The pretty wisdom does not come without learning

Viime sunnuntai meni pääosin Hollolassa, Salpausselän piirinmestaruuksissa. Tällä kertaa ei ollut turhan lämmin ilma, vaikka Supu läähättikin auringonpaisteen myötä ja ehdin jo pelätä, että tässä kokeessa käy samalla tavalla kuin viimeksi.


Onneksi parhausporo osaa myös yllättää - positiivisesti. Se teki niin nättiä työtä, ja olen siitä ihan älyttömän ylpeä.

Kehässä Supu oli tosi kiva, täysillä mukana jutuissa. Seuraamisen alussa se katosi hetkeksi, mutta pysähdyksen jälkeen muisti että ainiin, tää on seuraamista! Jonka jälkeen olikin kivaa seuraamista, ei teknisesti parasta mahdollista, mutta se oli kiva ja iloinen. Muut liikkeet meni juuri niinkuin on treeneissäkin parhaimmillaan mennyt. Minun ei tarvinnut pitää sitä liikkeiden välillä kokoajan kontaktissa, se hyppi vasten ja heilutti häntää silmät loistaen. Ehkä kerran tai kaksi se liikkeen jälkeen katsoi haikeasti kohti kehän ulkopuolelle jätettyä kissanruokaa ja päästi hiljaisen nyyhkäisyn. Ei kuitenkaan kertaakaan yrittänyt karata, tai antanut haaveiden kissanruuasta nousta liian yli, että olisi kaikki keskittyminen kadonnut.


Tuomarikin sanoi suorituksen jälkeen, että tosi kivaa yhteistyötä ja koira tekee hurjan nätillä ilmeellä. :) Kiva että ollaan päästy tähän, kun piirinmestaruuksissa 2013 saatiin kuulla, että aika heikkoa yhteistyötä.

Kuvan ottaja: Mira P.

Paikallamakuu - 8 (32)
- Meni maahan viereisen ohjaajan käskystä.
Seuraaminen - 8 (24)
- Kuten aiemmin sanoin, oli alussa vähän hukassa, eikä teknisesti parasta mahdollista seuraamista.
Maahanmeno - 9,5 (19)
- Istumisen kautta maahan.
Luoksetulo - 10 (30)
Noutoesineen pitäminen - 10 (20)
Kauko-ohjaus - 10 (20)
Estehyppy - 9,5 (19)
Kokonaisvaikutus - 10 (20)

184p. ALO1, 2. jaettu sija /16
Tuomari: Riikka Pulliainen

Huikeaa ajatella, että ollaan Salpausselän kennelpiirin toiseksi paras alo-koirakko. Ja sieltä tuli se kauan kaivattu ykkönenkin! Oli aika uskomaton fiilis kehän jälkeen, kun juostiin Supun kanssa palkalle ja kaveri sanoi että ihan varma ykkönen tulee sieltä.

Sitten pitäisi päättää, että koitetaanko vielä hankkia kaksi ykköstä lisää TK1-tunnusta varten, vai alkaa suoraan vaan katselemaan eteenpäin avointa varten.

Kuvan ottaja: Mira P.

Supun uusi suosikkilelu, millä on saatu ihan uusia leikkimisfiiliksiä treeneihin. 27 euron hinta kirpaisi, mutta ei kyllä kaduta kun näkee miten paljon Supu tuota leluaan rakastaa.

Nämakin kuvat otti Mira P.

Teen vastoinkäymisistä voimaa

Elokuu lähestyy loppuaan, mutta ilma tuntuu olevan lämpimämpi kuin koko vuonna. En ole koskaan juurikaan välittänyt siitä kun ilman lämpötila nousee yli +20°C, ja tämän päiväinen +26°C ja pilvetön taivas ei ihan ollut ihannesää. Supu on samaa mieltä.

Tämä päivä, tai osa siitä, kului Elimäellä tokokokeessa, joka perinteiseen tyyliin järjestettiin avoimella hiekkakentällä. Reunustan puut antoivat jonkinasteista suojaa polttavaa kuumuutta vastaan, joka kuitenkin lävähti kasvoille välittömästi kun astui auringonpaisteeseen.

Päivä alkoi heti loistavana sillä, että herään kaverin soittoon "ollaan nyt pihas". Nukuin pommiin, loistavaa. Hätäisesti kerään tavarat, joita ei tietenkään voinut edellisenä iltana pakata valmiiksi, ja unohdin Supulle ottaa mitään nameja mukaan. Tai no mieluummin ne unohtaa kuin esim. koiran paperit.

