelyitä ja mukavaa elämää.

Aika paha kysymys kyllä kun mun on vaikea ajatella noin pitkän (tai lyhyen) ajan päähän.

Me haastetaan:

Stella Nova

Quuluisan Hiiren Quulumiset

Bichon please!

she has some vawawoom!

Poksu & Hukka

Tyki & Lime

Lappalainen treenaa

Sukulakua

Supermalli & Chilipippuria

2Black

Kunkku & Heta

+ Kaikki jotka on innostuneita vastaamaan alla oleviin kysymyksiin.

Minun kysymykset seuraaville:

1. Tuleeko sinulla välillä koirien kanssa tai muuten vaan koiraharrastuksen parissa hetkiä, jolloin mietit miksi ihmeessä tätä harrastat.
2. Mitkä on koirien kanssa ja koiraharrastuksesa ehdottomasti parhaat puolet, joita jäisit ikävöimään jos tämän kaiken joutuisit jättämään.
3. Ketä elokuva- tai sarjakuvahahmoa koirasi muistuttaa mielestäsi eniten?
4. Onko koirassasi jotain puolia tai ominaisuuksia, mitkä poistaisit koirastasi jos mahdollista?
5. Mikä oli ehdoton ykköskriteeri koiraa hankkiessasi?
6. Miksi päädyit juuri siihen rotuun mitä koirasi edustaa?
7. Mikä on ehdoton koiraharrastuksen kuninkuuslaji mielestäsi? Ei tarvitse olla joku mitä harrastat itse, voi myös olla joku mitä ihailet suuresti.
8. Jos voisit valita koiran vain värin perusteella, minkä värinen se olisi? (Huom. pinkkejä ja vihreitä koiria ei lasketa.)
9. Onko sinulla koiramaailmassa jotain ehdotonta idolia, jota ihailet (esim. kasvatustyön, koulutusmetodien tai kenties koiravalokuvien perusteella). Kuka?
10. Jos saisit suunnitella koirasi luonteenpiirrettä vastaavan kaulapannan - millainen se olisi? Yksivärinen nahkainen puolikuristava, vai kenties röyhelöiden ja kukkasten peittämä silkkipanta? Mielikuvitukselliset vastaukset kunniaan.
11. Jos voisit vaihtaa koirasi nimen nyt kun olet tuntenut sen jo paremman aikaa, miksikä vaihtaisit sen? Vai pitäisitkö sen kenties samana edelleen?

Pahoittelen karkeita lauseen muodostuksia. Toivottavasti noihin keksii hyviä vastauksia. Ja jos huvittaa, niin huhtikuussa julkaisemiini kysymyksiin saa vielä vastata:

1. Mikä on noloin tilanne mihin koirasi on sinut saanut?
2. Jos voisit poistaa yhden asian koiraharrastusmaailmasta, mikä se olisi?
3. Mitä pidät koirien eri linjoista (näyttely-/työlinjat ym)?
4. Jos voisit valita koiran pelkästään ulkonäön perusteella, minkä rotuisen koiran ottaisit? Entä jos pelkän luonteen perusteella?
5. Jos voisit aloittaa koiran kanssa uuden, minkä tahansa harrastuksen, mikä se olisi?
6. Edustaako nykyinen koirasi rotua jota haluat vielä tulevaisuudessa tulla omistamaan?
7. Onko sinulla koirasi suhteen mitään suuria, mahdottoman tuntuisia tavoitteita (esim. FI TVA)?
8. Jos koirasi olisi ihminen, millainen persoona se olisi?
9. Kuva joka kertoo koirasi luonteen paremmin kuin sata sanaa?
10. Koirasi suurin haaste/vaikeus harrastuksen parissa?
11. Mielipiteesi koiranäyttelyistä?

Mä olen alkanut ymmärtää

Etsiskelin tässä Apulannan biiseistä taas jotain coolia lyriikkaotsikkoa ja tuo jokseenkin kuvaa Sumua?

Oisko tää nyt... Kymmenes bloggaus putkeen minkä voisin alottaa "se on niin pätevä. siitä on tullut niin hirveän kovin pätevä". Joskaan en voi mieltäni muuttaa. Sumu on hieno, ihan hirveän hieno.

Myö kävästiin lauantaina ja tänään treenailemassa tokoa, yllättäen. Lauantain teemana oli, että saan sen pysymään vapaana, vaikka kentällä muutkin tekee hommia. Sumu ei ihan järin innoissaan ollut, tai ainakin olisin parempaa virettä toivonut. Mutta nätisti se teki kuitenkin kaikenkaikkiaan, pettynyt olen noutoon joka meni pahasti perseelleen. Tai no eihän sitä kiinnostanut. Tosin Sumu nyt onkin siitä helppo koira, että jos on jotain yli +20c niin ei voi tehdä, muttei myöskään jos on vähääkään pakkasta. Ja tuolloin taisi olla just ja just +21c.

Noh, aloitettiin paikkamakuulla. Sumu teki oikeastaan kaksi paikkamakuuta. Molemmissa ryhmissä yhteensä kolme koiraa. Alkuun Sumu oli keskellä, ja vieressä oli (ilmeisesti vähän juoksuja aloitteleva) suomenlapinkoiranarttu, sekä Sumua pari kuukautta nuorempi toinen porouros. Ellen nyt aivan väärin muista (voi olla että parin päivän flunssa ja kuume on huuhtonut miun aivoista tärkeimmät yksityiskohdat), niin hyvin se pysyi. Pysyi jopa vaikka slk nousi ja kun muutaman kymmenen metrin päässä kentän laidalla meni pari basenjia. Palkkailin sitä välillä, yhteensä ekalle paikkikselle pituutta taisi tulla 3 minuuttia.
Tokassa paikkiksessa Sumu oli reunimmainen, siinä keskellä se toinen porouros, sekä vielä laidalla puolituttu Sumun ikäinen suomenlapinkoirauros Reino. Jälleen se pysyi vallan mainiosti, kävin taas muutamaan otteeseen palkkailemassa. Tällä kertaa pituutta paikkikselle tuli 2 minuuttia.

