Voi Supu

Mua taas vaihteeksi ärsyttää asua kaupungissa. Tässä on sata hyvää puolta, mutta myös aika monta huonoa - koiran omistamisen kannalta. Tai no asiahan olisi eri jos Sumulla olisi 100% korvat mukana kaikissa tilanteissa ja se ei aina välillä unohtelisi käskyjä.

Tässä kun juuri lueskelin viime viikonlopun poropaimennustestistä ja rupesi kiinnostamaan, että josko tuon omankin poronmetsästäjän ensi vuonna sinne testiin veisin. Ainoa vaan, että se hallinta. Mä en vaan tiedä miten sitä saisi parannettua! Okei treenikentällä ja omassa pihassa tuo tulee kutsusta. Lenkeillä kuitenkaan ei pahemmin pääse edes kokeilemaan kun joka suunnassa menee autoja, ihmisiä ja toisia koiria. Ja mä en edes tiedä millä mä saisin kitkettyä pois sen, ettei se ryntäisi ihmisten tai koirien luo!

Varmaan juuri sillä mitä olen itsekkin tekopyhästi hokenut: ole itse mielenkiintoisempi kuin toinen ihminen tai koira.

Voi huokaus. Ja muutenkin olisi tuolle niin hyvä päästä vapaana lenkkeilemään, hihnalenkeillä ei oikein kunto pysy yllä. Harmi että nyt talvella kaikki metsät on vedetty laduiksi. Ainoastaan johonkin kömpelöille kinttupoluille voisi mennä kompuroimaan. Vaikka tottakai me voitaisiin käydä lenkillä kahdelta yöllä vastaantulijoiden välttelemiseksi. :)

Sumu aiheutti miulle eilen illalla taas kauhua ja paniikkia vetäsemällä jotain maasta. En tarkalleen ehtinyt nähdä mitä, olisi se voinut olla joku lihapullakin. Ja täällä alueella liikkujilla ei tunnu kaikki muumit olevan laaksossa joten sitten vaan äkkiä kotiin ja yrittämään saada koira oksentamaan. No, eipä tuo oksentanut tietenkään. Ja koska minä olin paniikissa, niin tuo koira meni ihan totaalilukkoon. Se ei pystynyt vastaanottamaan käskyjä ja muutenkin meni kyllä taas ihan kuin oppikirjassa. Tuo on muuten jännä kuinka tuo on luonteeltaan tosi kova koira, mutta sitten joku tollainen saa sen kupin niin totaalisen nurin.

Hetken sitten pihalla odottelin, että josko tuo pieni suostuisi oksentamaan. No ei tietenkään. Minulla oli vielä hihna kädessä ja koiralla kaulapanta kaulassa niin se meni vaan portille seisomaan ja tuijottamaan, että jos lähdettäisiin uudestaan lenkille. Vein sen sitten sisälle omaan huoneeseeni ja seurasin tilannetta. Puoli tuntia kului, tunti, puolitoista. Sumussa ei mitään reaktiota, että se nyt olisi jonkun myrkytyksen saanut. Lopulta kolmisen nelisen tuntia sen jälkeen tulin siihen tulokseen, että ehkäpä tuo hölmö on ihan kunnossa, ja että minä taas kerran ylireagoin.

Tosin mieluummin ylireagoin kun katson kuinka koira kaatuu kuolleena käsiin.

Onneksi tuolla nyt on kaikki hyvin, se oli onnistunut repimään jonkun perunapussin auki ja nyt sillä on hienoja peruna-aarteita ties missä kaikkialla täällä talossa. Tänä aamuna herätessäni miun pään vierestä löytyi peruna ja televisiota katsellessa tuo kaivoa yhden perunan televisiopöydän alta. Ei se niitä syö tai muuta, kantelee vaan ympäriinsä.

Mitäs muuta, tokossa ei nyt mitään sen uudempaa kun viimeksi. Seisomisen takapalkkaus toimii Sumulla, seisahtuu nykyään ilman käsimerkkiäkään. Se on hyvä! Ja pystyy jo paremmin työskentelemään häiriön alla. Pitäisi myös ruveta enemmän hiomaan paikkamakuuta häiriön alla. Viime treeneissä tuo teki lyhykäisen paikkiksen treenikentän laidalla kun treenaamassa oli silloin kaksi ah ihanaa narttua, eikä se edes meinannut nousta. Kerran sille tarvi karjaista siitä nousemisesta ja sen jälkeen se on pysynyt maassa kuin liimattuna. Tehokasta!

