Joiku oli pienenä vielä innokas leikkimään, mä en sitten tajua kun jossain kohtaa kävi joku raju lopahdus, eikä toi nykyään innostu lelusta vaikka mitä yrittäisin. Se on suorastaan harvinaisuus, jos Joiku kuumimmillaan ollessaan innostuu repimään sukkaa/hihnaa/keppiä. Mun pitäis opetella tuntemaan tuo koira ehkä hiukkasen paremmin. Myös parin muun asian suhteen kun nykyään liian monet kerrat voin vaan todeta, että ei hitto tunnenko mä tota karvanaamaa alkuunkaan.
Sumun kanssa oon nyt sit kuitenkin päättänyt panostaa tähän hommaan kunnolla. Tai no kunnolla ja kunnolla, silleen kun osaan. Motivaatiota tolla leikkimiseen löytyy. Pentutestissä se sai taistelutahtoa mittaavasta testistä tuloksen: 5 - Taistelee keskittyneesti, hyvä ote Lis: erittäin aktiivinen, sekä ajavaa saalisviettiä testaavasta kohdasta: 5 - ryntää perään, vie lelun pois, Lis: pelaa pallolla. Kun Sumu mulle sitten reilu vuosi sitten elokuussa muutti, niin eihän tuo perkeleen poikanen osannut leikkiä alkuunkaan. Ja mä olin itse niin uuno etten varmaankaan osannut käyttää oikeaa tyyliä kakaran kanssa leikkiessä. Itseasiassa Sumun innostus leluihin lähti siitä, kun se oli muutaman päivän hoidossa kasvattajallaan, joka sitten oli ilmeisesti saanut Sumun älyämään, että lelut on ihan superhypermahtavia. Kuitenkaan mä en itse siitä ottanut oppia vaan koulutus jatkui pitkälti namittamalla.
Nyt kuitenkin viimeistään tässä kohtaa kun tolle pitäis saada lisää vauhtia luoksariin ja noutoon, niin leikkiminen on noussut pinnalle ajankohtaisena aiheena. Parin viikon ajan oon nyt yrittänyt mahdollisimman intensiivisesti päivittäin pitää edes yhden tai kaksi leikkituokiota Sumun kanssa. Välillä se on vaan tönimistä ja härnäämistä, toisinaan mulla on siinä sitten joku lelu/vaatekappale/pyyhe, mikä ikinä. Ja mä en oikein tiedä miten sanotaan koiran edistyneen leikkimisessä, mutta toi nyt jo syttyy nopeemmin huvittavan kuulosille ärinöille ja tönimisille "mee pois sä oot ihan tyhmä", Sumu: "jeeeee siistiii!". Ja kyllähän toi viimeksi kun kunnolla treenattiin kävi nappaamassa jonkun oksanpalasen jota innolla kiskoi miun kanssa.
Mä niin suuresti kadehdin niitä ihmisiä joilla on se koira, jolle voi heittää tennispallon/narupallon/patukan ja sitten se innoissaan juoksee rinkiä ja jäytää lelua suussaan. Tosin lohduttaudun ajatuksella, että useinhan se on pitkän koulutuksen tulos. Vaikka riippuu rodusta. Sen tiedän, etten sadassa vuodessakaan saisi lapinporokoiraa takuulla leikkimään kuin bordercollieta, mutta entä sitten. Pitäisi vaan onnistua kurkkaamaan tuon korvaeläimen pääkopan sisään ja keksiä se Sumun ykköslempilelu jota se ei vaihtaisi mihinkään, jonka kanssa se jaksaisi riekkua. Toistaiseksi en kyllä sellaista vielä ole löytänyt. Paitsi matonkudekeriä se heittelee ihan satanen lasissa ympäriinsä, mutta jotenkin tuntuisi kummalta ajatukselta lähteä pari matokudekerää treeniliivin taskussa koulutuskentälle? Tällä hetkellä sitten mulla on yleensä treeneissä mukana teddykankaainen patukka jossa on vinku sisällä, toi ääni erityisesti toimii yleensä sellasena "ei helvetti vähänkö siisti kapistus!" -houkuttimenna Sumulle. Jos se on mulla taskussa ja vahingossa siitä painan ja ääni kuuluu, niin Sumu on heti terävänä "missämissäjeejeekivaa!". Vetoleluna tuo ei oikein toimi kun Sumusta on niin hirmuisen vaikeaa kiskoa tuollaista, liekö sitten turhan iso hänen suuren suureen kitaansa, vai mitä. Mutta kunnon kiskomisleikitkin on vielä treenausvaiheessa meillä.
Mutta treenit jatkuu, tässä vain pieni Jonnan kirjoittamasta bloggauksesta innostettu kirjoitus.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti