Mä olen alkanut ymmärtää

Etsiskelin tässä Apulannan biiseistä taas jotain coolia lyriikkaotsikkoa ja tuo jokseenkin kuvaa Sumua?

Oisko tää nyt... Kymmenes bloggaus putkeen minkä voisin alottaa "se on niin pätevä. siitä on tullut niin hirveän kovin pätevä". Joskaan en voi mieltäni muuttaa. Sumu on hieno, ihan hirveän hieno.


Myö kävästiin lauantaina ja tänään treenailemassa tokoa, yllättäen. Lauantain teemana oli, että saan sen pysymään vapaana, vaikka kentällä muutkin tekee hommia. Sumu ei ihan järin innoissaan ollut, tai ainakin olisin parempaa virettä toivonut. Mutta nätisti se teki kuitenkin kaikenkaikkiaan, pettynyt olen noutoon joka meni pahasti perseelleen. Tai no eihän sitä kiinnostanut. Tosin Sumu nyt onkin siitä helppo koira, että jos on jotain yli +20c niin ei voi tehdä, muttei myöskään jos on vähääkään pakkasta. Ja tuolloin taisi olla just ja just +21c.

Noh, aloitettiin paikkamakuulla. Sumu teki oikeastaan kaksi paikkamakuuta. Molemmissa ryhmissä yhteensä kolme koiraa. Alkuun Sumu oli keskellä, ja vieressä oli (ilmeisesti vähän juoksuja aloitteleva) suomenlapinkoiranarttu, sekä Sumua pari kuukautta nuorempi toinen porouros. Ellen nyt aivan väärin muista (voi olla että parin päivän flunssa ja kuume on huuhtonut miun aivoista tärkeimmät yksityiskohdat), niin hyvin se pysyi. Pysyi jopa vaikka slk nousi ja kun muutaman kymmenen metrin päässä kentän laidalla meni pari basenjia. Palkkailin sitä välillä, yhteensä ekalle paikkikselle pituutta taisi tulla 3 minuuttia.
Tokassa paikkiksessa Sumu oli reunimmainen, siinä keskellä se toinen porouros, sekä vielä laidalla puolituttu Sumun ikäinen suomenlapinkoirauros Reino. Jälleen se pysyi vallan mainiosti, kävin taas muutamaan otteeseen palkkailemassa. Tällä kertaa pituutta paikkikselle tuli 2 minuuttia.

Tämän lisäksi sitten tehtiin tosiaan mm. vapaaseuruuta ja jääviä. Noudon lisäksi myös luoksetulo meni varsin lahnasti. Kyllähän poro parka ihan läkähtyy kun on noin kova helle. Ja kerran kun Löytynmäellä oltiin, niin pitihän sen kanssa hyppyäkin tehdä kun siellä hyppyeste sattuu olemaan. Alkuun vein palkan esteen toiselle puolelle, Sumu selkeesti katteli miun tekosia kun epäröimättä yhtään hyppäsi nätisti ja reippaasti. Sitten jätinkin palkan pois, jälleen Sumu hyppäsi hirmu nätisti ja sai palkan heti kun käännähti minuun päin. Tätä toistettiin vielä pariin kertaan ja voin sanoa, että eipä meillä hypyssäkään mitään ongelmaa ole.


Ja sitten tän päiväiset treenit. Pienestä kipeilystäni huolimatta päätin olla reipas (ja jättää menemättä kouluun) ja mennä treenailemaan tokoa. Treeniseurana meillä oli Hypno-beecee, Titja-nahka sekä Nova-aussie. Myönnettäkööt, etten pahemmin ollut ennen treenejä miettinyt, mitä tehdään, mutta päädyimpä siihen lopputulokseen, että alokas liikkuroituna. Aloitettiin kunnon koetyyliin luoksepäästävyydellä ja 2 min paikkamakuulla, seuranaan kaikki edellä mainitut koirat.