Tämän lisäksi sitten tehtiin tosiaan mm. vapaaseuruuta ja jääviä. Noudon lisäksi myös luoksetulo meni varsin lahnasti. Kyllähän poro parka ihan läkähtyy kun on noin kova helle. Ja kerran kun Löytynmäellä oltiin, niin pitihän sen kanssa hyppyäkin tehdä kun siellä hyppyeste sattuu olemaan. Alkuun vein palkan esteen toiselle puolelle, Sumu selkeesti katteli miun tekosia kun epäröimättä yhtään hyppäsi nätisti ja reippaasti. Sitten jätinkin palkan pois, jälleen Sumu hyppäsi hirmu nätisti ja sai palkan heti kun käännähti minuun päin. Tätä toistettiin vielä pariin kertaan ja voin sanoa, että eipä meillä hypyssäkään mitään ongelmaa ole.

Ja sitten tän päiväiset treenit. Pienestä kipeilystäni huolimatta päätin olla reipas (ja jättää menemättä kouluun) ja mennä treenailemaan tokoa. Treeniseurana meillä oli Hypno-beecee, Titja-nahka sekä Nova-aussie. Myönnettäkööt, etten pahemmin ollut ennen treenejä miettinyt, mitä tehdään, mutta päädyimpä siihen lopputulokseen, että alokas liikkuroituna. Aloitettiin kunnon koetyyliin luoksepäästävyydellä ja 2 min paikkamakuulla, seuranaan kaikki edellä mainitut koirat.

Luoksepäästävyys oli Sumun mielestä tosi hienoa ja se parikin kertaa nousi kun tuomari sitä tuli rapsuttelemaan, kun oli niin ihanaa kun joku rakastaa Sumua jee. Paikkamakuu meni erinomaisesti, toisin kuin yleensä, niin nyt en koko paikkamakuun aikana käynyt välipalkkailemassa. Myöskään Sumussa ei roikkunut hihna kiinni, vaan se oli täysin vapaana. Koko paikkiksen ajan tuijotteli mua, ei kiinnittänytkään huomiota muihin koiriin. Vähän paha paikka oli kun muutamien kymmenien metrien päässä ihan paikkiksen loppuvaiheella läheisellä kävelytiellä meni toinen koira, jota tuo sitten jäi tuijottelemaan ja heilutti häntää. Sain sen kuitenkin lopettamaan "ssssssshh" (tms) äännähdyksellä, jonka jälkeen sitten palkkasin kun huomio palasi minuun. Eihän se siitä varmaan olisi noussut, mutta haluun niin pelata varman päälle ton kanssa. Kaikenkaikkiaan oikein hyvä paikkis.

Sitten liikkuroidut yksilöliikkeet. Tai vapaaseuruu jätettiin välistä kun hihnaseuruu meni niin hyvin (ja oli sen verran pitkähkö että vastasi lähes sekä hihna- että vapaaseuruita). Sumu pysyi nätisti kontaktissa, oli hyvin mukana kulmissa. Kerran tarvi perusasentoa korjata, mutta muuten sanoisin ettei mitään ongelmaa. Se oli hieno. Maahanmeno kympin arvoisesti. Luoksetulo myös, otettiin vähän pidempi matka kuin mikä on koeluoksetulo, tolla oli tosi nätti vauhti loppuun saakka. Seisomisen tuo pissi, mistä lie sika saanut päähänsä että se voi tulla mua vastaan kun palaan sen viereen. Tehtiin sitten tokan kerran ja tällöin meni hyvin.

Pienen tauon jälkeen Sumu teki myös AVO-kaukot, jotka jälleen hienot, enkä mie ainakaan sanoisin niissä ongelmaa olevan. Vauhtinoutoja tehtiin kans muutama ja ihan kivasti se noutaa. Vähän se ottaa turhan vinoon kapulan suuhun, mutta toisaalta en tiedä onko se sinällään ongelma kun se ei sitä missään kohtaa esim. pudota, taikka pureskele ym. Ei sillä ettenkö yrittäisi tehdä asialle jotain, että se ottaisi kapulan kunnolla suoraan.

Namipalkkailua mie tein liikkeiden välissä, joskin sitä ennen kehuin sitä suullisesti paljon. Sumulle tuntuu yllättävän hyvin palkaksi riittävän se, että meillä on hyvä yhteistyö, mie ite pysyn reippaana ja iloisena, jolloin Sumukin pysyy. Eiköhän me näillä ainakin alokas mennä läpi.

Ja eka koe häämöttääkin vain reilu kolmen viikon päässä, saako alkaa jännittää? Ihan harmittaa kun missään ei järkevien matkojen päässä järjestetä möllitokoja, kun sinällään ei mua johonkin Vantaalle/Helsinkiinkään saakka huvita lähteä mölleilemään (kun hyvä jos raaskisin ilmoittaa sinne saakka viralliseen). Toisaalta mun luottamus tohon koiraan alkaa jo olla aika suuri, niin paikkiksen kun yleisen vapaana pysymisen osalta. Pidetään vaan peukkuja ettei se keskeen kokeen keksi "ei helvetti tuolla on koira pakko mennä moikkaamaan".

Nythän meillä siis alkaa pahimmat ongelmat olla kai jo melkein ohi. Sanoisin, ettei Sumulle tokossa pahin kynnys ole liikkeiden oppiminen, taikka vireen ylläpitäminen (tämäkin kun kehittyy koko ajan kun aina pikkuhiljaa tehdään enemmän ja pidempää), taikka nami-/lelupalkattomuus, vaan juurikin se toisten koirien sietäminen myös vapaanaollessa.

