Pentunahan se oli tyhmän rohkea, kun sen nosti pöydälle, niin se sijaan että se olisi siihen jäänyt kyyhöttämään jännittyneenä, niin se lähti säntäilemään pöydällä ja oli vähällä tippua. Parin kuukauden ikäisenä se kerran hyppäsikin miun työpöydälle... :D
Kuitenkin about siinä kohtaa kun Sumu alkoi kasvaa ja se alkoi ottamaan noita aikuisen mittoja, säkää oli noin 50cm, niin siitä tuli kaikkien tollasten suhteen kauhea jännittäjä. Oon joskus kertonutkin meidän puomiongelmasta sen kanssa, että se menee ihan lukkoon jos se laitetaan agilitypuomille. No, mie oon nyt sitten ruvennut enemmän tekemään töitä on kanssa - ottamaan takaisin sitä minkä tyhmyyksissäni unohdin sille opettaa pentuna. Olisi vielä enemmän pitänyt viedä Sumua erilaisilla alustoilla kävelemään ja muuta.
Olemme harjoitelleet kaikenlaista, erilaisilla alustoilla kävelemistä. Suurin apu olisi takuulla se, etten itse olisi niin jännittynyt ja hermoissani. Jännitän varmaan kauheasti ilman että edes huomaan sitä, mutta Sumu kyllä huomaa. Esimerkiksi otetaan vaikka betoniramppi. Minä yritin mennä Sumun kanssa sitä, mutta ei, Sumu jäi istumaan paikoilleen eikä suostunut millään tulemaan sitä ylös. Kaverini nappaa Sumun hihnan, lähtee kävelemään betoniramppia, niin kappas, Sumuhan menee siinä mukana kuin ei mitään! Sama homma ritilärappusten kanssa, joka tosin oli Sumulle taas vähän isompi ongelma.
Sumuhan on kauhea dramaqueen, sen elämä on järkyttävää ja dramaattista. Jos jotain hirveää tapahtuu, niin Sumu juoksee prinsessamaisesti kiljuen pakoon. Eilen kuitenkin jotain onnistumista. Kävelimme tuossa lähikentällä mihin jotkut olivat laittaneet ohun puulevyn puunrungon päälle, jolloin asetelma muistutti hieman agilitykeinua. Ennen kuin ehdin kissaakaan sanoa, niin Sumu oli jo kiivennyt juuri sieltä ylhäällä olevasta päästä levyn päälle, joka tietenkin romahti alas, mukanaan järkyttynyt porokoira joka liuskahti puulevyltä alas. Sen sijaan kuitenkin että Sumu olisi lähtenyt siitä pakoon, se tuli miun luokse, jolloin kannustin sitä menemään alhaalla olevalta puolelta levylle. Laitoin vielä oman jalkani siihen päälle ettei se pääsisi kippaamaan. Sumu sitten reippaasti kiipesi samaan kohtaan josta oli äsken liukastunut, mutta oli kuin mitään ei olisi sattunut. Eipä ole hirveän iso juttu, mutta mie olen kovin ylpeä tuosta koirasta.
Sumullahan on myös jonkinsortin uimiskammo, jonka veikkaisin johtuvan siitä että se noin puolivuotiaana putosi lampeen (...). Tuon tapauksen jälkeen Sumu pari seuraavaa kuukautta kiersi vesilätäkötkin, olihan se sentään järkyttävä tapaus. Viime kesänä se kuitenkin rohkaistui jo käymään kahlaamassa vedessä noin mahakarvoihin asti. Uiminen oli kuitenkin vielä liian järkyttävää ja pelottavaa. Eihän pieni poro sellaiseen voi kyetä. Eilen kuitenkin taas jotain rajojen rikkomista. Mentiin koiria uittamaan ja Sumu siinä alkuun kahlaili ja hyppi rantavedessä. Sitä kuitenkin houkutti hirveästi mennä kavereiden auspain ja beeceen kanssa syvemmälle, mutta eihän se reppana voinut uskaltaa. Katseli vain vierestä kun nämä hyppivät laiturilta veteen. Sumu sitten tuli laiturille, kurkotteli vettä kuonollaan ja tassuillaan, sitten meni tasapaino ja hups - porokoira loiskahti järveen. Järkyttyneenä se ui äkkiä takaisin laiturille ja oli kovin kauhuissaan. Mutta eipä aikaakaan kun se oli taas rannassa kahlailemassa, ei se ainakaan siis mitenkään pelästynyt veteen putoamista tällä kertaa.
Toisaalta voisihan koira jollain muullakin tavalla oppia uimaan kun putoilemalla.
Vähän tuli supusupusitä supusuputätä -tekstiä, mutta mikäs siinä. Ehkä miun mammanpojasta vielä joskus tulee rohkea.
Miun vielä piti kai kirjoittaa joku tiivistelmä tiistain treeneistä, mutta sitä olen tässä jo pari päivää lykännyt. Mutta eipä mitään kummoisempaa. Sumu teki nättiä seuraamista, tää viikko hiotaan vielä vapaanaseuruuta entistä paremmaksi. Maahanmenot onnistuu, seisomiset onnistuu. Sille iski kesken treenien joku aivopieru, että se voi muka lähteä luoksetuloon silloin kun itseä huvittaa. Tosin sen sain pois ainakin siltä treenikerralta sillä, että istutin sitä paikoillaan jonkun aikaa, en käskenyt mitään. Luoksetulohan sillä edelleen on matelua, mutta kai me siitä pisteitä saadaan silti. Hyppyä pitäisi vielä saada treenattua enemmän, harmi kun ei olla edes päästy kokeilemaan virallista hyppyestettä. Onneksi meillä on keskiviikkona möllitoko niin viimeistään siellä pääsee sitä kattelemaan. Niin ja suht pitkät paikkamakuut tuo teki samalla kun kavereiden koirat teki mm. luoksetuloa ja noutoa. Ei hullumpaa. Ja sain jopa leikittyä sen kanssa, vaikka erityisesti mun pitää kyllä vielä tota leikkimistä treenata.
Mulla on melkein hyvä fiilis siitä tulevasta kokeesta. Jos Supu tekee niinkuin Supun pitää tehdä niin ykkönen on meidän?
0 kommenttia:
Lähetä kommentti