Koe oli pieni, meidän lisäksi muita koirakoita oli vain yhdeksän, joten alokasluokkaakaan ei tarvinnut kovin kauaa odotella vaikka se järjestettiin viimeisenä. Odottelu meni oman jännityksen kanssa tapellessa, sekä kavereiden kanssa jutellessa. Supu oli autosta haettaessa aikalailla samantuntuinen kuin aina, ja olen ylpeä siitä miten vähän se kiinnitti huomiota ympäröiviin koiriin. Varjossa se oli oma iloinen itsensä, koitin saada sen juomaan ja pysymään viileänä. Kuitenkin heti kun mentiin paahtavaan auringonpaisteeseen, se muuttui hitaaksi ja surulliseksi koiraksi. Käskyjä totteli paljon normaalia pidemmällä viiveellä, ja siitä näki että on tukalaa ja ihan tyhmää.

Tuomari: Anne Nokelainen

Paikalla makaaminen 9 (36)
Aiempiin kertoihin verrattuna voisin alkuun kehaista miten hurjan kivasti se oli kuunnellessa tuomarin puhetta jne. Ei pälyillyt ympärilleen, haistellut maata, koittanut karata perusasennosta tai muuta. Istui vieressä ja piti katsekontaktia yllä. Maahanmeno sillä oli kuitenkin tooooooooosi hidas, vaikka kuitenkin kuunteli ensimmäistä käskyä. Makasi hievahtamatta ja nätisti. Perusasentoon nouseminen oli hyvä.

Seuraaminen 7 (21)
Kamalinta seuraamista ikinä. Niin väljää, että olin ihan varma että tästä tulee nolla. Juoksuosuuden ajaksi sillä tuntui fiilis nousevan hieman, mutta se valahti sitten kuitenkin taas nopeasti. Loppuun täyskäännös ja liike seis, jolloin Supu jäi minun taakseni seisomaan ja haaveilemaan omia poroasioitaan.

Maahanmeno 8,5 (17)
Seuraaminen oli taas rumaa, vino ja hidas maahanmeno.

Luoksetulo 6 (18)
Kaksoiskäsky. Löntysteli tosi hidasta vauhtia, ihan epäsupumainen luoksetulo.

Noutoesineen pitäminen 10 (20)
No tämä sentään sujui. Tällä kertaa sain jopa annettua kapulan kunnolla koiralle.

Kauko-ohjaus 0 (0)
Ei vaan jaksanut nousta istumaan. Annoin kaksi käskyä, liikkeen jälkeen sain kuulla että olisi ollut ok antaa vielä kolmas käsky. Toisaalta olen 99% varma, että eipä se olisi silläkään enää noussut.

Estehyppy 6 (12)
Ihme ettei mennyt nollille. Mielestäni annoin kaksoiskäskyn, kun Supu lopulta jaksoi hypätä, niin toi sitten riman samalla kertaa mukanaan. Meni vielä ennen perusasentoon tulemista haistelemaan tötsää.

Kokonaisvaikutus 7
Tuomari totesi että kuumuudella taisi olla osa jos toinenkin näin heikkoon suoritukseen. Koirasta näkee että osaa, mutta on niin kuuma ettei sitä vaan yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa.

138p. ALO3, sijoitus 4/5 (jaettu 4. sija)

Niin että miten meni noin niinku omasta mielestä.

Pistän suurimman osan tästä helteen piikkiin. Koitin itse koiraa nostatella liikkeiden välillä, mutta toisaalta tiedänhän sen, että jos Supua ei kiinnosta niin ei myöskään kiinnosta. Voihan tässä jossitella että "jos mulla olisi ollut kissannappuloita parempia nameja mukana ja jos sitä ja jos tätä", mutta tämä oli tälläinen koe. Olen kuitenkin ihan äärimmäisen iloinen että saatiin viimein kahden vuoden jälkeen koekynnys selätettyä. Tästä on suunta vain ylöspäin! Toivotaan että 13.9. pm-kokeissa ei ole ihan näin helteinen sää.

Ketterä kuin virtahepo

Ollaan oltu hurjan ahkeria treenaamaan, viimeisen viikon aikana on treenien määrä kasvanut noin 300% aiempaan nähden. Eli ollaan treenattu kolme kertaa: sunnuntaina, keskiviikkona ja torstaina.

