Jälkeä ja alikiitoa

Eilen oli taas vähän reippaampi koiraharrastuspäivä. Mukamas. Mutta molemmat koirat pääsivät kerrankin hommiin, joten se on hyvä. Yleensä kun mulla on vaan ropolapsi mukana ja pörrökoira saa jäädä kotiin äitin jalkoihin.

Tosiaan käytiin Joikun kanssa tekemässä taas aksaa. On se vaan hirveän kivaa, tällä kertaa kun ohjaajallekkaan ei tullut sellainen "yh en jaksa juosta kuolen" -olo, vaikka tehtiin pidempiä ratoja ja enemmän juoksua kuin aiemmin. :D Alla olisi kuva eilisestä radasta.

Hyppy x3, putki, rengas, keinu, putki, hyppy x3, kepit, putki, rengas, hyppy, tuplahyppy, hyppy
Toi vaikutti aika kamalalta, mutta selvittiin kai ihan kunnilla Joikun kanssa. Koska se on suht paljon miun käteen kiinni, niin annoin kouluttajan palkata sitä, että itse keskityn vain ja ainoastaan ohjaamiseen. Alkuun tehtiin pätkä 1-5. Joiku yritti alkuun sännätä 2 hypyn ohi, ja 4 putki oli vähän vaikea, mutta muuten meni hienosti. Se oli älyttömän energisellä ja niin iloisella tuulella, etten kestänyt. Se yritti kovasti, mutta siinä samalla sähelsi ja oli niin... Epäjoikumainen. :D
Sen jälkeen tehtiin pätkää 7-10, Joikun mielestä 9 hyppy oli tosi hienoa mennä edestä, eikä sen takaa voinut kiertää. Kyllä mie sain sen sitten sieltäkin menemään, mutta koira oli vähän fiiliksellä lol nope. Keppejä ei olla tehty ikuisuuteen, joten niissä annoin aika reippaan käsiavun vetämällä koiran namin avulla keppivälistä. Mitään vaikeuksia siinä ei ollut ja virheet (kepin ohitus ym) johtui pääosin tyhmästä ohjaajasta (eli minusta).
Ja loppu 12-16 menikin sitten ihan nätisti. Alkuun 13 rengas oli ihan hirveän vaikea. Pariin otteeseen Joiku meni ohi, sitten se hyppäsi renkaan sivusta. Lopulta kun kunnolla näytin sille että mistä sen kuuluu hypätä, niin sitten lähti sujumaan. Lopussa se irtosi ihan hirmu hienosti esteille 15 ja 16.

Eipä tässä mitään. Agility on kivaa ja en ihmettele vaikka päästäisiin joskus vaikka kisaamaan. Ainakin koirasta se on huippua, se on kuin syntynyt agilityyn.

********************

Sitten porokuulumisiin. Herra poro on päässyt leikkimään herra palvelusporoa. Sunnunaina kävin kavereiden mukana viestitreeneissä. Pääideana mulla oli mennä katsomaan, että mitä se viesti nyt todellisuudessa on, mutta tottakai sitten tehtiin pentuviestitreeniä myös poron kanssa kun se sattui mukana olemaan. Ei sillä että se Sumun laji olisi, Sumu ei ole mikään järin nopea tai muuta, mutta kai se suht kivasti teki. Sumuksi. Väliin meinasi lähteä metsää haistelemaan, mutta pari lähetystä sujui kivasti, melkein nopeaa vauhtia. Hauskahan noita on kokeilla ja tehdä kaikkea. Viesti kuitenkin vaikuttaa mielenkiintoiselta lajilta, vaikkei se Sumun laji olisikaan, niin ehkä sitten vaikka miun seuraavan koiran laji, jos treeniseuraa saadaan.

Palveluskoiralajeista jälki taitaa olla se Sumun omin laji. Eilen päästiin vihdoin ja viimein korkkaamaan jälkimetsät tältäkin vuodelta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Alla kömpelö photoshoppiirros eilisestä jäljestä.


