Jokunen kysymys

Team Draumur pisti niin kiinnostavan kysymyspostauksen, etten voinut vastustaa kiusausta taas siihenkin vastaamista. Mukaan haastan jälleen kaikki, joita kiinnostaa kysymyksiin vastaaminen. Ja laita ihmeessä tämän postauksen kommenteihin linkki blogiisi. :)

1. Kerro mielipiteesi pallopaimennuksesta?

Myönnetään, etten pallopaimennukseen ole koskaan perehtynyt sen enempää kuin että tiedän hämärästi mitä se tarkoittaa. Ei ehkä juuri sellainen laji, mitä lähtisin omien koirieni kanssa harrastamaan - kokeileminen toki voisi olla ihan mielenkiintoista.

2. Pistä kuva sinun ja koirasi lempipaikasta?

Olen sellainen tuuliviiri, että meidän lempipaikka varmaan vaihtelee muutaman kuukauden välein. Nyt tällä hetkellä suosikkipaikkana on kotoani noin kilometrin päässä löytyvä järvenranta, josta minulla ei valitettavasti tämän parempaa kuvaa ole.
Kyllä, koirallani on dobermannieturinta.

3. Pistä lyricsien pätkä, mikä liittyy jollain tapaa koiraharrastukseesi ja pieni selitys?

Hankalampi kysymys kuin osasin arvatakkaan. Löysin jokusen hauskan vaihtoehdon, ja ihan liikaa liian surullisia vaihtoehtoja - en ihan niin angstista kuvaa haluaisi koiraharrastuksesta antaa. 

Mutta no, löysin kahdet suomenkieliset lyriikat:
Ahdistaa ahdistaa
Tää homma ahdistaa
En uskalla katsoa huomiseen
Taivas kaatuu niskaan
Luu tunkee sydämeen
Mieltä kaivertaa
Ottaa päähän pikkuisen
Ihan miten vaan
Tää tappaa ihmisen
katse eteen ja suupielet ylöspäin
teen vastoinkäymisistä voimaa
katse eteen ja suupielet ylöspäin
antaa tulla, kestän kyllä,
periks en tuu antamaan

murehtiminen ei takas eilistä tuo
ja huominenkin tulee vaan jos selvitään tänään
mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua
se haastaa ja aina pyrkii mun pään kääntämään
Ensimmäiset on enemmänkin vitsillä, kuin että ne nyt ihan aikuisten oikeasti kuvaisi omia koiraharrastusfiiliksiä. Jälkimmäiset meinasin alkuun jättää laittamatta koska onhan ne nyt aika kliseetä settiä, mutta menkööt nyt kuitenkin. Tehdään vastoinkäymisistä voimaa eikä murehditä eilistä, eiks ni?

4. Suurin unelmasi koiraharrastuksen saralla, jos se on jo toteutunut jaa se meille?

Minulla näitä unelmia riittää, pienenpienistä, suorastaan mitättömistä unelmista, aina niihin mitkä tuntuu olevan jossain kaukana, mihin en koskaan voisi edes kurkotella. Jos nyt jotain näiden välimaastosta etsin, niin ensimmäisenä mieleen tulee Supun BH-tunnus ja tokossa ylempiin luokkiin (ehkä jopa valioksi?) nouseminen. Sekä omiin koirahaaveisiin kuuluu se oma pieni australialainen paimeneläin.

5. Jos lähtisit suunnittelemaan pentuetta, mitä ottaisit huomioon ja jos haluat voit tehdä myös dream matchin jostain koirista?