Sunnuntaina päädyttiin Solttiin, treeniseurana sama porukka kuin aiemminkin. Kuten torstain treeneissä oli käynyt ilmi, niin meidän pitää seuraamista hinkata. Joten päätin aloittaa sillä. Supu oli ihan väsy ja suru, enkä saanut sitä nostettua leluilla tai nameilla läheskään haluamalleni tasolle. Koitin jonkun aikaa väkisin vääntää siinä sitten tiivimpää seuraamista, mutta sain todeta että eihän tästä tulee mitään. Nenä oli turhan tiiviisti maata vasten, koiran motivaatio nollassa, joka entisestään tekee sitä väljyyttä seuraamiseen. Miksi edes yritän?
Koira hetkeksi lepäilemään, jonka jälkeen mentiin paikkikseen häiriöksi tekemään paikallaistumista. Uusi ongelma ilmeni: se kuuntelee tosi vahvasti muiden "maahan" ja "sivu" käskyjä. Itse paikkis oli tosi nätti, eikä mitään ongelmaa. Yritettiin sen jälkeen sitten hinkata tota uusinta ongelmaa, että se kuuntelisi minua ja vain minua. Putkiaivon ymmärrykset vedettiin äärimmilleen tälläisessä treenissä, ja toisaalta se kyllä tajusi että tässä tilanteessa oli joku "juoni", että eihän se ollut mikään kokeenomainen tilanne jossa ongelmaa esiintyy. Lopulta muutamien toistojen jälkeen päästiin tilanteeseen, missä se lähinnä vähän nytkähti muiden käskyjä kuunnellessaan, mutta ei kuitenkaan toteuttanut niitä loppuun asti.
Koska poron surumieli, päätin tehdä jotain hauskaa, eli noutoa. Ja sanomattakin selvää, että se oli hurjan hauskaa. Se on vihdoin oppinut, ettei ole tarvetta singota kapulan perään heti sen heitettyäni, vaan malttaa odottaa käskyä. Hyppyeste-edun vuoksi tein myös hyppynoudon, mikä oli vaikeampaa kuin aiemmin. Kyllä senkin sai sujumaan kun se alkuun muisti että mitä "hop"-käsky meinaa. Vaikka onhan se kummaa että pitää eka jotain hyppiä, miksei voi vaan suoraan singota kapulan perään??
Lopuksi sitten kun sillä oli jo iloisempi mieli noutoharjoitusten jälkeen, tein ehkä puolikkaan alo-seuraamisen mittaisen seuruun. Se oli iloista, riittävän tiivistä, ja vasemmalle käännöskin onnistui. Parhausporo. ♥

Keskiviikkona löysimme itsemme Patoniityn kentältä, tällä kertaa seuranamme vain Nasta ja Vuk. Treenit olivat vähän hutaistut ja lyhyet, mutta koira oli hyvällä fiiliksellä ja suorastaan tanssi miun ympärille että JEE MENNÄÄN JO TEKEMÄÄN. Aloitimme jälleen seuraamisella, joka oli huomattavasti nätimpää tällä kertaa. Kaveri naksutteli vierestä, minä palkkasin. Ongelmaksi ilmeni täyskäännökset. Niitä sitten hinkattiin oikein erityisen huolella, en tosin huomannut kysyä että näkyikö jo jotain parannusta. Kjeh.
Luoksetulo oli pähee, se tuli laukalla perusasentoon asti! Yleensä se on hiljentänyt raviin viimeistään pari metriä ennen.
Maahanmenoa niin, että kaveri naksauttaa kun koira menee maahan, jonka jälkeen vapautan sen. Tehtiin muutamat toistot, eikä ongelmaa. Ehkä seisomaan tai istumaan jääminen alkaa vihdoin väistyä pois?
Lopuksi vielä merkin kiertämistä. Olemme kiertämistä harjoitelleet lähinnä puiden ja lyhtypylväiden avulla, joten merkki oli huomattava vaikeutus porolle. Pitääkö sen yli hypätä? Pitääkö sen päälle peruuttaa? Entä jos menen sen viereen istumaan kurreasentoon? Päättäväisesti sitä kädellä ohjasin merkin kiertämään, ja saatiin jopa pari ihan nättiä toistoa.

Kuva, jonka Aino (@juinttunen) julkaisi 12. 08ta 2015 klo 11.19 PDT

Ja sitten eilinen. Varattiin pitkästä aikaa A-Qilityltä halli, johon saatiin nämä perus treenikaverit, mukaanlukien Jolla-aussie.