Eiköhän meistä vielä jotain tule.

Erittäin hyviä ykkösiä

Meillä on varsin onnistunut viikonloppu takana, enkä voi olla koiriini tyytyväisempi. Nää on ihan huippuotuksia.

En tainnut täällä blogissa kertoa, että mie sain about viikko sitten viestin, että Pälkäneellä olisi tilaa 17.8. järjestettävässä tokokokeessa. Mie sitten hetken pohdinnan jälkeen laittelin ilmot menemään ja maksoin 25 euron osallistumismaksun. Jos tää koe menisi vaikka penkin alle niin häviäisi miun raastava koekuume?

Päinvastoin.

Lauantaiaamu alkoi varsin normaalisti, Joiku oli perus angstinen itsensä. Mun oli aivan pakko kokeilla jäävät omassa pihassa, hyvin se ne teki. Joten jännitys mahanpohjassa kipristellen lähdettiin ajelemaan kohti Pälkäneellä sijaitsevaa Aitoota. Automatka oli huippu, paria kilometria ennen koepaikalle saapumista Joiku oksentaa autoon. Silloin iski se fiilis että joo, tästä ei tule mitään. Joskin oksentamisen syynä saattoi olla esimerkiksi se, että tie oli mutkainen ja kuoppainen hiekkatie.

Sain ihmeen hyvin Joikuun hyvää fiilistä kun ennen kehään menoa näytin sille nameja ja otettiin pienet pätkät seuruuta. Palkkasin sitä ihan loppuun asti ennenkuin mentiin kehään, jossa sitten pidin jutelleen ja hymyillen sillä, sekä itselläni hyvän mielen yllä. Joiku olikin kivalla fiiliksellä, eikä sille tuottanut ongelmaa tulla perusasentoon. Se suorastaan hyppi siihen innoissaan ja oli iloinen. Paikkamakuu mua jännitti aivan kauheasti, tällä kertaa olin iskääkin pyytänyt että menisi Joikun näköpiirin ulkopuolelle, ettei se keskenkaiken säntäisi taas sen luokse.

Kun jätettiin koirat ja mentiin seisomaan riviin, huomasin kuinka paljon mua jännitti. Tuntui että jalat pettää, mutta ryhdistäydyin, tuijottin johonkin pisteeseen Joikun takana ja laskin numeroita. Ihmeen rauhoittavaa se oli, ja sain myös tungettua taka-alalle ne "no niin nyt se nousee, ei se pysy" -ajatukset. Joikun paikkamakuu ei kyllä ollut mistään rauhallisimmasta päästä, se pyöri, vaihtoi asentoa laskien päätä maahan, liikutellen takajalkojaan, mennen lonkalle, haistellen ilmaa... MUTTA SE PYSYI.

Paikkisryhmien ja yksilöiden välillä oli (muistaakseni) seitsemän koirakkoa, joten mentiin sitten istumaan kehän laidalle yleisön viereen. Joiku makoili maassa ja itse sain purra kynsiäni miettien, että mitäs kaikkea me nyt voidaankaan kusta yksilöistä. Kun vika koira ennen meitä teki liikkeitä, otin Joikun ja kavoin parhaat herkut ikinä: Pedigree dentastixit (vai miten ne kirjotetaan). Tehtiin jälleen jäävät, ei mitään ongelmaa. Joiku oli reipas, iloinen ja ihana.

Kehässä pyrin pitämään samaa fiilistä yllä, juttelin koiralle (ainakin liikkeiden välillä) ja olin iloinen. Hihnaseuruu lähti vähän perus päiväkävely fiiliksellä, mutta kyllä se kontakti sitten löytyi. Pysähdys oli Joikulle turhan hankala ja siinä se jäi seisomaan puolimetriä miun eteen. Pomppasi kuitenkin perusasentoon kun sanoin sivu. Vasemmalle käännös ryssiytyi myös ja olin kävellä koiran päälle, hups. Tosin Joikun kanssa en niinkään ole koskaan hinkannut käännöksiä. Ainakaan samalla tapaa kuin poron. Juoksuosuus oli ihana, Joiku lähti laukkamaan, mutta piti kuitenkin silmät loistaen naama virneessä katsekontaktia.

Vapaaseuruu meni aika samalla tyylillä. Nyt oli vähän parempaa kontaktia, vasemmalle käännös ryssiytyi jälleen.

Maahanmeno perus Joiku-laatua, ei moitteita.

Seisomisessa mun pitää hakata päätäni vielä vähän lisää seinään. Se meni maahan. Miksi. Juuri muutama minuutti sitten se oli kehän ulkopuolella jäänyt seisomaan, miksi ihmeessä nyt piti mennä maahan? Yritin sanoa niin samalla äänensävyllä kuin treeneissäkin. Aaa menee hermot.

Luoksetulo oli huippu. Nopea ja hieno. Kuulemma oltiin saatu ihastelua yleisöstä ja ellen väärin kuullut, niin jotkut ihan taputtivat. :')

Hyppy oli niin lähellä ettei mennyt nollille. Luoksarin lopusta esteelle oli parin esteen matka, otin koiran sivulle seuraamaan ja koitin mennä mahd rauhallisesti jutellen koiralle kokoajan matalalla äänellä. No, ei auttanut, Joiku bongasi hyppyesteen ja otti pari laukka-askelta sitä kohti, mutta luojan kiitos pysähtyi kun karjaisin SEIS (tuli muuten niin reflexinä etten edes tajunnut). Joiku pysähtyi noin sentin päähän esteestä, vilkaisi sitä, mutta tuli kuitenkin nätisti sivulle kun pyysin. Hyppy sitten menikin ihan loistavasti. En tajua mikä miun päähän iski kun menin jostain syystä sanomaan odota vielä siinä kohtaa kun siirryin koiran sivulle. Tuli tosi wtf-fiilis. Onneksi tuomari oli ihana eikä rokottanut siitä pisteitä.