Varmaan niin paljon asioita, että pentuesuunnitelma kaatuisi omaan mahdottomuutensa. Tätä olen monet kerrat miettinyt, mutta tuskin ikinä löytäisin niin täydellisiä koiria, että haluaisin ne pennuttaa. Siihen vielä lisäksi, että jos sieltä sitten kuitenkin syntyisi joku sairas koira, niin miten saisin nukuttua yöni tietäen, että minun takia joku koira kärsii koko elämänsä.
Toisaalta onhan tätä tullut mietittyä myös, että jos nyt kuitenkin lähtisin kasvattamaan koiria, niin mitkä olisi ihan ykkösprioriteetit mitä koiralta odotan, mistä taas voisin hieman luistaa. Jos ajattelen, että lähtisin kasvattamaan lapinporokoiria, niin odottaisin että koirat on vähintään keskiverto - mielellään parempia - poroja. Koska porot on sen verran pienilukuinen rotu, eikä vielä aivan hirveän sairas, niin koirien tulisi olla luustoltaan puhtaita. B-lonkat on vielä ihan fine. Ei myöskään silmäsairauksia tai epilepsiaa lähisuvussa. Myöskään muita jekkusairauksia en katsoisi hyvällä.
Molempien vanhempien tulee olla riittävän hyvähermoisia, joilta löytyy toimintakykyä ja taisteluhalua. Liiallista terävyyttä en katso hyvänä porokoiraominaisuutena. Urokselta odottaisin löytyvän kovuutta, narttu saa olla pehmeämpi.
Molemmilta vanhemmilta odottaisin terveystarkastusten lisäksi suoritetuksi luonnetestin, mielellään myös MH-kuvauksen. Muita tuloksia en varsinaisesti odota, eli toko-, agi-, pk-, näyttelytulokset ynnämuut on vain plussaa. Toki asiantuntevalta tuomarilta saatu kattava näyttelyarvostelu olisi aina hyvä. Josta päästäänkin ulkonäköön. En ole hirveän kranttu sen suhteen miltä koira näyttää, kunhan sillä on terve ja toimiva rakenne. Ei liiallista keveyttä tai raskautta, sopusuhtainen raajakorkeus. Vahva ja suora, ei liian notko selkä. Karvapeitteen tulisi olla tarpeeksi pitkää, karheaa ja runsasta.

Ja nyt varmaan ymmärrätte miksen koskaan voisi alkaa kasvattamaan koiria.

6. Jos sinun pitäisi järjestää koirasynttärit koirallesi ja sen kavereille (:D), millaiset kemut niistä tulisivat?

Supu ja Joiku varmaan eniten arvostaisi synttäreitä, joissa tehtäisiin kunnolliset ja hauskat treenit. Sen jälkeen parin tunnin metsälenkki vapaana, missä voisi juosta ja olla idioottilappalaisena niin paljon kuin sielu sietää. Sen jälkeen kotiin syömään herkkuruokaa. Supun kohdalla siis ruoka voi olla vaikka kuivaa makaroonia ja kurkunkuoria, koska nomnom kaikki on hyvää. Joiku arvostaisi nakeilla ja raejuustolla höystettyä maksalaatikkoa.
Tämän juhlallisempia synttäreitä en koirilleni osaa halua ajatella.

7.  Onko koirallasi tai teillä joku yhteinen suosikkiohjelma, jota tykkäätte katsella Netflixsistä/telkkarista/ym.?

Supu ei ymmärrä tietokoneen ruutua tai televisiota. Ei myöskään edes sieltä kuuluvaa esim. koiran haukuntaa, vaikka olen monet kerrat koittanut kokeilla. Supulle on siis aivan yksi ja sama mitä katson, sen mielestä on parasta jos pääsee kainaloon rapsuteltavaksi. Joiku taas useastikkin kääntelee päätään television äänille ynnä muulle, tosin se ei ole mitään sen suosikkia, sillä se alkaa sen jälkeen kävelemään ympäriinsä ja läähättämään stressaantuneena. Joiku myös arvostaa eniten sitä jos pääsee sohvannurkkaan silitettäväksi (ja siinä vaikka samalla maistelemaan sipsejä tai muita herkkuja).