Enää sitten vaan pitää rakentaa luoksetulo kuntoon ja jostain väsätä meille hyppyeste että voidaan hyppyäkin treenata. SITTEN me mennään kokeisiin. Pitäisi varmaan myös alkaa tekemään noutoa taas enemmän ja saada kaukokäskyihin välimatkaa. AVO-kokeet odottaa jo syksyllä! Vaikka onhan tässä vielä yli puoli vuotta aikaa siihen kokeeseen minkä ajattelin meidän AVO-debyytiksi.

Sumusta on myös tullut hieno Suojelusumu! Vaikuttaa, että olen aika hyvin otaksunut tuon koiran lempileikin - perus hakkaamista ja potkimista, koira on ihan liekeissä. Se ei ole koskaan, eikä vieläkään oikein leluista kiinnostunut, mutta ei sitä tarvi treenatessakaan kun pari kertaa hakata kylkiin niin se on ihan kympillä mukana. Selkeästi tässä viimesessä parissa kuukaudessa on tullut ton kanssa muutosta, ja nykyäänkin kun mennään vaan treenikentälle niin tuo on heti innoissaan ja mukana tekemisessä. Aiemmin sillä putosi kuono heti maahan eikä tokojutut paljoa kiinnostaneet. Asennemuutos siis tapahtunut ja se on hyvä juttu. Ehkä Supukoilasta tulee vielä joku päivä jotain. :)

Jälleen taas varaan yli kymmenen kappaletta Sumulle ja Joikun kuulumiset tiivistän yhteen. No mutta, meidän pienikorvainen läski pörrökoira käväisi viime lauantaina Kouvolan ryhmänäyttelyssä. Oli kylmä ja tuomari oli hidas, mutta mikäs siinä - saatiin me sentään Hyvä!

Joikuisen arvostelu näyttää siis seuraavanlaiselta:

"Keskikokoa hieman kookkaampi narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Hieman karkeapiirteinen pää, korvat voisivat olla kookkaammat. Voimakas, tänään ylipainoinen runko. Raajaluusto ja kulmaukset saisi olla voimakkaammat. Hyvä karva. Liikkuu muuten hyvin, mutta takaa kovin kinnerahdas. Miellyttävä käytös." 

AVO - H

Toisaalta mie nyt osasinkin odottaa mainintaa tuosta läskeydestä, Joikusta nimittäin kyllä huomaa että se on ollut ruoka-aikaan kotona. Ja tämä meidän dieettiläinen ei tunnu kovin hyvin noudattavan laihdutusohjelmaansa: toissa yönä oli jotenkin salamyhkäisesti päässyt kissojen ruokakupit tyhjemään. Oli ihan nuoltu puhtaiksi...

Mutta tällä mennään, kuntokuuria ja laihdutusta - jipii!

Ehkä se siitä

Me käytiin treenaamassa! Siis me_käytiin_treenaamassa. Ikuisuuden tauon jälkeen. :D Tottahan tässä välillä ollaan jotain lenkki- ja kotitokoa tehty, mutta jee! Ja koska oli niin iso juttu, niin pitäähän sille nyt  kokonainen oma blogiteksti omistaa.

No joo, mulla oli molemmat koirat mukana ja mentiin taas asenteella, että josko noilla olis hyvä päivä. No oli. Alkuun Sumu lähti jo haahuilemaan taas metsää kohti, mutta tuli sitten kuitenkin miun luokse ja oli ihan jee jee kivaa päästä tekemään hommia. Tehtiin kokeenomainen alokasluokan seuraaminen. Kerran tarvi nyppästä sitä täyskäännöksessä hihnasta, mutta muuten se teki niin hienosti että meinasi tippa tulla linssiin. Siitä on tullut niin pätevä.