Askelmäärät suht summittaisia, kun en niitä huomannut laskea. Veikkaisin kuitenkin jäljen olleen hieman reilu 100 askeleen mittainen. Alkuun mietin että onko se tuolla keltanokalle turhankin haastava, mutta hienosti Sumu ajoi kunnolla loppuun saakka, eikä ruvennut hermoilemaan ym.
Käännökset tein pyöristettynä, ensimmäisen unohdin namittaa kunnolla, jolloin Sumu juoksi siitä ohi, mutta ei sillä montaa sekunttia kestänyt tajuta että jälki jatkuikin vasempaan. Namitin jäljen kokonaisuudessaan laittaen nameja joka 5. ja hankalimmissa kohdissa joka 3. askeleelle. Ei tuo edes niitä nameja pahemmin syönyt, mutta pysyi kokoajan jäljellä hienosti.
Keppi-ilmaisua pitää treenata vielä, nythän mulla on kepit olleet jäljellä niin, että niiden alla on kasa ruokaa ja kun kepille päästään, niin paljon kehuja ja pyydän koiraa ottamaan keppiä suuhun josta tulee palkkaa. Koska Sumulle ei esineiden suuhun ottaminen niinkään ongelmaa aiheuta, niin voisihan tuota sitten naksutella vaikka ulkona laittamalla keppejä pihanurmelle.

Olen kyllä ylpeä tuosta pienestä. Vuoden eka jälki ja niin hienosti meni. Eikä se edes tarvinnut miun apuja siinä pahemmin yhtään. Vau. :')

Aksapaksailua

Aksa on niin kivaa. Tää ei oo vaan Joikun mielestä ihan huippulaji, vaan itekkin pidän hirveästi. Ainakin toistaiseksi kun ei tehdä kilometriratoja missä tarvii ihan kauheasti aivoja käyttää... :D On vaan niin ihana nähdä agiradalla mentäessä kun miun normaalisti niin laama ja löysä suomenlapinkoira muuttuu iloiseksi otukseksi joka odottaa täpinöissään että pääsee hyppimään ym. Ja mikäpä sen parempi laji olisikaan koiralle joka rakastaa pomppimista ja erilaisten tasojen päällä taiteilua?

Mun koneelle ei ilmeisesti saa mitään agiradan rakennusohjelmaa (Agility Blues'ia tms), joten jos nyt haluan näitä ratoja esitellä niin ne pitää tehdä itse Photoshopilla. :D Noo, ehkä tästä jotain selvää saa, vaikka mittasuhteet ym osaakin heitellä.

7, 9 ja 12 on putkia, 8 on rengas, 10 on keinu ja loput on hyppyjä
Aloitettiin treenit keinulla. Aiemmin ollaan sitä pari kertaa kokeiltu niin, että joku on ollut laskemassa keinun maahan. Nyt kuitenkin ruvettiin tekemään sitä eri tavalla. Puomin normisti maassa olevan pään alle (sillekkin on varmaan joku hieno nimi mutta keltanokkana en kyllä tiedä) laitettiin hypyn siiveke. Alkuun niin, että se toinen pää jäi ilman vain muutamia senttejä. Kun koira kävi sen tassulla pamauttamassa, naksautettiin ja annettiin nami. Joiku rupesi melkein heti tarjoamaan siihen päälle menoa. Kasvatettiin maavaraa ja viimeisin mihin noissa treeneissä päästiin oli arviolta ehkä 10cm korkeuteen?

Sen jälkeen tehtiin rataa lyhyempinä pätkinä. Alkuun ihan vaan hypyt 1-6, sitten esteet 1-9. Sen jälkeen sitten loppupätkä 12-16. Puomia ei radalla tehty.

Tehtiin taas myös ohjausharjoituksia ja irtoamisia. Suurin ongelma Joikulle on, että se ohjaantuu tosi kömpelösti oikealla puolella, vasemmalla se on hirmu hieno. Pitää varmaan opettaa sille joku seuraaminen oikealla puolella niin saa sitä vahvistettua?

Taas saatiin kuulla kommentteja kuinka ilahduttavaa on nähdä näin innokas ja reipas lappalainen, ja että Joikun uus kesätukka on hieno. Ja niinhän se on.