8. Bordercollie - puolesta/vastaan? Miksi?

Puolesta ja vastaan. Työlinjaiset on enemmän puolesta, näyttelylinjaisia taas enemmän vastaan. Työlinjaisissa pidän kovasti ulkonäöstä ja luonteesta, näyttelylinjaisissa ei kumpikaan juurikaan miellytä. Myös rodun terveys hieman mietityttää. Toisaalta, bordercollie kuuluu kyllä näihin "ehkä vielä joskus" -haaverotuihini.

9. Jos sinulla olisi 30sec aikaa esitellä joku koiraurheilulaji epäileville ystävillesi mitä sanoisit?

Todennäköisesti ahdistuisin ja menisin lukkoon, kun ei pää kestä yhtään sellaista että "noniin nyt äkkiä tee tämä juttu". Jos taas ehtisin suunnitella etukäteen, niin voi olla että saisin jotain vähän älykkäämpää sanottua.
Koska toko on itselleni tutuin laji, niin todennäköisimmin siitä päätyisin selostamaan. Kertoisin, kuinka paljon ohjaajan ja koiran yhteistyö merkitsee, ettei riitä vaan että opetat koirallesi temppuja, vaan siinä pitää sen keskeisen kontaktin pelata hyvin. Kaikesta hinkkaamisesta ja turhautumisesta huolimatta on niin palkitsevaa kun koira vihdoin tajuaa homman juonen ja oppii asioita.

10. Jos sinun pitäisi pitää kiitospuhe voitettuasi lajisi MM-kultaa, mitä sanoisit?

"Nipistäkää minua, näen varmaan unta."
Vaikka olenkin haaveillut joskus pääseväni tokon arvokisoihin, niin tämä on jo ajatuksena niin absurdi että menen ihan sanattomaksi. Sen jälkeen kun itkemiseltä kykenisin, niin ehdottomasti kiittäisin koiraani, joka on jaksanut tehdä sen kaiken työn kanssani - unohtamatta treenikavereita joista on ollut aivan järjettömän suuri apu.
Toisaalta tämä on sellainen puhe, minkä voisin pitää vaikka sen jälkeen jos kun saadaan Supun kanssa se alokasluokan 1-tulos.

11. Jos saisit valita sponsoriksi minkä tahansa yrityksen / yksityishenkilön, mikä olisi valintasi?

En kyllä oikeastaan tiedä juurikaan mitään koirayrityksiä tai käytä jotain erikoisia tuotteita koiraharrastuksen parissa. Ja toisaalta näin epäaktiivisella ja pienen kävijämäärän omaavalla blogilla tuskin sponsoriin meillä koskaan olisi edes mahdollisuutta.

- - - - -


1. Jos koirasi olisi pelihahmo missä tahansa pelissä, oli se sitten League of Legends -champion tai Heroes of The Storm -hero - saat ihan itse päättää, millainen se olisi? Millaisia erityistaitoja sillä olisi, millainen ulkonäkö, olisiko se lajiltaan koira, vai kenties jokin muu eläinlaji?

2. Entäs sitten roolipelihahmona?

3. Missä koira-asiassa koet kehittyneesi eniten viimeisen kolmen vuoden aikana?

4. Jos sinun tulisi lopettaa kaikki koiraharrastuslajit yhtä lukuunottamatta, minkä jättäisit jäljelle?

5. Paljonko rahaa on ok käyttää kuukaudessa koiraharrastuksiin ja koiran hyvinvointiin? Lukuunottamatta esim. akuutteja eläinlääkärireissuja.

6. Jos saisit ottaa minkä tahansa värisen koiran, minkä värinen se olisi?

7. Jos koirasi saisi valita kolme tavaraa mitä ottaa mukaan autiolle saarelle, mitkä ne olisi?

8. Flexi - puolesta vai vastaan? Jonkinnäköisten perustelujen kera.

9.  Millainen on kirjahyllysi koira-aiheisten kirjojen suhteen?

10. Onko koirallasi "tunnuskappaletta", jos on niin mikä? Jos ei, osaatko kuvitella mikä olisi koirallesi sopiva? Nopeatempoinen duuri -kappale, vai kenties jäätävän hidas ja mollissa soitettu.

11. Mikä sana kuvailee parhaiten koiraasi?

Show me all your colors

Kuva, jonka Aino (@juinttunen) julkaisi

Imagine Dragons - Summer


Kesäfiiliksiä! Pakko myöntää, etten muista koska viimeksi olisin ollut näin hypehype-fiiliksillä siitä että kesä tulee. Yleensä kesän lähestyminen meinaa sitä, että siirrän tietokoneeni yläkerrasta kellarin viileytyyn ja varaudun siihen, ettei ulos ole asiaa muulloin kun yöllä. Puhumattakaan hyttysten aiheuttamasta ahdistuksesta.

Nyt kuitenkin olen onnistunut korjaamaan asennevammani. Hyttysistä tai liiasta kuumudesta en voi koskaan väittää pitäväni, mutta oi tämä kesä tulee olemaan muutakin kuin hiki otsalla valuen tietokoneen edessä kärvistelyä.

Suuria suunnitelmia meillä tuskin kesälle on, tai ainakaan en niistä vielä tiedä. Lenkkeillään, uidaan, syödään monta litraa jäätelöä, valokuvataan, nautitaan lintujen laulusta ja siitä miten kaunista kaikkialla on. Itse tulen takuulla ainakin muutamassa toko-/agikisassa, sekä näyttelyssä kuvaamaan. Omien koirien suhteen ei ole juuri mitään kisasuunnitelmia. Jos totta puhutaan, niin mun kiinnostus kisaamiseen on toistaiseksi kadonnut. Ehkäpä se palaisi jos treenattaisiin ahkerammin...


P.S. Supun kesävinkit koiratovereille: Muistakaa juoda paljon vettä, kerjätä omistajan jäätelöä ja juosta jokaisen mahdollisen mutaojan läpi! ^-^

Lappalaiskoirien värit ja niiden periytyminen: OSA 2, K- & A-lokus

OSA1, B-lokus


K-lokus (Paljonko eumelaniinia koiralta löytyy?)

K-lokus kertoo koiran eumelaniinin ja feomaliniinin suhteen. Oikeastaan se kertoo, näkyykö koirassa lainkaan feomelaniinia, vai onko se täysin eumelaniinin peitossa.  A-lokus taas kertoo, missä määrin feomelaniinia koirassa näkyy, mutta siihen aiheeseen palaamme postauksessa myöhemmin. Hyppää suoraan kohtaan A-lokus.

K-lokus jakautuu kolmeen termiin: dominanttimusta (K), brindle (kbr) ja ns. villityyppi, eli koiralla on normaali määrä eumelaniinia (k).

K-alleeli, eli dominanttimusta

K-lokuksessa dominoivin. K-alleeli näkyy koiran ilmiasussa aina. Kun koiralla on K-alleeli, ei A-lokuksen määrittelemä feomelaniini-kuviointi näy. Dominanttimusta koira on täten aina yksivärisen mustan tai parkin värinen, jossa voi näkyä korkeintaan valkolaikkuja (S-lokus), johon palaamme tulevissa postauksissa tarkemmin. Dominanttimustaksi luultu koira voi myös ollakkin genotyypiltään resessiivinen musta (kk aa). Tämä ei koiran ilmiasusta tule näkyviin, joten se on pääteltävissä vain koiran sukulaisten perusteella tai geenitestein.