Ja ykkönenhän sieltä sitten tuli.

Aitoo 17.8.2013
tuomari: Marita Packalén
luoksepäästävyys 10
paikkamakuu 10
kytkettynä seuraaminen 8
vapaana seuraaminen 8,5
maahanmeno 10
seisominen 0
luoksetulo 10
estehyppy 10
kokonaisvaikutelma 9

yht. 169/200p. 1-palkinto 

Oli ehkä epätodellisin fiilis kun siinä odottelin että saataisiin kisakirja. En ollut yhtään seurannut pisteitä, joten jaksoin olla aika satavarma, että joku 159 pistettähän sieltä taas tulisi. Kauhean moni koirakko sai 1-palkinnon, oisikohan ollut yhteensä yhdeksän koirakkoa joista ainakin kuudelle (sijoituttiin 6.) ykkönen tuli. Kuuntelin siinä kun jaettiin KPt ynnä muut (joista yksi muuten meni Sumun siskolle Surille, meiän kisapaineet vaan nousee kun sisaruksetkin käy jo 1-palkintoja napsimassa?). Sitten kun tuomari vielä sanoi "ja vielä ykköspalkinto suomenlapinkoiralle..." ja hetken kesti mulla tajuta, että niin mehän se ainoa slk-koirakko oli. Olin suorastaan rynnätä halaamaan tuomaria. Ihan huippua.

Ja silloin vielä mietin, että no joo tän voimin leijun varmaan viikon metrin maanpinnan yläpuolella, eikä mua tiputa vaikka Sumu saisi huomenna hyllyn.

Ja tosiaan, poronen pääsi tänään misseilemään Heinolaan. Kun tässä nyt olen tosissani harkinnut että tuolta voisi pallit lähteä, niin kaipa se pakko-H pitää käydä avoimesta käydä hakemassa. Ihan kun tosta tokovalio tulisi (eikun tulee tulee, tottakai siitä tulee).

Eipä kummempia. Poro oli taas iloinen oma itsensä, olisi mieluusti mennyt näyttelypaikalla moikkaamaan jokaista ihmistä ja koiraa, eikä se millään jaksanut olla paikallaan. Sain onneksi värvättyä Suvin (http://korvakoirat.blogspot.fi/) handlaamaan Sumun, joka oli ehkä päivän paras päätös. Sumu esiintyi älyttömän nätisti vaikkei hihnan päässä ollutkaan minä. Väittäisin että jopa huomattavasti paremmin, mutta Suvin taikakädet saa koiran kuin koiran esiintymään. :D

Tuomarina toimi Perttu Ståhlberg, joka taisi tänään ensimmäistä kertaa ikinä tuomaroida porokoiria. Mitä nyt kehän laidalta katselin, niin vaikutti oikein asialliselta ja fiksulta, käsitteli koiria nätisti ja tutki tarkkaan.

Arvostelulappusessa luki seuraavaa:

"Erittäin hyvä tyyppi ja mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Hyvät korvat. Hyvä kaula ja runko. Turkki lähdössä. Tasapainoiset kulmaukset. Häntä hieman ylöskiinnittynyt, kantaa sitä liiaksi liikkeessä selän päällä. Mukava luonne. Esiintyy hyvin."
EH AVK1

Että eihän tossa ole mitään negatiivista. Takuulla Sumun paras arvostelu tähän mennessä. Vähän ehkä katkera olo, että kuulemma ERI olisi tullut jos ei olisi liikkeessä kantanut häntää selän päällä (joka musta on sinänsä absurdia porolla pudottaa laatumaininnalla siitä, että kantaa liikkeessä selän päällä löyhällä kaarella). Yritän vaan lohduttautua, että SA sieltä kuitenkaan olisi tippunut (jos olisi, niin se olisi ollut eka - ja varmaan vika - SERT meille...).

Otettiin vielä porokehän jälkeen yhteiskuvat sisaruksista kun Sumun Suri-sisko oli innostunut näyttelyyn lähtemään. Suri sai laatumaininnakseen hyvän.

Sumu ei selvästikkään ole "aseteltavissa" oleva koira, koska mitä nyt useamman kymmentä kuvaa räpsin sisaruksista, niin kaikissa se näytti raukka niin hakatulta ja surulliselta. Kun taas kuvan kaunis Suri-sisko istui pirteä ilme naamallaan nättinä. Pitää kyllä antaa pisteet Sumulle (ja Surille kanssa) kun kuvauspaikalla ihan noiden takaa meni suurensuuri bernhardilainen, eikä Sumu edes yrittänyt nousta. Kyllä sillä ainakin vakaa paikallaolo taitaa olla. :D

Kyllä löytyy selvää sukupuolileimaa ja sukunäköä kummaltakin kakaralta.

Ja nyt mulla on sitten kauhea kuume taas tokokokeisiin ja viemään Sumua uudelleen kehään.

gr8.

Agilityä part sata

Tajusin tässä pari päivää sitten, että miullahan on nykyään kone johon saan agility blue'sin! Jospa innostuisin ja rupeisin vaikka tekemään ahkerammin agilitypäivityksiä, nyt kun on ohjelma millä voin ratoja piirrellä. Ne photoshop-vääntelyt kun järin kauniita ole.

Me ollaan tosiaan enemmän tai vähemmän nyt kesä Joikun kanssa tehty agilitya. Sanoisin, että aika samassa pisteessä ollaan edelleen kuin aloittaessa. Toki koira kykenee tehdä hieman pidempiä ratoja ja on oppinut eri esteitä. Itse olen aivan järjettömän kömpelö radalla, en osaa yhtään ohjata ja unohdan juosta. Eheh.