Luoksepäästävyys oli Sumun mielestä tosi hienoa ja se parikin kertaa nousi kun tuomari sitä tuli rapsuttelemaan, kun oli niin ihanaa kun joku rakastaa Sumua jee. Paikkamakuu meni erinomaisesti, toisin kuin yleensä, niin nyt en koko paikkamakuun aikana käynyt välipalkkailemassa. Myöskään Sumussa ei roikkunut hihna kiinni, vaan se oli täysin vapaana. Koko paikkiksen ajan tuijotteli mua, ei kiinnittänytkään huomiota muihin koiriin. Vähän paha paikka oli kun muutamien kymmenien metrien päässä ihan paikkiksen loppuvaiheella läheisellä kävelytiellä meni toinen koira, jota tuo sitten jäi tuijottelemaan ja heilutti häntää. Sain sen kuitenkin lopettamaan "ssssssshh" (tms) äännähdyksellä, jonka jälkeen sitten palkkasin kun huomio palasi minuun. Eihän se siitä varmaan olisi noussut, mutta haluun niin pelata varman päälle ton kanssa. Kaikenkaikkiaan oikein hyvä paikkis.

Sitten liikkuroidut yksilöliikkeet. Tai vapaaseuruu jätettiin välistä kun hihnaseuruu meni niin hyvin (ja oli sen verran pitkähkö että vastasi lähes sekä hihna- että vapaaseuruita). Sumu pysyi nätisti kontaktissa, oli hyvin mukana kulmissa. Kerran tarvi perusasentoa korjata, mutta muuten sanoisin ettei mitään ongelmaa. Se oli hieno. Maahanmeno kympin arvoisesti. Luoksetulo myös, otettiin vähän pidempi matka kuin mikä on koeluoksetulo, tolla oli tosi nätti vauhti loppuun saakka. Seisomisen tuo pissi, mistä lie sika saanut päähänsä että se voi tulla mua vastaan kun palaan sen viereen. Tehtiin sitten tokan kerran ja tällöin meni hyvin.

Pienen tauon jälkeen Sumu teki myös AVO-kaukot, jotka jälleen hienot, enkä mie ainakaan sanoisin niissä ongelmaa olevan. Vauhtinoutoja tehtiin kans muutama ja ihan kivasti se noutaa. Vähän se ottaa turhan vinoon kapulan suuhun, mutta toisaalta en tiedä onko se sinällään ongelma kun se ei sitä missään kohtaa esim. pudota, taikka pureskele ym. Ei sillä ettenkö yrittäisi tehdä asialle jotain, että se ottaisi kapulan kunnolla suoraan.

Namipalkkailua mie tein liikkeiden välissä, joskin sitä ennen kehuin sitä suullisesti paljon. Sumulle tuntuu yllättävän hyvin palkaksi riittävän se, että meillä on hyvä yhteistyö, mie ite pysyn reippaana ja iloisena, jolloin Sumukin pysyy. Eiköhän me näillä ainakin alokas mennä läpi.

Ja eka koe häämöttääkin vain reilu kolmen viikon päässä, saako alkaa jännittää? Ihan harmittaa kun missään ei järkevien matkojen päässä järjestetä möllitokoja, kun sinällään ei mua johonkin Vantaalle/Helsinkiinkään saakka huvita lähteä mölleilemään (kun hyvä jos raaskisin ilmoittaa sinne saakka viralliseen). Toisaalta mun luottamus tohon koiraan alkaa jo olla aika suuri, niin paikkiksen kun yleisen vapaana pysymisen osalta. Pidetään vaan peukkuja ettei se keskeen kokeen keksi "ei helvetti tuolla on koira pakko mennä moikkaamaan".

Nythän meillä siis alkaa pahimmat ongelmat olla kai jo melkein ohi. Sanoisin, ettei Sumulle tokossa pahin kynnys ole liikkeiden oppiminen, taikka vireen ylläpitäminen (tämäkin kun kehittyy koko ajan kun aina pikkuhiljaa tehdään enemmän ja pidempää), taikka nami-/lelupalkattomuus, vaan juurikin se toisten koirien sietäminen myös vapaanaollessa.


Eiköhän meistä vielä jotain tule.

Erittäin hyviä ykkösiä

Meillä on varsin onnistunut viikonloppu takana, enkä voi olla koiriini tyytyväisempi. Nää on ihan huippuotuksia.