Dominanttimusta (B/B K) suomenlapinkoira

kbr-alleeli, eli brindle

K-alleeliin nähden resessiivinen, mutta k-alleeliin nähden dominoiva. Kun koiralla on kbr-alleeli, näkyy sen A-lokuksen feomelaniini-kuvio. Tällöin kbr-alleeli luo koiran turkkiin eumelaniinin värisiä raitoja, eli brindleväritystä. Yleisin lappalaiskoirissa tavattu brindle on musta merkein brindle. Tuolloin koira on muuten täysin normaali musta merkein -värinen, mutta sillä on "suttuiset" tan-kuviot. Aina ei kuitenkaan voi edes koiran ilmiasusta päätellä, että onko se brindle, vai onko sillä vaan tavallista epäselvemmät tan-kuviot. Värityksenä brindle on lappalaiskoirissa kohtalaisen harvinainen, jota tavataan lähinnä suomenlapinkoirilla.

Musta merkein brindle (B/B kbr) suomenlapinkoira, kuva © Heidi S.

k-alleeli, eli villityyppi

K-alleeliin ja kbr-alleeliin nähden resessiivinen. Täten koira tarvitsee k-alleelin molemmilta vanhemmiltaan. Koiralla ollessa kaksi k-alleelia, on sen väritys ns. villityyppi, eli A-lokuksen kuvio tulee näkyviin. Tämä on yleisin lappalaiskoirissa törmätty K-lokuksen muoto.

Musta merkein (B/B k/k) lapinporokoira

Pennut:
100% dominanttimusta, K/K

Isä:
K/K, dominanttimusta

Emä:
K/K, dominanttimusta

K/K, dominanttimusta



Pennut:
50% dominanttimusta, K/K
50% dominanttimusta, kantaa brindleä K/kbr

Isä:
K/kbr, dominanttimusta, kantaa brindleä

Emä:
K/K, dominanttimusta

K/K, dominanttimusta

K/kbr, dominanttimusta, kantaa brindleä

K/K, dominanttimusta

K/kbr, dominanttimusta, kantaa brindleä



Pennut:
50% dominanttimusta, K/K
50% dominanttimusta, kantaa villityyppiä K/k

Isä:
K/k, dominanttimusta, kantaa villityyppiä

Emä:
K/K, dominanttimusta

K/K, dominanttimusta

K/k, dominanttimusta, kantaa villityyppiä

K/K, dominanttimusta

K/k, dominanttimusta, kantaa villityyppiä



Pennut:
100% dominanttimusta, kantaa brindleä, K/kbr

Isä:
kbr/kbr, brindle

Emä:
K/K, dominanttimusta

K/kbr, dominanttimusta, kantaa brindleä



Pennut:
100% dominanttimusta, kantaa villityyppiä, K/k

Isä:
k/k, villityyppi

Emä:
K/K, dominanttimusta

K/k, dominanttimusta, kantaa villityyppiä



Pennut:
100% brindle, kbr/kbr

Isä:
kbr/kbr, brindle

Emä:
kbr/kbr, brindle

kbr/kbr, brindle



Pennut:
50% brindle, kbr/kbr
50% brindle, kantaa villityyppiä kbr/k

Isä:
kbr/k, brindle, kantaa villityyppiä

Emä:
kbr/kbr, brindle

kbr/kbr, brindle

kbr/k, brindle, kantaa villityyppiä

kbr/kbr, brindle

kbr/k, brindle, kantaa villityyppiä



Pennut:
100% brindle, kantaa villityyppiä kbr/k

Isä:
k/k, villityyppi

Emä:
kbr/kbr, brindle

kbr/k, brindle, kantaa villityyppiä



Pennut:
100% villityyppi k/k

Isä:
k/k, villityyppi

Emä:
k/k, villityyppi

k/k, villityyppi




A-lokus (Missä muodossa feomelaniini koiralla näkyy?)

A-lokuksessa tulee ilmi missä määrin koiralla esiintyy feomelaniinia turkissaan. Tätä kohtaa ei tule sekoittaa kermanvärisiin koiriin, joilla eumelaniini puuttuu turkista täysin. A-lokuksen kuvioinnin kanssa koiran turkista löytyy aina myös eumelaniinipigmenttiä.