Sinällään tavoitteita meillä ei Joikun kanssa ole. Me tehään tätä koska tää on kivaa itelle ja Joikulle, joka rakastaa juoksemista ja hyppimistä. Jos toi nyt joskus on sen tasonen, että päästään 1-luokan kisoihin, niin hyvä se, mutta pyrkimyksenä on pitää hauskaa koiran kanssa. Joskin miun seuraavan, kolmannen koiran kanssa olisi tarkoitus alkaa harrastaa ihan aikuistein oikeasti agilityä tavoitteellisesti, mutta siitä lisää sitten kun sen aika koittaa. Pitää kai ite opetella juoksemaan sitä varten...

Eilen oli varsin surulliset agitreenit, Joikun kannalta siis. Mikälie silläkin on, yleensä se syttyy kun pääsee agiradalle vapaaksi, mutta nyt se lyllersi surullisena eikä tietoakaan siitä ilosta ja vauhdista mitä siltä normaalisti löytyy. Se tuntui normaalia vähemmän ottavan vastaan edes miun ohjausta, vaikka kuinka pidin huolen siitä että kroppa on kohti seuraavaa estettä ja ohjaan sitä kaikkien taitojeni mukaan, niin ei, koira kaartaa takavasemmalle.

Tehtiin kuin tehtiinkin sitten kuitenkin rataa. Meillä oli ihan hauska rata, ainakin verrattuna pari viikkoa sitten olleeseen rataan jossa oli satamiljoonaa takakiertoa ja oi luoja en osannut juosta sitä edes ilman koiraa...

Mulla on ihan sellainen olo että unohdin tästä jotain, mutta tein tän niin hyvin kun vaan muistan...

Joikun mielestä puomi on überhieno. Se tarjosi sitä jatkuvasti, vähän väliä karkasi sitä pitkin taapertamaan. Tehtiin rataa lyhyemmissä pätkissä. Alkuun 1.-3., sitten 2.-5. jne. Muutama este kerrallaan lisättiin. 9. jälkeen jätettiin 10. (joka saattoi mennä myös toiselta puolelta, en satavarmana muista) tekemättä, koska kuten ohjaajakin sanoi niin se olisi turhan haastava kulma Joikulle sitten kääntyä 11. kepeille.

Mutta mutta, ei mitkään parhaat treenit, ehkä ensi kerralla sitten iloisemmin.

Ropoeläimellä ne hommat sujuu

Koska random-otsikointi ftw.

Jälleen kerran, olemme treenanneet tokoa. Mutta kun aiemmin meni huonosti/välttävästi, niin nykyään menee, voin sanoa että melkeimpä loistavasti! Sumulle taitaa tosiaan olla kasvamassa jotkut korvien ja aivojen tapaiset, eikä se enää ole tyhjä kuori jolla on toimintakyvyttömät antennit päässä.

Tokoa ollaan pyritty treenaamaan useaan kertaan viikossa. Välillä käydään monta kertaa viikossa kentällä treenamassa kavereiden kanssa, sekä joka päivä ainakin kerran tehdään edes pikkujuttuja kotona, kuten tiedätte. Mulla alkaa taas kerran olla vähän positiiviset fiilikset ton tyypin suhteen.

Liina ollaan treenatessa saatu jo ainakin suurimmaksi osaksi jättää historiaan. Eilisissä treeneissä en raaskinut sitä päästä liinatta vapaaksi, mutta muutamissa sitä edeltävissä treeneissä se on ollut vapaana hyvinkin pätevänä. Joskaan sen häiriönsieto ei vielä aivan täysin kestä vieraita koiria, jossa onkin vielä tekemistä jonkun verran. Mutta eipä se eilenkään ollut lähdössä kun kentän poikki meni pikkukoira, vähän vaan katseli, mutta keskittyi sitten taas minuun.

Seuruut sujuu varsin hyvin, pitää taas muistaa enemmän tehdä takapäätreeniä, jota ollaankin tehty, ettei tolla ihan unohdu että mites ne takajalat nyt olikaan käännöksissä ym. Vapaanaseuruuseenkin olen enemmän ruvennut kiinnittämään huomiota ja saanut jo jonkun verran sen jätättelyä ja laamailua korjattua. Hihnassa sen seuruu on varsin moitteetonta.

Jäävissä ei mitään moitittavaa, hienot on. Ainoa kompastuskivi on tyhmä ohjaaja joka jostain syystä sanoo maahan-käskyn korkealla äänellä (vaikka se pitää sanoa matalalla), ja seisomisessa sanoo seiso, vaikka pitäisi sanoa odota. Mutta hakkaan vielä pari kertaa lisää päätäni Harry Potter ja Feeniksin Kilta -kirjalla niin eiköhän se siitä.

Luoksetulo tolla on esim. maailman hienoin. Tai siis supumaailman hienoin. Siitä on vihdoin tullut nopea, se on nopea ilman mitään erillisiä nostatteluja. Se tekee sen nopeasti, vaikka tilanne olisi hyvinkin kokeenomainen, ilman suurempia riekkumisia tai jeejee-fiiliksiä. Joskin jeejee-fiilistä pitää pitää aina yllä. Aina.

Hyppy on yllättäen se vähiten treenattu liike. Tosin tässä on kyse omistajan laiskuudesta, on se niin rankkaa raahata pihalla kaksi tuolia vierekkäin, laittaa niiden väliin jääpallomaila/harja/younameit ja siihen päälle joku kangas. :| Ehkä mie kiskasen itteäni niskasta ja väsään sellaisen tohon heti huomenissa. Kuitenkaan hypyssä ei sinällään moitittavaa, mitä nyt sitä ollaan päästy treenaamaan.

Ja paikkamakuuta, mitä nyt ollaan viime aikoina pyritty vieraiden koirakoiden seurassa tekemään, niin ei suurempia ongelmia. Vähän toi paineistuu jos ei ole joku tutuista tutuin koira vieressä, muttei kuitenkaan usean minuutin paikallaolossa lähde mihinkään, näyttää vaan surulliselta ja heiluttaa surullisena häntää kun menen sen luokse.