En tainnut täällä blogissa kertoa, että mie sain about viikko sitten viestin, että Pälkäneellä olisi tilaa 17.8. järjestettävässä tokokokeessa. Mie sitten hetken pohdinnan jälkeen laittelin ilmot menemään ja maksoin 25 euron osallistumismaksun. Jos tää koe menisi vaikka penkin alle niin häviäisi miun raastava koekuume?

Päinvastoin.

Lauantaiaamu alkoi varsin normaalisti, Joiku oli perus angstinen itsensä. Mun oli aivan pakko kokeilla jäävät omassa pihassa, hyvin se ne teki. Joten jännitys mahanpohjassa kipristellen lähdettiin ajelemaan kohti Pälkäneellä sijaitsevaa Aitoota. Automatka oli huippu, paria kilometria ennen koepaikalle saapumista Joiku oksentaa autoon. Silloin iski se fiilis että joo, tästä ei tule mitään. Joskin oksentamisen syynä saattoi olla esimerkiksi se, että tie oli mutkainen ja kuoppainen hiekkatie.

Sain ihmeen hyvin Joikuun hyvää fiilistä kun ennen kehään menoa näytin sille nameja ja otettiin pienet pätkät seuruuta. Palkkasin sitä ihan loppuun asti ennenkuin mentiin kehään, jossa sitten pidin jutelleen ja hymyillen sillä, sekä itselläni hyvän mielen yllä. Joiku olikin kivalla fiiliksellä, eikä sille tuottanut ongelmaa tulla perusasentoon. Se suorastaan hyppi siihen innoissaan ja oli iloinen. Paikkamakuu mua jännitti aivan kauheasti, tällä kertaa olin iskääkin pyytänyt että menisi Joikun näköpiirin ulkopuolelle, ettei se keskenkaiken säntäisi taas sen luokse.
Kun jätettiin koirat ja mentiin seisomaan riviin, huomasin kuinka paljon mua jännitti. Tuntui että jalat pettää, mutta ryhdistäydyin, tuijottin johonkin pisteeseen Joikun takana ja laskin numeroita. Ihmeen rauhoittavaa se oli, ja sain myös tungettua taka-alalle ne "no niin nyt se nousee, ei se pysy" -ajatukset. Joikun paikkamakuu ei kyllä ollut mistään rauhallisimmasta päästä, se pyöri, vaihtoi asentoa laskien päätä maahan, liikutellen takajalkojaan, mennen lonkalle, haistellen ilmaa... MUTTA SE PYSYI.

Paikkisryhmien ja yksilöiden välillä oli (muistaakseni) seitsemän koirakkoa, joten mentiin sitten istumaan kehän laidalle yleisön viereen. Joiku makoili maassa ja itse sain purra kynsiäni miettien, että mitäs kaikkea me nyt voidaankaan kusta yksilöistä. Kun vika koira ennen meitä teki liikkeitä, otin Joikun ja kavoin parhaat herkut ikinä: Pedigree dentastixit (vai miten ne kirjotetaan). Tehtiin jälleen jäävät, ei mitään ongelmaa. Joiku oli reipas, iloinen ja ihana.

Kehässä pyrin pitämään samaa fiilistä yllä, juttelin koiralle (ainakin liikkeiden välillä) ja olin iloinen. Hihnaseuruu lähti vähän perus päiväkävely fiiliksellä, mutta kyllä se kontakti sitten löytyi. Pysähdys oli Joikulle turhan hankala ja siinä se jäi seisomaan puolimetriä miun eteen. Pomppasi kuitenkin perusasentoon kun sanoin sivu. Vasemmalle käännös ryssiytyi myös ja olin kävellä koiran päälle, hups. Tosin Joikun kanssa en niinkään ole koskaan hinkannut käännöksiä. Ainakaan samalla tapaa kuin poron. Juoksuosuus oli ihana, Joiku lähti laukkamaan, mutta piti kuitenkin silmät loistaen naama virneessä katsekontaktia.
Vapaaseuruu meni aika samalla tyylillä. Nyt oli vähän parempaa kontaktia, vasemmalle käännös ryssiytyi jälleen.