Jospa nyt, ei kun ei sittenkään

Olin jo kahden vaiheella että kirjoitanko eilisestä tokokokeesta mitään tiivistelmää, mutta toisaalta tehdään niin vähän juttuja, että kai sitä pitää repiä ilo irti näistäkin.

Eilen siis oli Askolassa tokokoe, tuomarina Harri Laisi. Alkuun mulla oli ilmoitettuna Sumu, mutta koska teiniporosta ei ihan olekkaan sellaisiin saavutuksiin vielä, niin viime hetkellä laitoin Sumun tilalle Joikusen.

Kokeeseen lähdettäessä mulla oli jo sellainen "jesjesjes nyt se ykkönen" -fiilis ja unohdin jännittää yhtään. Kai sellainen pieni jännitys tekee hyvää, nimittäin menipä nyt koko koe niin pilalle kun voi.

Ennen kehään menoa Joiku oli vielä suht virkeä, jaksoi tehdä pieniä pätkiä seuruuta ym. Kuitenkin heti kehään mennessä koira muuttui ihan totaalilaamaksi. Luoksepäästävyydessä mulla oli ongelmaa saada sitä edes olemaan perusasennossa. Maahanmeno alkoi hyvin, mutta siinä ehkä puolentoista minuutin paikkeilla Joiku lähti ja säntäsi iskän luokse kehän laidalle varjoon. Jesjes.

Olimme yksittäisliikkeiden suoritusvuorossa toisena ja meidän jälkeen oli vielä toinen paikkamakuuryhmä. Annoin siis Joikun niiden ajan makoilla varjossa. Jälleen se kehän laidalla oli oikein pätevä, ei ehkä iloisimmillaan, mutta jaksoi yrittää. Kehään mennessä sitten ei meinannut edes perusasennot onnistua. Seuruut hirveää laamailua ja musta tuntui että raahaan vaan tuota koiraa mukana. Hihnatta seuruussa sillä välillä käväisi ihan nätti kontakti, mutta muuten se tuntui kulkevan miun vierellä fiiliksellä "tää on persettä tää on persettä tää on persettä".

Maahanmenossa laamaseuruu jatkui, mutta muuten se meni oikein nätisti. Luoksetulo oli oikein kiva, käskyn kuultua epäröi sekunnin pari, mutta tuli kuitenkin hyvällä vauhdilla. Puolivälissä hidasti ja katseli jälleen haaveillen varjoa, mutta onneksi ei lähtenyt ja vaan tuli miun luokse. Seisomisessa meni, yllätys yllätys, taas maahan. Hyppy on Joikun ykkössuosikki liike ja koska Joikun fiilis oli jo sellainen että se saattoi tehdä mitä vaan, niin sanoin aika tiukasti ennen liikkeen alkua ettei taas ennakoisi hyppyä. No, kun sain luvan käskyttää koiraa, niin Joiku meni haluttomasti esteelle, katsahti mua "onko pakko?" -ilmeellä, jonka jälkeen lösähti makaamaan esteen varjoon.

Että sellaiset tokottelut. Taidan seuraavat kokeet yrittää katsoa mitkä olisi maneesissa ym, tai sitten jatketaan Joikun kanssa tokoja vasta kun lämpötilaa on hieman vähemmän. Koepaikalla oli varjossa reilusti yli +20°c niin en edes uskalla ajatella kuinka paljon oli aurinkoisella kentällä.

Pisteet näyttäisi seuraavanlaisilta:

Luoksepäästävyys: 10 (10)
Paikalla makaaminen: 0 (0)
Seuraaminen kytkettynä: 7 (14)
Seuraaminen vapaana: 7 (28)
Maahanmeno: 10 (20)
Luoksetulo: 8,5 (25,5)
Seisominen: 0 (0)
Estehyppy: 0 (0)
Kokonaisvaikutus: 7 (7)
Yht. 104,5 / 200p. ALO3
Joikun mielipide kokeesta...
Mutta ehkä tästä taas noustaan. :D Tänään agia, se sentään on kivempaa.