A-lokus jakautuu neljään eri termiin: soopeli (Ay), riistanvärinen (aw), tan-merkkinen (at) ja resessiivinen musta (a).

Ay-alleeli, eli soopeli

A-lokuksessa dominoivin ja näkyy koiran ilmiasussa aina. Kun koiralla on Ay-alleeli, on sen turkin väritys soopeli. Soopelikoirien ilmiasuissa on rajuja vaihteluita, yleisin lapinkoirilla törmätty muoto on, että koiran kirsu on sen eumelaniinin (musta tai parkki) värinen, mutta muusta turkista sitä voisi erehtyä kutsumaan kermanväriseksi. Useimmiten koiralla on soopelin myötä lapojen kohdalla ja korvienkärjissä jonkin verran tummaa varjostusta. Monesti heterotsygoottisilla soopeleilla näkyy myös esimerkiksi tan-merkkien haamukuvioita.
Lappalaiskoirista väritykseen törmätään ainoastaan suomenlapinkoiralla. Soopelinvärisiin lapinporokoiriin en ainakaan itse ole koskaan törmännyt.

Soopeli (B/B Ay) suomenlapinkoira

aw-alleeli, eli riistanvärinen

Ay-alleeliin nähden resessiivinen, mutta dominoi muita A-lokuksessa ilmeneviä kuvioita. Kun koiralla on aw-alleeli, on sen turkin väritys riistanvärinen. Riistanvärisillä koirilla on ilmiasussa paljon vaihteluita, toiset on liki täysin eumelaniinin peitossa ja feomelaniinia näkyy vain jokunen karva siellä täällä. Toisilla taas on feomelaniinia on turkissa runsaasti.

Lappalaiskoirissa törmätään kolmen tyyppisiin riistanvärisiin, on ns. aitoariistaa, jolloin koira on homotsygoottinen aw/aw. Aitoriista on täysin riistanvärinen, eikä sillä näy merkkejä tan-kuviosta turkissaan. Sitten taas on ns. merkkiriistoja, joka ilmenee mitä todennäköisimmin kun koira on heterotsygoottinen riista, eli kantaa merkkiväriä aw/at. Merkkiriistoilla on yleensä mm. riistoille tyypilliset silmälasikuviot silmien ympärillä, mutta niillä on myös selvästi nähtävissä olevat tan-merkkien haamukuviot. Tämä on yleisin lappalaiskoirilla esiintyvä riistaväritys. Kolmantena on vielä hieman epävarmuuksia aiheuttava silmälasikuvio, mutta uskotaan että silmälasikuvion aiheuttaa se kun riistanvärinen koira kantaa resessiivistä mustaa. Tällöin koira on genotyypiltään heterotsygoottinen aw/a. Tämä kuvio on siitä uniikki, että siihen törmätään vain suomenlapinkoirissa. Koira vastaa muutoin ulkonäöltään dominanttia- tai resessiivistä mustaa, mutta sillä on selkeät vaaleat ns. silmälasikuviot silmien ympärillä. Yleensä näillä koirilla ei ole vaaleaa muualla turkissaan, pieniä valkolaikkuja lukuunottamatta.

Homotsygootti aitoriista (B/B aw/aw) lapinporokoira
Riistanvärinen, kantaa merkkiväriä - merkkiriista (B/B aw/at) lapinporokoira
Riistanvärinen, kantaa resessiivistä mustaa - silmälasikuvioinen (B/B aw/a) suomenlapinkoira

at-alleeli, eli tan-väritys

Ay- ja aw-alleeleihin nähden resessiivinen, mutta dominoi a-alleelia. Kun koiralla on at-alleeli, on se ilmiasultaan merkkivärinen, joka on lappalaiskoirissa yleisin ja halutuin väritys. Merkkivärisissä lappalaiskoirissa on muihin rotuihin (dobermanni, rottweiler jne.) nähden varsin paljon vaihtelua. Hyvänä nyrkkisääntönä kuitenkin, että koiralla on silmien yllä ns. nelisilmät, sekä sillä on vaaleaa karvaa kuonossa, rinnassa ja tassuissa. Merkkivärien laajuus ja feomelaniinin sävy vaihtelee koiran perimän mukaan.