Maahanmeno perus Joiku-laatua, ei moitteita.
Seisomisessa mun pitää hakata päätäni vielä vähän lisää seinään. Se meni maahan. Miksi. Juuri muutama minuutti sitten se oli kehän ulkopuolella jäänyt seisomaan, miksi ihmeessä nyt piti mennä maahan? Yritin sanoa niin samalla äänensävyllä kuin treeneissäkin. Aaa menee hermot.
Luoksetulo oli huippu. Nopea ja hieno. Kuulemma oltiin saatu ihastelua yleisöstä ja ellen väärin kuullut, niin jotkut ihan taputtivat. :')

Hyppy oli niin lähellä ettei mennyt nollille. Luoksarin lopusta esteelle oli parin esteen matka, otin koiran sivulle seuraamaan ja koitin mennä mahd rauhallisesti jutellen koiralle kokoajan matalalla äänellä. No, ei auttanut, Joiku bongasi hyppyesteen ja otti pari laukka-askelta sitä kohti, mutta luojan kiitos pysähtyi kun karjaisin SEIS (tuli muuten niin reflexinä etten edes tajunnut). Joiku pysähtyi noin sentin päähän esteestä, vilkaisi sitä, mutta tuli kuitenkin nätisti sivulle kun pyysin. Hyppy sitten menikin ihan loistavasti. En tajua mikä miun päähän iski kun menin jostain syystä sanomaan odota vielä siinä kohtaa kun siirryin koiran sivulle. Tuli tosi wtf-fiilis. Onneksi tuomari oli ihana eikä rokottanut siitä pisteitä.

Ja ykkönenhän sieltä sitten tuli.
Aitoo 17.8.2013
tuomari: Marita Packalén
luoksepäästävyys 10
paikkamakuu 10
kytkettynä seuraaminen 8
vapaana seuraaminen 8,5
maahanmeno 10
seisominen 0
luoksetulo 10
estehyppy 10
kokonaisvaikutelma 9
yht. 169/200p. 1-palkinto 
Oli ehkä epätodellisin fiilis kun siinä odottelin että saataisiin kisakirja. En ollut yhtään seurannut pisteitä, joten jaksoin olla aika satavarma, että joku 159 pistettähän sieltä taas tulisi. Kauhean moni koirakko sai 1-palkinnon, oisikohan ollut yhteensä yhdeksän koirakkoa joista ainakin kuudelle (sijoituttiin 6.) ykkönen tuli. Kuuntelin siinä kun jaettiin KPt ynnä muut (joista yksi muuten meni Sumun siskolle Surille, meiän kisapaineet vaan nousee kun sisaruksetkin käy jo 1-palkintoja napsimassa?). Sitten kun tuomari vielä sanoi "ja vielä ykköspalkinto suomenlapinkoiralle..." ja hetken kesti mulla tajuta, että niin mehän se ainoa slk-koirakko oli. Olin suorastaan rynnätä halaamaan tuomaria. Ihan huippua.

Ja silloin vielä mietin, että no joo tän voimin leijun varmaan viikon metrin maanpinnan yläpuolella, eikä mua tiputa vaikka Sumu saisi huomenna hyllyn.

Ja tosiaan, poronen pääsi tänään misseilemään Heinolaan. Kun tässä nyt olen tosissani harkinnut että tuolta voisi pallit lähteä, niin kaipa se pakko-H pitää käydä avoimesta käydä hakemassa. Ihan kun tosta tokovalio tulisi (eikun tulee tulee, tottakai siitä tulee).

Eipä kummempia. Poro oli taas iloinen oma itsensä, olisi mieluusti mennyt näyttelypaikalla moikkaamaan jokaista ihmistä ja koiraa, eikä se millään jaksanut olla paikallaan. Sain onneksi värvättyä Suvin (http://korvakoirat.blogspot.fi/) handlaamaan Sumun, joka oli ehkä päivän paras päätös. Sumu esiintyi älyttömän nätisti vaikkei hihnan päässä ollutkaan minä. Väittäisin että jopa huomattavasti paremmin, mutta Suvin taikakädet saa koiran kuin koiran esiintymään. :D

Tuomarina toimi Perttu Ståhlberg, joka taisi tänään ensimmäistä kertaa ikinä tuomaroida porokoiria. Mitä nyt kehän laidalta katselin, niin vaikutti oikein asialliselta ja fiksulta, käsitteli koiria nätisti ja tutki tarkkaan.