Ja oikeastaan unohdin näköjään kokonaan kirjoitella viime ageista. Tosiaan eka agikerta oli nyt melkein vuoteen. Aloitettiin suht helpoilla jutuilla, hyppyä ja putkea, putkea ja hyppyä, putkea ja kaksi hyppyä... Tosi simppeliä ja Joiku teki innoissaan ("se on harvinaisen innokas lappalaiseksi"). Myös takakiertoja tehtiin ekakertaa eikä niissäkään pahemmin ongelmia ollut. Eteenmenoa tehtiin pariin otteeseen myös, ekalla kerralla meinasi toisen esteen jälkeen tulla kiinni miuun, mutta kun laitettiin namikuppi niin Joiku irtos älyttömän nätisti. Tästä on hyvä jatkaa.

Poropojankin kanssa pitäisi jotain tehdä. Ainakin torstaina olisi luvassa jälkitreenit jos sinne saadaan kyyti hommattua... Vaikka ollaanhan me tota tokoa tehty. Viime päivinä oon enemmän jaksanut pelleillä tuon metallinkin kanssa ja ottaa sen jo nätisti suuhun, vaikka ällö se on edelleen.

Itsevarmuutta kehiin!

Tai jotain? Tästä tulee varmaan aika lyhyt postaus, mutta innostuin vaan kirjoittelemaan kun Sumussa olen viime aikoina huomannut, että siitä on tullut paljon rohkeampi!

Pentunahan se oli tyhmän rohkea, kun sen nosti pöydälle, niin se sijaan että se olisi siihen jäänyt kyyhöttämään jännittyneenä, niin se lähti säntäilemään pöydällä ja oli vähällä tippua. Parin kuukauden ikäisenä se kerran hyppäsikin miun työpöydälle... :D

Kuitenkin about siinä kohtaa kun Sumu alkoi kasvaa ja se alkoi ottamaan noita aikuisen mittoja, säkää oli noin 50cm, niin siitä tuli kaikkien tollasten suhteen kauhea jännittäjä. Oon joskus kertonutkin meidän puomiongelmasta sen kanssa, että se menee ihan lukkoon jos se laitetaan agilitypuomille. No, mie oon nyt sitten ruvennut enemmän tekemään töitä on kanssa - ottamaan takaisin sitä minkä tyhmyyksissäni unohdin sille opettaa pentuna. Olisi vielä enemmän pitänyt viedä Sumua erilaisilla alustoilla kävelemään ja muuta.

Olemme harjoitelleet kaikenlaista, erilaisilla alustoilla kävelemistä. Suurin apu olisi takuulla se, etten itse olisi niin jännittynyt ja hermoissani. Jännitän varmaan kauheasti ilman että edes huomaan sitä, mutta Sumu kyllä huomaa. Esimerkiksi otetaan vaikka betoniramppi. Minä yritin mennä Sumun kanssa sitä, mutta ei, Sumu jäi istumaan paikoilleen eikä suostunut millään tulemaan sitä ylös. Kaverini nappaa Sumun hihnan, lähtee kävelemään betoniramppia, niin kappas, Sumuhan menee siinä mukana kuin ei mitään! Sama homma ritilärappusten kanssa, joka tosin oli Sumulle taas vähän isompi ongelma.

Sumuhan on kauhea dramaqueen, sen elämä on järkyttävää ja dramaattista. Jos jotain hirveää tapahtuu, niin Sumu juoksee prinsessamaisesti kiljuen pakoon. Eilen kuitenkin jotain onnistumista. Kävelimme tuossa lähikentällä mihin jotkut olivat laittaneet ohun puulevyn puunrungon päälle, jolloin asetelma muistutti hieman agilitykeinua. Ennen kuin ehdin kissaakaan sanoa, niin Sumu oli jo kiivennyt juuri sieltä ylhäällä olevasta päästä levyn päälle, joka tietenkin romahti alas, mukanaan järkyttynyt porokoira joka liuskahti puulevyltä alas. Sen sijaan kuitenkin että Sumu olisi lähtenyt siitä pakoon, se tuli miun luokse, jolloin kannustin sitä menemään alhaalla olevalta puolelta levylle. Laitoin vielä oman jalkani siihen päälle ettei se pääsisi kippaamaan. Sumu sitten reippaasti kiipesi samaan kohtaan josta oli äsken liukastunut, mutta oli kuin mitään ei olisi sattunut. Eipä ole hirveän iso juttu, mutta mie olen kovin ylpeä tuosta koirasta.

