Messaria ja tokoa

Lauantaina kävin ensimmäistä kertaa elämässäni oman koiran kanssa messarissa! Ja oli kyllä kivaa. Sumusta erityisesti olen ylpeä, pieni ropo osasi käyttäytyä niin mallikkaasti. Ja mitä yritin vilkuilla niin ravaamisessakin meni paljon paremmin, eikä tyylillä sirkushevonen. Joskin häntä kyllä nousi selkälinjan yläpuolelle, kuten taisi nousta kaikilla muillakin porouroksilla... Laatuarvosanaksi tuli jälleen erittäin hyvä, omasta mielestäni oikein kivalla arvostelulla:

"Riittävät mittasuhteet, sopusuhtaisesti kehittynyt nuori uros. Oikea linjainen pää, leveä kallo. Hyvät korvat ja silmät. Hyvä kaula ja ylälinja. Oikein kiinnittynyt häntä jota nostaa liikkeessä turhan paljon. Hyvä raajaluusto. Saisi olla kauttaaltaan hieman voimakkaammin kulmautunut. Liikkuu riittävällä askelpituudella mutta toivoisin erityisesti takaliikkeisiin enemmän voimaa. Turkki vaihtumassa. Ystävällinen käytös."

Tuo saisi olla voimakkaammin kulmautunut alkaa olla jo vanha virsi. Toihan on tullut kuultua melkeimpä kaikissa arvosteluissa. Pitääpä sitten katsoa mille tuomareille tuota vie, jos vaikka vie tuota jollekkin joka saattaisi ERIn antaa niistä huolimatta. Vaikka eipä sillä niin väliäkään saako tuo Hn vai SERTin. Se on vaan höpsö pieni Sumukoira.

Eilen tehtiin pitkästä aikaa kunnon tokotreenit kun olin saanut itseni raahattua messarista kotiin. Joikun kanssa oli pakko ensin puuhailla kun toinen oli niin liekeissä. Ja tietenkin tuohtunut kun olin vaan lähtenyt Helsinkiin ja jättänyt pienen pörrön oman onnensa nojaan tänne. Joiku teki ihanan innoissaan kaikkia pikku juttuja, lyhyen seuraamisen, seisomisen, luoksetulon, pelleilyä... Ei siitä sen enempää. Se on ihan höpsö pieni koira.

Sunpa taas teki tosi tosi pätevästi. Seuraaminen on hyvää, joskin siihen olisi hyvä saada lisää viettiä rakennettua, että jaksaa pidempiä pätkiä seurata. Käännökset oli tooooooosi hienot. Jopa ne perkuleen vasemmalle käännökset. Maahanmenon teki hyvin, kuulemma se maahanmeno oli vähän hidas, mutta kuitenkin oikeanlainen ja teki hienosti hissinä. Paikkamakuu on ollut meiän heikkous, joka johtuilee siitä, että poro kyllä jotenkuten tietää, että mitä tehdään ja miten pitää tehdä, mutta kun TYLSÄÄ. Siis ihan oikeesti, siinä vaan pitäisi ropoparan lumessa maata liikkumatta, suoranaista pororääkkäystä... No enivei, alkuun pysyi jonkun aikaa, mutta sitten nousi ylös. En ole koskaan tajunnut natseilla tuolle nousemisesta vaan olen vaan vienyt takaisin paikalleen. Joikulla natseily ei takuulla toimisikaan kun on niin pehmeä ja sillä ei varsinaista miellyttämishaluakaan ole, mutta Sumulle onneksi toimi. Raukka meni häntä jalkojen välissä heiluen, korvat luimussa takaisin ja samantien maahan kun käskin. Mamma sekooo! No mutta sitten pysyi hienosti puolen minuutin paikkamakuun. Eiköhän me tästä pian päästä jo tekemään pidempiäkin.

Sitten vielä leikittiin. Itse olen kuulemma muka kehittynyt leikittämisessä ja osaan paremmin leikkiä tuon koiran kanssa. Loppua kohden rupesin itse hyytymään jo, mutta Sumpa on hieno. Eiköhän me jossain kohtaa opita kunnolla leikkimään. :)

Ja eka virallinen koe olisi 26. tammikuuta Janakkalassa, tuomarina Ilkka Stén, tai sitten 27. tammikuuta Porvoossa jossa olisi Harri Laisi. Saa nähdä kumpaan lähetään, Janakkala olisi kyllä parikymmentä kilometriä lähempänä, mutta toisaalta kun haluisin niin kovasti päästä Laisin kokeeseen.

Sumppa muuten sai messarista hienon keltaoranssin pompan ja kehkeytyi Supersankari Sumppapompaksi! Parempia kuvia tulee jossain kohtaa, mutta pakko laittaa laadukas kännykällä otettu kuva.

Jee leikitään!