Arvostelulappusessa luki seuraavaa:
"Erittäin hyvä tyyppi ja mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Hyvät korvat. Hyvä kaula ja runko. Turkki lähdössä. Tasapainoiset kulmaukset. Häntä hieman ylöskiinnittynyt, kantaa sitä liiaksi liikkeessä selän päällä. Mukava luonne. Esiintyy hyvin."
EH AVK1
Että eihän tossa ole mitään negatiivista. Takuulla Sumun paras arvostelu tähän mennessä. Vähän ehkä katkera olo, että kuulemma ERI olisi tullut jos ei olisi liikkeessä kantanut häntää selän päällä (joka musta on sinänsä absurdia porolla pudottaa laatumaininnalla siitä, että kantaa liikkeessä selän päällä löyhällä kaarella). Yritän vaan lohduttautua, että SA sieltä kuitenkaan olisi tippunut (jos olisi, niin se olisi ollut eka - ja varmaan vika - SERT meille...).



Otettiin vielä porokehän jälkeen yhteiskuvat sisaruksista kun Sumun Suri-sisko oli innostunut näyttelyyn lähtemään. Suri sai laatumaininnakseen hyvän.

Sumu ei selvästikkään ole "aseteltavissa" oleva koira, koska mitä nyt useamman kymmentä kuvaa räpsin sisaruksista, niin kaikissa se näytti raukka niin hakatulta ja surulliselta. Kun taas kuvan kaunis Suri-sisko istui pirteä ilme naamallaan nättinä. Pitää kyllä antaa pisteet Sumulle (ja Surille kanssa) kun kuvauspaikalla ihan noiden takaa meni suurensuuri bernhardilainen, eikä Sumu edes yrittänyt nousta. Kyllä sillä ainakin vakaa paikallaolo taitaa olla. :D

Kyllä löytyy selvää sukupuolileimaa ja sukunäköä kummaltakin kakaralta.



Ja nyt mulla on sitten kauhea kuume taas tokokokeisiin ja viemään Sumua uudelleen kehään.
gr8.

Agilityä part sata

Tajusin tässä pari päivää sitten, että miullahan on nykyään kone johon saan agility blue'sin! Jospa innostuisin ja rupeisin vaikka tekemään ahkerammin agilitypäivityksiä, nyt kun on ohjelma millä voin ratoja piirrellä. Ne photoshop-vääntelyt kun järin kauniita ole.

Me ollaan tosiaan enemmän tai vähemmän nyt kesä Joikun kanssa tehty agilitya. Sanoisin, että aika samassa pisteessä ollaan edelleen kuin aloittaessa. Toki koira kykenee tehdä hieman pidempiä ratoja ja on oppinut eri esteitä. Itse olen aivan järjettömän kömpelö radalla, en osaa yhtään ohjata ja unohdan juosta. Eheh.

Sinällään tavoitteita meillä ei Joikun kanssa ole. Me tehään tätä koska tää on kivaa itelle ja Joikulle, joka rakastaa juoksemista ja hyppimistä. Jos toi nyt joskus on sen tasonen, että päästään 1-luokan kisoihin, niin hyvä se, mutta pyrkimyksenä on pitää hauskaa koiran kanssa. Joskin miun seuraavan, kolmannen koiran kanssa olisi tarkoitus alkaa harrastaa ihan aikuistein oikeasti agilityä tavoitteellisesti, mutta siitä lisää sitten kun sen aika koittaa. Pitää kai ite opetella juoksemaan sitä varten...

Eilen oli varsin surulliset agitreenit, Joikun kannalta siis. Mikälie silläkin on, yleensä se syttyy kun pääsee agiradalle vapaaksi, mutta nyt se lyllersi surullisena eikä tietoakaan siitä ilosta ja vauhdista mitä siltä normaalisti löytyy. Se tuntui normaalia vähemmän ottavan vastaan edes miun ohjausta, vaikka kuinka pidin huolen siitä että kroppa on kohti seuraavaa estettä ja ohjaan sitä kaikkien taitojeni mukaan, niin ei, koira kaartaa takavasemmalle.