Alokkaiden lisäksi ollaan jo aloiteltu avokasta ainakin jonkun verran, eli tehty niitä "uusia liikkeitä", eli noutoa ja kaukoja. Nouto on parasta, viimeaikoina ollaan pääosin tehty vauhtinoutoja kun porolla ei ole kauhean pitkät piuhat päässä ja se saattaa sen parin sekunnin aikana, mikä on heiton ja käskyn välillä, unohtaa täysin mitä ollaan tekemässä. Vauhtia siinä saisi kait aavistuksen olla lisää, mutta sinällään porovauhdiksi sillä on ihan hyvä. Kapulalle laukalla, takaisin ripeällä ravilla. Kelpaa miulle.

Kaukoissa ei ongelmaa. Huvittavaa sinänsä, kun me ei kyseistä liikettä olla edes hirveästi tehty. Muutamat kerrat olen sille talvella/keväällä naksutellut noita asentoja, mutta sitten unohtanut. Kun sitten treeneissä kaveri ehdotti että jee voitaisiin ne tehdä, niin ensifiilis oli vähän että lol ei onnistu. Mutta onnistuipa sittenkin, hemmetin pätevä poro. Eikä niissä näennäisesti ole oikeastaan mitään ongelmaa nyt sitten ollutkaan, ehkä suurimmat on se, että välillä tuo tarvii kaksoiskäskyn asentovaihdokseen. Ja tänään se ekaa kertaa otti askeleen asentovaihdoksessa, mutta tosin nälkäinen koira + lihapulla ei ole ehkä paras moodi tehdä kaukoja. Pätevä se kuitenkin on, en voi muuta sanoa.

Niin että kunhan joskus sadan vuoden päästä ollaan se ALO1 jollain ilveellä saatu, niin eipä ole sitten liian iso harppaus avoimeen. Piilopaikkis, luoksarin pysäytys ja AVO-hyppy enää niin avot (eheheh)!

Ja jaksan vaan kehua, miten pätevä leikkijä tosta on tullut! Siinä missä puoli vuotta sitten sain juosta ja hyppiä ja eläytyä kuin hullu, niin nykyään riittää vaan suurinpiirtein että näytän tolla lelua ja otan pari askelta lelu kädessä karkuun, niin poro on jo liekeissä. Se pätevästi murisee ja oikeasti roikkuu siinä lelussa kiinni, aiemmin kun se otti vaan etuhammasotteen, mitä irtosi heti kun lelua vähän vedettiin pois päin. Aika siistiä.

Rohkenin taas vilkuilla omakoirassa tapahtumakalenteria, ajatuksella että voisin koekuumettani lievitellä menemällä pörrökoiran kanssa kokeeseen. Tosin kun katselin, että syyskuun alussa olisi Hollolassa koe, niin heräsi pienenpieni innostus, että ehkä me poron kanssa kyettäisiin? Joskaan ei nyt liian suurta harppausta, ehkä pidetään tavoitteena se syyskuun lopun VAUn tokokoe. Seitsemän viikkoa aikaa saada poro koevalmiiksi. Jee.

Julkaisun kaikki kuvat on ottanut Mira P.

Koirakyselyä

Minua ihan alkoi lapsettaa niin pakko vastata koiramieltymyksiä ym koskevaan kyselyyn, jonka team brenna07 -blogista bongasin.

Mitkä ovat tällä hetkellä lempirotujasi?

Vaikka lappalaisia omistan, niin mieltymykset on vahvasti viimeaikoina kääntyneet ykkösten rotuja kohtaan. Sieltä "lemppariroduiksi" karsiutuu australianpaimenkoira ja bordercollie, vähän myös australiankelpie. Jotka ovatkin tällä hetkellä oikeastaan sanoisinko että ainoat rodut joita voisin ja haluaisin harkita seuraavan koirani roduksi (kyllä, pidän teitä vielä jännityksessä).

Muita lempirotuja jotka ovat ja pysyvät, mutta eivät ole sellaisia joita lähtisin heti itselleni harkitsemaan, ovat belgianpaimenkoira, hollanninpaimenkoira, kettuterrierit, englanninsetteri, novascotiannoutaja, venäjänvinttikoira ja silkkivinttikoira. Sekalaista sakkia siis. Mutta noistakaan ainoat mitä voisin itselleni harkita, ovat holsku ja tolleri. Tosin en koskaan lakkaa haaveilemasta agi- ja näyttelyfoxista, tai ikiomasta borzoista/silkenistä.

Salainen haaverotusi?

No tossa mulla äsken tulikin, että ehkä nuo foxit, setterit ja vinttarit voisin lukea "salaisiksi haaveroduiksi". Joskaan ne nyt niin salaisia ole. Ehkä yksi on skyenterrieri. Mikälie niissä viehättää (lue: en pidä pitkäselkäisistä, runsasturkkisista ja lyhytraajaisista koirista).

Myös (ratalinjainen) whippet ja grey on niitä "ah saatan ehkä vähän salaa haaveilla" -rotuja. Eikä pidä unohtaa mudia tai rhodesiankoiraa. Mutta nää nyt on enemmän tällaisia pieniä ihastuksia, eikä niinkään salaisia haaverotuja.

Lempikoiraharrastuslajisi?

Hmm, no me harrastellaan aika yksipuolisesti. Sumun kanssa pääosin tokoa, silloin tällöin pk-jälkeä. Joikun kanssa agia, silloin tällöin tokoa. Ehkä toko siinä mielessä, että sitä on helppo harrastaa oikeastaan missä vaan, eikä tarvitse hillittömiä viritelmiä sitä varten (paitsi tietenkin sitten ylemmissä luokissa). Joskin sekin välillä menee vähän turhan pilkunviilaukseksi.