Tää on ollu mulle niin tabu, sanotaanko nyt että koko sen ajan kun koiran omistaja olen ollut. Eli sitähän tulee nyt kahden kuukauden päästä jo neljä vuotta täyteen. Olen täysin ajatellut, että "äh, eihän näistä lappalaisista ole leikkimään, nakinpaloilla ja lihapullilla vedetään se EVL-luokkaan". Eikun hetkinen.

Joiku oli pienenä vielä innokas leikkimään, mä en sitten tajua kun jossain kohtaa kävi joku raju lopahdus, eikä toi nykyään innostu lelusta vaikka mitä yrittäisin. Se on suorastaan harvinaisuus, jos Joiku kuumimmillaan ollessaan innostuu repimään sukkaa/hihnaa/keppiä. Mun pitäis opetella tuntemaan tuo koira ehkä hiukkasen paremmin. Myös parin muun asian suhteen kun nykyään liian monet kerrat voin vaan todeta, että ei hitto tunnenko mä tota karvanaamaa alkuunkaan.

Sumun kanssa oon nyt sit kuitenkin päättänyt panostaa tähän hommaan kunnolla. Tai no kunnolla ja kunnolla, silleen kun osaan. Motivaatiota tolla leikkimiseen löytyy. Pentutestissä se sai taistelutahtoa mittaavasta testistä tuloksen: 5 - Taistelee keskittyneesti, hyvä ote Lis: erittäin aktiivinen, sekä ajavaa saalisviettiä testaavasta kohdasta: 5 - ryntää perään, vie lelun pois, Lis: pelaa pallolla. Kun Sumu mulle sitten reilu vuosi sitten elokuussa muutti, niin eihän tuo perkeleen poikanen osannut leikkiä alkuunkaan. Ja mä olin itse niin uuno etten varmaankaan osannut käyttää oikeaa tyyliä kakaran kanssa leikkiessä. Itseasiassa Sumun innostus leluihin lähti siitä, kun se oli muutaman päivän hoidossa kasvattajallaan, joka sitten oli ilmeisesti saanut Sumun älyämään, että lelut on ihan superhypermahtavia. Kuitenkaan mä en itse siitä ottanut oppia vaan koulutus jatkui pitkälti namittamalla.

Nyt kuitenkin viimeistään tässä kohtaa kun tolle pitäis saada lisää vauhtia luoksariin ja noutoon, niin leikkiminen on noussut pinnalle ajankohtaisena aiheena. Parin viikon ajan oon nyt yrittänyt mahdollisimman intensiivisesti päivittäin pitää edes yhden tai kaksi leikkituokiota Sumun kanssa. Välillä se on vaan tönimistä ja härnäämistä, toisinaan mulla on siinä sitten joku lelu/vaatekappale/pyyhe, mikä ikinä. Ja mä en oikein tiedä miten sanotaan koiran edistyneen leikkimisessä, mutta toi nyt jo syttyy nopeemmin huvittavan kuulosille ärinöille ja tönimisille "mee pois sä oot ihan tyhmä", Sumu: "jeeeee siistiii!". Ja kyllähän toi viimeksi kun kunnolla treenattiin kävi nappaamassa jonkun oksanpalasen jota innolla kiskoi miun kanssa.

Mä niin suuresti kadehdin niitä ihmisiä joilla on se koira, jolle voi heittää tennispallon/narupallon/patukan ja sitten se innoissaan juoksee rinkiä ja jäytää lelua suussaan. Tosin lohduttaudun ajatuksella, että useinhan se on pitkän koulutuksen tulos. Vaikka riippuu rodusta. Sen tiedän, etten sadassa vuodessakaan saisi lapinporokoiraa takuulla leikkimään kuin bordercollieta, mutta entä sitten. Pitäisi vaan onnistua kurkkaamaan tuon korvaeläimen pääkopan sisään ja keksiä se Sumun ykköslempilelu jota se ei vaihtaisi mihinkään, jonka kanssa se jaksaisi riekkua. Toistaiseksi en kyllä sellaista vielä ole löytänyt. Paitsi matonkudekeriä se heittelee ihan satanen lasissa ympäriinsä, mutta jotenkin tuntuisi kummalta ajatukselta lähteä pari matokudekerää treeniliivin taskussa koulutuskentälle? Tällä hetkellä sitten mulla on yleensä treeneissä mukana teddykankaainen patukka jossa on vinku sisällä, toi ääni erityisesti toimii yleensä sellasena "ei helvetti vähänkö siisti kapistus!" -houkuttimenna Sumulle. Jos se on mulla taskussa ja vahingossa siitä painan ja ääni kuuluu, niin Sumu on heti terävänä "missämissäjeejeekivaa!". Vetoleluna tuo ei oikein toimi kun Sumusta on niin hirmuisen vaikeaa kiskoa tuollaista, liekö sitten turhan iso hänen suuren suureen kitaansa, vai mitä. Mutta kunnon kiskomisleikitkin on vielä treenausvaiheessa meillä.

Mutta treenit jatkuu, tässä vain pieni Jonnan kirjoittamasta bloggauksesta innostettu kirjoitus.