Tehtiin kuin tehtiinkin sitten kuitenkin rataa. Meillä oli ihan hauska rata, ainakin verrattuna pari viikkoa sitten olleeseen rataan jossa oli satamiljoonaa takakiertoa ja oi luoja en osannut juosta sitä edes ilman koiraa...

Mulla on ihan sellainen olo että unohdin tästä jotain, mutta tein tän niin hyvin kun vaan muistan...

Joikun mielestä puomi on überhieno. Se tarjosi sitä jatkuvasti, vähän väliä karkasi sitä pitkin taapertamaan. Tehtiin rataa lyhyemmissä pätkissä. Alkuun 1.-3., sitten 2.-5. jne. Muutama este kerrallaan lisättiin. 9. jälkeen jätettiin 10. (joka saattoi mennä myös toiselta puolelta, en satavarmana muista) tekemättä, koska kuten ohjaajakin sanoi niin se olisi turhan haastava kulma Joikulle sitten kääntyä 11. kepeille.

Mutta mutta, ei mitkään parhaat treenit, ehkä ensi kerralla sitten iloisemmin.

Ropoeläimellä ne hommat sujuu

Koska random-otsikointi ftw.

Jälleen kerran, olemme treenanneet tokoa. Mutta kun aiemmin meni huonosti/välttävästi, niin nykyään menee, voin sanoa että melkeimpä loistavasti! Sumulle taitaa tosiaan olla kasvamassa jotkut korvien ja aivojen tapaiset, eikä se enää ole tyhjä kuori jolla on toimintakyvyttömät antennit päässä.

Tokoa ollaan pyritty treenaamaan useaan kertaan viikossa. Välillä käydään monta kertaa viikossa kentällä treenamassa kavereiden kanssa, sekä joka päivä ainakin kerran tehdään edes pikkujuttuja kotona, kuten tiedätte. Mulla alkaa taas kerran olla vähän positiiviset fiilikset ton tyypin suhteen.

Liina ollaan treenatessa saatu jo ainakin suurimmaksi osaksi jättää historiaan. Eilisissä treeneissä en raaskinut sitä päästä liinatta vapaaksi, mutta muutamissa sitä edeltävissä treeneissä se on ollut vapaana hyvinkin pätevänä. Joskaan sen häiriönsieto ei vielä aivan täysin kestä vieraita koiria, jossa onkin vielä tekemistä jonkun verran. Mutta eipä se eilenkään ollut lähdössä kun kentän poikki meni pikkukoira, vähän vaan katseli, mutta keskittyi sitten taas minuun.

Seuruut sujuu varsin hyvin, pitää taas muistaa enemmän tehdä takapäätreeniä, jota ollaankin tehty, ettei tolla ihan unohdu että mites ne takajalat nyt olikaan käännöksissä ym. Vapaanaseuruuseenkin olen enemmän ruvennut kiinnittämään huomiota ja saanut jo jonkun verran sen jätättelyä ja laamailua korjattua. Hihnassa sen seuruu on varsin moitteetonta.




Jäävissä ei mitään moitittavaa, hienot on. Ainoa kompastuskivi on tyhmä ohjaaja joka jostain syystä sanoo maahan-käskyn korkealla äänellä (vaikka se pitää sanoa matalalla), ja seisomisessa sanoo seiso, vaikka pitäisi sanoa odota. Mutta hakkaan vielä pari kertaa lisää päätäni Harry Potter ja Feeniksin Kilta -kirjalla niin eiköhän se siitä.

Luoksetulo tolla on esim. maailman hienoin. Tai siis supumaailman hienoin. Siitä on vihdoin tullut nopea, se on nopea ilman mitään erillisiä nostatteluja. Se tekee sen nopeasti, vaikka tilanne olisi hyvinkin kokeenomainen, ilman suurempia riekkumisia tai jeejee-fiiliksiä. Joskin jeejee-fiilistä pitää pitää aina yllä. Aina.