Sumullahan on myös jonkinsortin uimiskammo, jonka veikkaisin johtuvan siitä että se noin puolivuotiaana putosi lampeen (...). Tuon tapauksen jälkeen Sumu pari seuraavaa kuukautta kiersi vesilätäkötkin, olihan se sentään järkyttävä tapaus. Viime kesänä se kuitenkin rohkaistui jo käymään kahlaamassa vedessä noin mahakarvoihin asti. Uiminen oli kuitenkin vielä liian järkyttävää ja pelottavaa. Eihän pieni poro sellaiseen voi kyetä. Eilen kuitenkin taas jotain rajojen rikkomista. Mentiin koiria uittamaan ja Sumu siinä alkuun kahlaili ja hyppi rantavedessä. Sitä kuitenkin houkutti hirveästi mennä kavereiden auspain ja beeceen kanssa syvemmälle, mutta eihän se reppana voinut uskaltaa. Katseli vain vierestä kun nämä hyppivät laiturilta veteen. Sumu sitten tuli laiturille, kurkotteli vettä kuonollaan ja tassuillaan, sitten meni tasapaino ja hups - porokoira loiskahti järveen. Järkyttyneenä se ui äkkiä takaisin laiturille ja oli kovin kauhuissaan. Mutta eipä aikaakaan kun se oli taas rannassa kahlailemassa, ei se ainakaan siis mitenkään pelästynyt veteen putoamista tällä kertaa.
Toisaalta voisihan koira jollain muullakin tavalla oppia uimaan kun putoilemalla.

Vähän tuli supusupusitä supusuputätä -tekstiä, mutta mikäs siinä. Ehkä miun mammanpojasta vielä joskus tulee rohkea.


Miun vielä piti kai kirjoittaa joku tiivistelmä tiistain treeneistä, mutta sitä olen tässä jo pari päivää lykännyt. Mutta eipä mitään kummoisempaa. Sumu teki nättiä seuraamista, tää viikko hiotaan vielä vapaanaseuruuta entistä paremmaksi. Maahanmenot onnistuu, seisomiset onnistuu. Sille iski kesken treenien joku aivopieru, että se voi muka lähteä luoksetuloon silloin kun itseä huvittaa. Tosin sen sain pois ainakin siltä treenikerralta sillä, että istutin sitä paikoillaan jonkun aikaa, en käskenyt mitään. Luoksetulohan sillä edelleen on matelua, mutta kai me siitä pisteitä saadaan silti. Hyppyä pitäisi vielä saada treenattua enemmän, harmi kun ei olla edes päästy kokeilemaan virallista hyppyestettä. Onneksi meillä on keskiviikkona möllitoko niin viimeistään siellä pääsee sitä kattelemaan. Niin ja suht pitkät paikkamakuut tuo teki samalla kun kavereiden koirat teki mm. luoksetuloa ja noutoa. Ei hullumpaa. Ja sain jopa leikittyä sen kanssa, vaikka erityisesti mun pitää kyllä vielä tota leikkimistä treenata.

Mulla on melkein hyvä fiilis siitä tulevasta kokeesta. Jos Supu tekee niinkuin Supun pitää tehdä niin ykkönen on meidän?

Ölömölömöö

Mä jo lenkillä hahmottelin mielessäni jotain Hienoa blogitekstiä mutta se kaikki katosi sillä hetkellä kun pääsin ulko-ovesta sisään. Damn. No, mutta kaipa nyt sitten kirjoitellaan kun kerrankin tekee mieli jotain blogiin kirjoitella. Ihan vaan sitäsun tätä, kuten otsikostakin voi päätellä.