Musta merkkivärinen (B/B at/at) suomenlapinkoira
Parkki merkkivärinen (b/b at/at) lapinporokoira

a-alleeli, eli resessiivinen musta

a-alleeli on kaikkiin muihin A-lokuksessa ilmeneviin kuvioihin nähden resessiivinen. Koira tarvitsee a-alleelin kummaltakin vanhemmaltaan ollakseen täysin resessiivinen musta. Ilmiasultaan resessiivinen musta vastaa täysin dominanttimustaa.

Resessiivinen parkki (b/b a/a) suomenlapinkoira

Mistä tiedän onko koirani dominanttimusta vai resessiivinen musta?

Koitin aihetta sivuta aiemmin, mutta selvyyden vuoksi luodaan tälle oma alaotsikkonsa. Koirasta on mahdotonta ilmiasun perusteella sanoa onko se dominanttimusta (K/K) vai resessiivinen musta (k/k a/a). Tämän voi ainoastaan päätellä tutkailemalla koiran sukua. Jos täysin yksivärisen koiran molemmat vanhemmat, sekä sisarukset on myös yksivärisiä, on suuri todennäköisyys että koira on resessiivinen musta. Jos taas esimerkiksi vain toinen koiran vanhemmista on musta ja sisaruksissa ilmenee riistaa tai merkkiväriä, on suuri todennäköisyys että koira on dominanttimusta.

Pennut:
100% soopeli, Ay/Ay

Isä:
Ay/Ay, soopeli

Emä:
Ay/Ay, soopeli

Ay/Ay, soopeli



Pennut:
50% soopeli, Ay/Ay
50% soopeli, kantaa riistaa / merkkiväriä / resessiivistä mustaa
Ay/aw - Ay/at - Ay/a

Isä:
Ay/aw - Ay/at - Ay/a, soopeli, kantaa riistaa / merkkiväriä / resessiivistä mustaa

Emä:
Ay/Ay, soopeli

Ay/Ay, soopeli

Ay/aw - Ay/at - Ay/a
soopeli
kantaa riistaa / merkkiväriä / resessiivistä mustaa

Ay/Ay, soopeli

Ay/aw - Ay/at - Ay/a
soopeli
kantaa riistaa / merkkiväriä / resessiivistä mustaa



Pennut:
100% soopeli, kantaa riistaa
Ay/aw

Isä:
aw/aw, riistanvärinen

Emä:
Ay/Ay, soopeli

Ay/aw
soopeli, kantaa riistaa



Pennut:
50% soopeli, kantaa riistaa Ay/aw
50% soopeli, kantaa merkkiväriä Ay/at

Isä:
aw/at, riistanvärinen, kantaa merkkiväriä

Emä:
Ay/Ay, soopeli

Ay/aw, soopeli, kantaa riistaa

Ay/at, soopeli, kantaa merkkiväriä

Ay/aw, soopeli, kantaa riistaa

Ay/at, soopeli, kantaa merkkiväriä



Pennut:
50% soopeli, kantaa riistaa Ay/aw
50% soopeli, kantaa resessiivistä mustaa Ay/a