Hyppy on yllättäen se vähiten treenattu liike. Tosin tässä on kyse omistajan laiskuudesta, on se niin rankkaa raahata pihalla kaksi tuolia vierekkäin, laittaa niiden väliin jääpallomaila/harja/younameit ja siihen päälle joku kangas. :| Ehkä mie kiskasen itteäni niskasta ja väsään sellaisen tohon heti huomenissa. Kuitenkaan hypyssä ei sinällään moitittavaa, mitä nyt sitä ollaan päästy treenaamaan.

Ja paikkamakuuta, mitä nyt ollaan viime aikoina pyritty vieraiden koirakoiden seurassa tekemään, niin ei suurempia ongelmia. Vähän toi paineistuu jos ei ole joku tutuista tutuin koira vieressä, muttei kuitenkaan usean minuutin paikallaolossa lähde mihinkään, näyttää vaan surulliselta ja heiluttaa surullisena häntää kun menen sen luokse.

Alokkaiden lisäksi ollaan jo aloiteltu avokasta ainakin jonkun verran, eli tehty niitä "uusia liikkeitä", eli noutoa ja kaukoja. Nouto on parasta, viimeaikoina ollaan pääosin tehty vauhtinoutoja kun porolla ei ole kauhean pitkät piuhat päässä ja se saattaa sen parin sekunnin aikana, mikä on heiton ja käskyn välillä, unohtaa täysin mitä ollaan tekemässä. Vauhtia siinä saisi kait aavistuksen olla lisää, mutta sinällään porovauhdiksi sillä on ihan hyvä. Kapulalle laukalla, takaisin ripeällä ravilla. Kelpaa miulle.










Kaukoissa ei ongelmaa. Huvittavaa sinänsä, kun me ei kyseistä liikettä olla edes hirveästi tehty. Muutamat kerrat olen sille talvella/keväällä naksutellut noita asentoja, mutta sitten unohtanut. Kun sitten treeneissä kaveri ehdotti että jee voitaisiin ne tehdä, niin ensifiilis oli vähän että lol ei onnistu. Mutta onnistuipa sittenkin, hemmetin pätevä poro. Eikä niissä näennäisesti ole oikeastaan mitään ongelmaa nyt sitten ollutkaan, ehkä suurimmat on se, että välillä tuo tarvii kaksoiskäskyn asentovaihdokseen. Ja tänään se ekaa kertaa otti askeleen asentovaihdoksessa, mutta tosin nälkäinen koira + lihapulla ei ole ehkä paras moodi tehdä kaukoja. Pätevä se kuitenkin on, en voi muuta sanoa.

Niin että kunhan joskus sadan vuoden päästä ollaan se ALO1 jollain ilveellä saatu, niin eipä ole sitten liian iso harppaus avoimeen. Piilopaikkis, luoksarin pysäytys ja AVO-hyppy enää niin avot (eheheh)!

Ja jaksan vaan kehua, miten pätevä leikkijä tosta on tullut! Siinä missä puoli vuotta sitten sain juosta ja hyppiä ja eläytyä kuin hullu, niin nykyään riittää vaan suurinpiirtein että näytän tolla lelua ja otan pari askelta lelu kädessä karkuun, niin poro on jo liekeissä. Se pätevästi murisee ja oikeasti roikkuu siinä lelussa kiinni, aiemmin kun se otti vaan etuhammasotteen, mitä irtosi heti kun lelua vähän vedettiin pois päin. Aika siistiä.







Rohkenin taas vilkuilla omakoirassa tapahtumakalenteria, ajatuksella että voisin koekuumettani lievitellä menemällä pörrökoiran kanssa kokeeseen. Tosin kun katselin, että syyskuun alussa olisi Hollolassa koe, niin heräsi pienenpieni innostus, että ehkä me poron kanssa kyettäisiin? Joskaan ei nyt liian suurta harppausta, ehkä pidetään tavoitteena se syyskuun lopun VAUn tokokoe. Seitsemän viikkoa aikaa saada poro koevalmiiksi. Jee.

Julkaisun kaikki kuvat on ottanut Mira P.

Sisällön tarjoaa Blogger.