Sumun tokokoe. Aiheuttaa ääriepämääräisiä fiiliksiä. Toisaalta mulla on siitä tosi kiva fiilis, että jee vihdoinkin päästään starttaamaan kisaura ym ym. Kyllähän Sumu osaa jos osaan nostatella sen oikein ennen koetta (viiden päivän paasto ja viikon jääkausi - maybe?).
Sitten taas toisaalta... No mulla on kaikki kauhukuvitelmat kuinka se kesken luoksetulon voi sännätä kehästä pihalle ja mennä haistelemaan muita koiria ja kusemaan ympäriinsä. Öm. Vaikka eihän se niin tee. Se tasan tietää mitä sen pitää tehdä, eikä sillä ole mitään epäselvää käskyssä "sumusivu". Ellei sitten murkkuikä pääse yllättämään. Kauhean luottavaisin fiiliksin ollaan menossa taas.

Paikkamakuu tolla on varma. Sen on pakko olla varma.
Seuraamiset sillä on, ainakin muiden mielestä, hienoja. Itse toki kaipaisin siihen enemmän fiilistä ja intoa, toisinsanoen painamista ynnä muuta, mutta sehän ei ole oikein saan olla tohon seuruuseen tyytyväinen. Jos Sumu tekee sen oikein ja niinkuin pitää, niin kyllä sillä pitäisi kymppi irrota.
Maahanmeno on taas ruvennut kusemaan (tähän väliin se sana jota ei voi sanoa, alkaa v-kirjaimella). Se oli niiiiin hyvä ja varma. Se rupesi kusemaan siitä hetkestä kun... Sumu hoksasi seisomisen idean? Hehe. Toisaalta se joka tässä kohtaa ehkä eniten treeniä tarvitsee olen minä: millä äänensävyllä sanon käskyn, mitä elekieltä käytän, olenko ihan jäinen vai annanko huomaamattani jonkin eleen josta koira päättelee tuleeko sen mennä maahan vai jäädä seisomaan.
Seisominen on alkanut vasta viimepäivinä sujumaan kun vaihdoin seiso-käskyn ihan perus odota-käskyyn jota käytetään mm... Odottamisessa. Se toimii hyvin, vähän liiankin hyvin. Pelottaa että onnistun tuonkin taas jotenkin pilaamaan ja sinne meni tuon hyvät paikallaolot.
Luoksetulo on lahnaa. Mä en tajua mitä mä sille tekisin. Ollaan tehty vauhtiluoksetuloja, ollaan tehty lelulla houkuttelemisia... Toistaiseksi nopeimman luoksetulon sille saan kun näytän sille ennen odota-käskyä lihapullaa ja kannustan sitä että jeejeejee tämä on tosi kivaa jee. Mutta kokeessahan niin ei voi tehdä. Voi toki olla että voisin viimein antaa periksi ja opettaa tuolle luoksariodotukseen uuden käskyn, jonka liitän jollain taikakeinolla tohon jeejee-mielentilaan. Koska minähän olen niin pätevä kouluttaja jne...
Hyppy... No, me ei koskaan olla tehty sitä virallisella esteellä. :'D Tosiaan koe vajaa kahden viikon päästä eikä koira ole hyppyä nähnytkään. No eikun, ollaanhan me hyppyä itsessään harjoiteltu (yhdistelmä kaksi tuolia + luudanvarsi + luudanvarren päälle viskattu matto/viltti), ja ei siinä niin hirveästi ongelmaa. Mä oon kyllä kaikinpuolin liian vähän siihen jaksanut panostaa. Pitäisi kai joskus yrittää.
Kaikinpuolin, kuulostaa varsin... No, saa nyt nähdä miten käy. Varmat kympit voisin uskaltaa ajatella ainakin luoksepäästävyydestä ja paikkamakuusta, myös seuraamisista jos tuo pysyy ja osaa niinkuin treeneissäkin, sekä ainakin seisomisesta, ehkä jopa maahanmenosta. Mutta eikai me noita voida nollata (ellei Supu sitten päätä syödä Laisia, paikkamakuussa nousta kusemaan viereisen koiran niskaan, seuraamisissa huitele sinne tänne ja maahanmenossa jää seisomaan ja seisomisessa mene istumaan, hehe). Jos pistetään tavoitteeksi 100-140 pistettä (ALO3) niin suuremmilta pettymisiltä tuskin vältytään.