Agility taas on ihan hirmu kivaa, joskin itse olen siinä ketterä kuin norsu posliinikaupassa, ja ohjaamiset on mulla vielä hakusessa. Tosin ehkä se annetaan anteeksi kun empä miekään agia ole tehnyt tosissani kuin vasta pari kuukautta.

Pk-jälki on hauskaa, mutta siinäkin kun pitää löytää joku mahdollisimman koskematon metsäalue ja autotta treeneissä käyminen on niin kauhean hankalaa.

Eh, no sanotaan niin että koiraharrastuksessa parasta on koiran kanssa yhdessä tekeminen. Ei niinkään se että mitä lajia ollaan tekemässä.

Inhokkilajisi? Miksi?

Ei mulla sinänsä inhokkilajiakaan ole. Mitään sellaista en ole vielä kokeillut mistä tulisi olo "hyi ei tätä enää ikinä".

Tosin tottakai näyttelyitä kohti herää heti negatiiviset tunteet, ihan vaan sen takia millaisiksi se on koiranjalostuksen saanut (ja jotkut reppanat vielä ajattelee että se jollain tapaa tukee koiran jalostusta). Mutta näyttelyitä en harrasta kuin hyvin satunnaisesti, niin olkoot mitä on. Minen välitä.

Kuvan koira ei liity mitenkään tekstiin tai minulla ei ole negatiivisia tunneyhtymiä sitä kohtaan.

Mitkä ominaisuudet koet tärkeinä koirassa?

Ehken niinkään mieti yksittäisiä ominaisuuksia, vaan kokonaisuus on tärkeä. Että koira niillä ominaisuuksillaan muodostaa tasapainoisen ja hyvän harrastuskoiran. Pari mitä nyt tulee mieleen (heh, huomatkaa että minulla tuppaa termit olemaan vähän hakusessa)...

Koiralla on oltava hyvät hermot. Sen tulee kyetä vaikka vilkkaimmassa näyttelyssä käydä lepäämään, sen sijaan että sohisi ympäriinsä, piipaten ja haukkuen. Koiran on oltava myös ihmisystävällinen. Ehkei sellainen mikä tunkee nuolemaan kaikkien vastaantulijoiden naaman märäksi, mutta avoin ihmisiä kohtaan. Joskin pidättyväisyys on ok. Agressiivinen koira ei saa olla. Koiran on mielestäni hyvä olla suht ohjaajapehmeä. Ei liian, että se pienestä äänenkorotuksesta kaatuu paniikissa omistajan jalkoihin, tai painuu häntä koipien välissä sängyn alle. Ympäristöä kohtaan sen on kuitenkin hyvä olla varsin kova, vaikka pommi räjähtäisi, niin se ei siitäkään hätkähtäisi.

Mielestäni koiralta on hyvä löytyä myös miellyttämishalua, se tekee mielellään töitä omistajan kanssa. Eikä harrastuskoiralla voi ahneutta tai leikki-intoa arvostaa koskaan liikaa. Vahva lauma- ja saalisviettisyys on myös hyviä ominaisuuksia.

Rotu/rotyryhmä, jota et voisi koskaan ottaa, miksi?

No ainakaan nelosesta, koska tosiaan lyhytraajaisista koirista en pidä. Lisäksi mäyräkoirilla on omaan makuuni liikaa riistaviettiä. Sama muilla metsästysroduilla, että sellaista en haluaisi, eli ryhmät kuusi ja seitsemän, ehkä myös vähän kolmonenkin sulkeutuvat pois. Eikä ryhmässä yhdeksän ole yhtäkään itseäni miellyttävää rotua.

Ei, minulla ei ole negatiivisia tunteita myöskään tämän kuvan koiraa kohtaan.

Jos et voisi ottaa koiraa, minkä eläimen ottaisit?

Eiköhän se kissa olisi. Joskin niitäkin löytyy tällä hetkellä jo viisi kappaletta. Olen myös miettinyt rottaa, chinchillaa ja frettiä, joista ensimmäistä olen ihan tosissani vakavissaan harkinnut ottavani vielä joskus.

Lapsuuden koirarotuhaaveita?

Bichon frisé tietenkin, onhan ne sentään söpöjä pallopäitä. Myös mopseista joskus pienenä haaveilin. Ihme kakara olen ollut. Eikä söpöt karvapallorodut, kuten pomeranianitkaan ole huonompi vaihtoehto ollut. Myös kiinanharjakoirat on kivoja hihi.

Joskin lapsena pelkäsin hieman koiria (tai en ainakaan hirveästi niistä pitänyt). Aloin itkemään kun mummon naapurissa asuva terrieri (olisiko parsoni tai joku ollut) haukkui, ja jouduin paniikkiin kun sukulaisten kouluttamaton innokas nuori bullmastiffi varateli kenkiä jalasta.

Koiriin liittyviä intohimoja/pakkomielteitä?

Voisin melkein vastata, ettei multa löydy mitään intohimoa tai pakkomiellettä. Tosin jos olisin rikkaampi niin ostelisin varmaan uusia pantoja, hihnoja, noutokapuloita, leluja ym harvase viikko. Tosin olen hirveän pihi...

Millä teemalla nimeät koirat?

Ei minulla tässä mitään teemaa ole. Tai no suht suomalaisena yritän pitää, mutta se nyt on varsin löyhä teema. Ja sanottakoot että nimessä on hyvä olla joku ns. kovempi kirjain, kuten R tai S (kuten Joikun nimestä huomaatte...)

Tilannekatsausta tjsp?

Kuten huomaatte, olen taas ollut hirmu ahkera blogiin kirjoittaja. Viime tekstistä on jo kaksi kuukautta. Monta kertaa olen ajatellut että noniin nyt kirjoitan, mutta sitten en ole jaksanut/muistanut tai ei ole vaan sanoja syntynyt. Jos nyt yritettäisiin hyvin yksinkertaista ihan vaan heh öm tilannekatsausta tämän hetkiseen tilanteeseen?