Isä:
aw/a, riistanvärinen, kantaa resessiivistä mustaa

Emä:
Ay/Ay, soopeli

Ay/aw, soopeli, kantaa riistaa

Ay/a, soopeli, kantaa resessiivistä mustaa

Ay/aw, soopeli, kantaa riistaa

Ay/a, soopeli, kantaa resessiivistä mustaa



Pennut:
100% soopeli, kantaa merkkiväriä, Ay/at

Isä:
at/at, merkkivärinen

Emä:
Ay/Ay, soopeli

Ay/at, soopeli, kantaa merkkiväriä



Pennut:
50% soopeli, kantaa merkkiväriä, Ay/at
50% soopeli, kantaa resessiivistä mustaa, Ay/a

Isä:
at/a, merkkivärinen, kantaa resessiivistä mustaa

Emä:
Ay/Ay, soopeli

Ay/at, soopeli, kantaa merkkiväriä

Ay/a, soopeli, kantaa resessiivistä mustaa

Ay/at, soopeli, kantaa merkkiväriä

Ay/a, soopeli, kantaa resessiivistä mustaa



Pennut:
100% soopeli, kantaa resessiivistä mustaa, Ay/a

Isä:
aa, resessiivinen musta

Emä:
Ay/Ay, soopeli

Ay/a, soopeli, kantaa resessiivistä mustaa



Pennut:
100% riistanvärinen, aw/aw

Isä:
aw/aw, riistanvärinen

Emä:
aw/aw, riistanvärinen

aw/aw, riistanvärinen



Pennut:
75% riistanvärinen, aw/aw
25% riistanvärinen, kantaa merkkiväriä / resessiivistä mustaa
aw/at - aw/a

Isä:
aw/at - aw/a, riistanvärinen, kantaa merkkiväriä / resessiivistä mustaa

Emä:
aw/aw, riistanvärinen

aw/aw, riistanvärinen

aw/aw, riistanvärinen

aw/aw, riistanvärinen

aw/at - aw/a
riistanvärinen
kantaa merkkiväriä / resessiivistä mustaa



Pennut:
100% riistanvärinen, kantaa merkkiväriä, aw/at

Isä:
at/at, merkkivärinen

Emä:
aw/aw, riistanvärinen

aw/at, riistanvärinen, kantaa merkkiväriä



Pennut:
50% riistanvärinen, kantaa merkkiväriä aw/aw
50% riistanvärinen, kantaa resessiivistä mustaa
aw/a

Isä:
at/a, merkkivärinen, kantaa resessiivistä mustaa

Emä:
aw/aw, riistanvärinen

aw/at, riistanvärinen, kantaa merkkiväriä

aw/a, riistanvärinen, kantaa resessiivistä mustaa

aw/at, riistanvärinen, kantaa merkkiväriä

aw/a, riistanvärinen, kantaa resessiivistä mustaa



Pennut:
100% riistanvärinen, kantaa resessiivistä mustaa, aw/a

Isä:
a/a, resessiivinen musta

Emä:
aw/aw, riistanvärinen

aw/a, riistanvärinen, kantaa resessiivistä mustaa



Pennut:
100% merkkivärinen, at/at

Isä:
at/at, merkkivärinen

Emä:
at/at, merkkivärinen

at/at, merkkivärinen



Pennut:
50% merkkivärinen at/at
50% merkkivärinen, kantaa resessiivistä mustaa
at/a

Isä:
at/a, merkkivärinen, kantaa resessiivistä mustaa

Emä:
at/at, merkkivärinen

at/at, merkkivärinen

at/a, merkkivärinen, kantaa resessiivistä mustaa

at/at, merkkivärinen

at/a, merkkivärinen, kantaa resessiivistä mustaa



Pennut:
100% merkkivärinen, kantaa resessiivistä mustaa at/a

Isä:
a/a, resessiivinen musta

Emä:
at/at, merkkivärinen

at/a, merkkivärinen, kantaa resessiivistä mustaa



Pennut:
100% resessiivinen musta a/a

Isä:
a/a, resessiivinen musta

Emä:
a/a, resessiivinen musta

a/a, resessiivinen musta


Sisällön tarjoaa Blogger.