Nyt vaan sitten treeniätreeniätreeniätreeniätreeniätreeniä. Saataisiimpa me jotain treeniseuraa niin olisi joku viisaampi sanomassa kun mie teen väärin (:D) ja jotain häiriötä. Hyvinhän se menee kun joku ihana narttu tai kauhea uros ei ole siinä vieressä pyörimässä.

Ehkä mä sittenkin vaan laitan Joikun tohon Sumun tilalle kokeeseen. No, saa nähdä 15.5. epiksen jälkeen.

Melkein tottelevaisuutta

Meillä oli eilen piiitkästä aikaa virallinen tokokoe! Eikä yhtään hullummin mennyt.

Tuomarina toimi Harri Laisi, koe oli Orimattilassa.

Luoksepäästävyys: 10 (10)
Paikalla makaaminen: 9½ (28½) - Kaksoiskäsky perusasentoon.
Seuraaminen kytkettynä: 8 (16) - Mulla tää meni ihan unessa että hyvä jos muistan. Tuomari sanoi, että välillä miun piti vähän koiraa herätellä ja muutamaan otteeseen hihna kiristyi.
Seuraaminen vapaana: 8½ (34) - Ihan. Parasta. Ikinä. Tai no joikuparasta, ton parempaa en siltä voi odottaa. Se oli reipas, iloinen, yleensä se laamaa ja laahustaa takana, nyt se melkeimpä vähän edisti ja ainakin kohdittain oli ihan liimautunut miun jalkaan. Sillä oli hauskaa.
Maahanmeno: 10 (20) - Hauskaa jälleen. Kaipa me tuo kymppi ansaittiin.
Luoksetulo: 9 (27) - Joiku menee maahan koska joikulogiikka. Kuitenkin sieltä lähti nopeasti ekasta käskystä. Mikälie juttu tuo maahanmeno "odotus"-käskyn kuultaessa?
Seisominen: 0 (0) - Maahanmeno on niin ykköstä...
Estehyppy: 7 (14) - Joiku oli ihan täpinöissään kun se näki hyppyesteen. Esteelle mentäessä miun piti sanoakin sille odota, ettei se ihan omiaan aikojaan mene loikkimaan. No, omia aikojaan loikkasi silti, onneksi vasta kun liikkuri oli sanonut "käsky", niin ei mennyt nollille. Hiton petteri.
Kokonaisvaikutus: 9 (9)
Yht. 158½ / 200p. ALO2

Saatiin kehuja että meillä on hyvä suhde ja Joiku tekee iloisesti hommia. Iloisesti indeed. Kun se hihnaseuruun jälkeen huomasi että toden totta, tehdään tokojuttuja, niin sen oli pakko heittää pari kertaa voltti miun edessä ennenkuin tuli perusasentoon koskaa jeejeejee kivaa jeejee.

Vähän harmittaa tuo nolla, muuten meille olisi tullut kirkas ykkönen. Nyt jäi vaan puolestatoista pisteestä vajaaksi. Sanoinkin ennen kotoa lähtöä, että "no, me mennään hakemaan 159½ pistettä". En kauas arvannut.

Ihanaa kuitenkin huomata kuinka ollaan jo paremmin löydetty yhteinen sävel tuon pörriäisen kanssa. Olihan sillä vähän surullista ja "nyyh tämä on persettä" -asenne vielä paikkamakuussakin, mutta sain sitä kuitenkin sitten nostateltua.

Kuvasta kiitos Suvi!

Joikulla oli hauskaa, se on pääasia.

Saa nähdä kuinka hauskaa on 19. päivä kun menen yhden idiootin (joka ei ole Joiku) kanssa tokokokeeseen. Pelottaa.

Sisällön tarjoaa Blogger.