Me ollaan ihan kiitettävän ahkerasti treenattu. Tai no tää heinäkuu on ollut vähän hiljaisempaa, ollaan käyty vaan jotain kuutisen kertaa (jos nyt oikein laskin) treenaamassa porukassa. Treeniseurana meillä on ollut vakkarit Hypno ja Eos -beeceet, Vuk-aussie, sekä parilla kerralla Nova-aussie, Roope-norjanharmaa, sekä kerran Aidan-flätti. Joskin ollaan toki lähes päivittäin tehty lenkki- tai kotitokoa.

Sumulla oli tossa kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa vaikeampi kausi, eikä saatu oikein mitään aikaiseksi. Treeneissä kuitenkin käytiin ja tyytyväisenä sain lähteä jos tuo pystyi pitämään parin sekunnin katsekontakteja tai ehkä jopa leikkimään. Voitte uskoa että vähemmästäkin alkaa jo epätoivo iskeä. Nyt kuitenkin on taas viime viikkoina, oikeastaan sanotaanko että reilu viikon aikana, alkanut hommat taas sujua. Mun makuun toi on niin laama, mutta uskottakoon kun treenikaverit sanoo että joo joo ihan hyvin se tekee, se nyt sattuu olemaan poro niin siitä on vähän vaikea saada sitä beecee- tai aussiemaista intoa irtoamaan. Sumulla kun kuitenkin on hyvä tekniikka seuraamisissa ja nyt on ruvennut luoksariinkin löytyä vauhtia. Se on jopa ihan oppinut leikkimään.

Supumanni seuraa.

Ehkä ainoa asia minkä se osaa oikeasti. Tai on oikeasti kivaa.

Supu on ehkä maailman söpöin koira. Näin asiaan liittyen.

Meillä oli myös parin kuukauden kausi, että paikkamakuu oli Sumulle esim. hankalin asia maailmassa. Se paineistui ihan saatanasti, se makasi liikahtamatta korvat luimussa jännittyneenä paikallaan. Ja sen asenne oli sellainen "mamma pelasta mut apua kuolen". Varsinkin muiden urosten vieressä se on ollut just sellanen. Ei nyt olla päästy tekemään näiden urosten vieressä paikkamakuuta hetkeen, mutta viime viikolla treeneissä se teki about itsensä ikäisen aussieuroksen vieressä paikkamakuun iloisesti ja jännittymättä. Ja samoin nyt viime treeneissä teki paikkamakuun about keskellä kentää samalla kun nuo ahdistavammat urokset teki mm. luoksareita ja noutoja vieressä, paljoa niistä välittämättä (jännempää oli mm. kentän laidalla lentävä muovipussi...)

Mutta huomaan kyllä paljon edistystä Sumussa. Se on jotenkin enemmän mukana, toistaiseksi pidän sitä vielä kentällä "vapaana" niin että siinä roikkuu 10m liina perässä, mutta musta tuntuu että pikkuhiljaa voidaan siitäkin hankkiutua eroon. Alkaa olla jo vähän kulunut sanonta että "jee ehkä me kohta uskalletaan kokeeseen mennä", joten jätän sen sanomatta, mutta voisin uskoa että se on kuitenkin tavoitteena aina vaan lähempänä. Olen vähän syksyn kokeita sillä silmällä katsellutkin, mutta voi toki olla että päädyn menemään niihin Joikun kanssa...

Ja sitten Joikuun. Mitäs Joiku. Joiku on mulla ollut nyt niin tollanen kotihömppäily koira. Silloin tällöin aksatreeneissä käyty, mutta muuten Joiku on toiminut äitin lenkkikaverina ja sohvanurkan lämmittäjänä. Tai no tottahan Joikukin haluaa osallistua jos mie Supun kanssa kotona treenailen niin sekin on saanut hömppäillä seuruuta ja muuta hauskaa. Tosin voisin taas ruveta enemmän panostamaan siihen, ottaa sen vaikka treenikentän laidalle tekemään paikkamakuuta ym, koska kyllä mie voisin nyt syksylle mennä sen kanssa vielä edes yhteen kokeeseen. Jos se vaikka vielä vuoteen 3014 mennessä saisi ne kolme 1-tulosta alokkaasta. Tosin oon ruvennut pohtimaan, että voisi sen kanssa avoimeenkin joskus mennä, mutta aika näyttää. Ensin nyt se TK1-koulari.

Niin hyvää puuta. t. majavat

Aksassa Joiku on niin unelma. Koska se RAKASTAA agilityä. Se ei tiedä parempaa kuin että voi juosta täysiä ja hyppiä ja juosta. Ja hyppiä. Ollaan aksatreeneissä tehty suht helppoja ratoja, joskin oon ite niin osaamaton että suorankin ohjaus tuottaa välillä suuria vaikeuksia. Aksatreeneissä ollaan siis pääosin tehty erilaisia ohjaustekniikkoja, sekä saatiin pari viikkoa sitten Joikun keinu valmiiksi! Tosin siitäkin on jo pari viikkoa eikä olla sen jälkeen kertaakaan keinua tehty, mutta tuskin se nyt on taas yhtäkkiä saanut päähänsä ruveta sitä pelkäämään.

Saa nähä, eiköhän me aksaryhmässä jatketa. Kunhan itse opin ohjaamaan ja hallitsemaan kroppaani tossa, niin takuulla meistä voi olla johonkin. Vähintään epiksiin. Mutta no harrastellaan nyt aksaa tälleen "koska se on kivaa ja koira rakastaa sitä" -tyylillä.

Loppuun vielä sekalainen kokoelma kuvia kesä-heinäkuulta.

Ja ehtihän Sumu täyttää kaksi vuottakin tässä heinäkuun alussa, tarkemmin ottaen 4.7.