Supu oli niin iloinen taas, se jostain syystä nostaa erityisesti hallissa fiiliksen ihan kattoon. Ensimmäisenä päädyttiin tokon pariin. Ilman liikkurointia, häiriönä kolme muuta tokoa tekevää koirakkoa. Aloitimme, jälleen kerran, seuraamisella, joka sujui hienosti. Se oli riittävän tiivistä, riittävän nättiä. Vasemmalle käännöksissä liika iloisuus kostautui, ja se ehti istua niissä. Parin toiston jälkeen pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen siitä, miten vasemmalle käännökset tehdään. Maahanmeno, hieno eikä mitään ongelmaa. Luoksetulo, vähän hidas lyhyestä matkasta johtuen, mutta noin muuten ei ongelmaa. Mitä mä tän kanssa edes treenaan kun kaikki on niin hienoa ja hyvin? :--D
Olin ihan pettynyt, ettei hallilta löytynyt muuta kuin vanha tokoeste, joka sekin on sellainen mikä kaatuu maahan pienimmästäkin kolauksesta. No, tehdään nyt silti parit hypyt. Kannan hyppyesteen seinän vierestä, koira tulee katsomaan että "jee mitä tehdään", nostaa tassun hyppyesteen päälle ja jää sen alle. Neat.
Uusi yritys, koira ahdistuu hyppyesteestä. "Miten sä luulet että mä voin tän hypätä, se koitti äsken tappaa mut!!" Ei yritä höpsö koira, hyppää vaan. Menin itse varmuudeksi pitämään esteestä kiinni, käskin koiraa hyppämään. Lopulta se sen teki, jonka jälkeen kehuin Supun maasta taivaaseen. Sitten typerät aivoni keksivät, että hei me voitais tehdä hyppynoutoa. Ensimmäinen yritys, kapula lentää päin estettä ja este on taas maassa. Onneksi mulla on mukani Supu eikä Joiku, Joiku olisi jo kaivautunut hallin lattian alle ja mennyt sinne turvaan pahaa julmaa maailmaa missä hyppyesteet vaan kaatuilee. Toka yritys, sain kapulan sihdattua niin, ettei se osunut esteeseen. Sanon koiralle "hopnouda", koira syöksähtää hyppyesteen vierestä. Ei ei ei ei ei näin. ;-; Tässä kohtaa itseasiassa aivoihini ilmestyy musta aukko, enkä tarkalleen muista mitä teimme, mutta veikkaan että hyppäytin sitä kerran, jonka jälkeen otin norminoudon. Miten meni noin niinku omasta mielestäs.

Pienen tauon jälkeen huomasin agikentän vihdoin vapautuvan. "Me halutaan!" Supu, joka ei ole tehnyt agilityä kohta neljään vuoteen. Supu, joka on niin raskasrakenteinen ja hajalla. Silti mä haluun! Ajattelin ensin ottaa rimat pois, mutta tyydyttiin tekemään bichonfrise-korkuisilla rimoilla, eli ... ehkä 20-30cm? Jokatapauksessa sellaisilla, ettei sen edes tarvinnut hyppiä, lähinnä kävellä siitä päältä.

Aloitimme ihan vaan tekemällä sinisellä merkityt 1. ja 2. esteen. Vaikea sanoa kumpi meistä oli enemmän pihalla. Siitä etenimme putkelle, joka oli selvästi ehtinyt poroisen muistoista kadota. Teimme sitten pentutyylillä, että kaveri hetsasi sitä toisessa päässä, minä menin toiseen. Sille tuli kyllä hirveä kiire kun minä menin putken toiseen päähän. Sitten uudestaan, tällä kertaa vihreällä merkityt esteet. Minä unohdin täysin että miltä puolelta pitäisi ohjata se 2. hypylle ja saatoin myös unohtaa koiraa käskeä. Hehe hups. Pari toistoa, se alkoi mennä jo paremmin kun minäkin muistin vähän että mitä pitää tehdä.

Supu ketterä kuin virtahepo ja notkea kuin näkkileipä. Vaikka se olisi kuinka terve, ei siitä agilityyn olisi. Miten voikin koira olla noin... tuollainen? Mutta jokatapauksessa oli hauska pieni kokeilu, vaihtelu virkistää. En olisi uskonut, että tulisin koskaan Supun kanssa edes noin paljoa agilityä tekemään.

Mäyräporon kahluuallas

Kuva, jonka Aino (@juinttunen) julkaisi 11. 08ta 2015 klo 10.35 PDT

Ensi viikon sunnuntaina onkin sitten luvassa vähän virallisempaa tokokokeilua. Jännitys koittaa puskea päälle, mutta otetaan tämä vain erilaisena treeninä! Ja pidetään hauskaa. :)