Seisomiset alkaa jo sujua. Sumu tarvitsee vielä pienen käsiavun pysähtymiseen, jottei kävisi maahan. Päätettiin, että meillä on nyt kotihommina opetella seisominen takapalkkauksella (vai urr miksikä sitä kutsuttiin, lahopää ei muista :D). Luoksetulo on NOPEA. En tiedä, siitä on vaan yhtäkkiä tullut niin hieno. Enää siihen tarvitsee hioa loppuun perusasento, mutta pääasia on että saisin koiralle siihen kunnon vauhdin. :)

Paikkamakuussakaan ei ole mitään ongelmaa, en tiedä kuinka pitkä, mutta ihan hyvän mittainen paikkamakuu tehtiin treenien lopuksi. Kävin sitä välillä palkkailemassa, mutta hienosti se oli toisen uroksen vieressä, ei mitään ongelmaa.

Meillä alkaa paketti olla tosi hyvin kasassa. Vielä pitää tehdä lisää treeniä häiriössä ja enemmän kokeenomaisia juttuja. Mutta on se hieno! Ja me päästään pian kokeisiin! Huippua! Sumu on niin hieno ja pätevä pieni possu, voi että mie rakastan tuota koiraa. :D Tavoitteena olisi päästä nyt keväällä kokeeseen, pitää vaan kattoa joku kiva koe tästä lähellä. Lappalaiskoirat ry:n tokon joukkue SM-kilpailuihin olisi kans ideana hankkiutua kesäkuun lopussa.

Mutta sitten Joiku. Joiku pieni tyhmä homopetteri. Se on kyllä vaan niin maailman hassuin koira ettei miulla pokka pidä sen kanssa hommia tehdessä. Joiku tekee omalla persoonallisella tyylillään, koska mä en ole itseasiassa enää jaksanut kiinnittää huomiota muuhun kuin siihen, että koiralla on kivaa. Ja Joikullahan on. Liikkeet voi mennä vähän sinnepäin, ei tarvitse olla just niin tarkkaa. Eipä me kuitenkaan välttämättä koskaan alokasta ylemmäs nousta. Joiku teki siis alokkaan kokeenomaisesti, paikkamakuuta ja hyppyä lukuunottamatta. Seuraamisten jälkeen palkkasin sen ja liikkeitten välissä jotain perus Joiku-pelleilyä, eli takajaloilla hypintää ja volttien heittelyä.

Mä en ois ikinä uskonut, että tulen sanomaan Joikun menevän jo ylikierroksille tossa tekemisessä. Sehän on Joiku, Joiku maailman rauhallisin apaattinen Joiku. Mutta niin se vaan, loppupelissä alkoi keskittyminen sillä jo rakoilla ja se vähän väliä hyppäs perusasennosta seisomaan. Tosin sitä en tiedä mikä tohon auttaisi, karjumaan sille ei kannata ruveta kun se menee raukka ihan palasiksi. Ehkä mä en tee mitään, Joikulla olkoot hauskaa. Voisin kokeilla joku päivä josko se innostuisi treeneissä leikkimään. Joskus se leikki tosi hienosti, mutta ei ole viime aikoina pahoimmin leluista innostunut.

Ja hei jee, viikon päästä Joiku menee ekaa kertaa kahden vuoden tauon jälkeen näyttelyyn! Saa nähdä mitä Esa Ruotsalainen tosta tykkää, ainakin karvaa sillä on nyt. Liikaakin. :D

Natseilua

Taas olen ollut hirmu epäaktiivinen! Tosin kirjoituksen aiheitakaan ole pahemmin ollut. Tokon treenailu on jäänyt vähän vähemmälle kun on ollut niin kylmää (mitäs me lappalaiskoiranomistajat palellutaan -10°c pakkasessa), Sumulla on päällä kunnon teiniperseilyvaihe ja valokuvaaminen ei ole oikein innostanut. Eihän noista saa edes muita kuvia kuin tylsiä istumisposekuvia tai "koira juoksee horisonttiin" -tyylisiä kuvia.

Mutta Sumu on ollut viime aikoina enemmän tai vähemmän tiukalla natsikuurilla. Tajusin kuinka se on kuin pahainen pikkulapsi, jota ei voisi vähempää kiinnostaa mitä sille sanotaan. Sehän menee ja tekee kaikkia pahuuksia. Enkä pohjauta tätä mihinkään johtajuushömpötyksiin tai vastaavaan, enemmänkin... No, kurinpalautukseksi tätä voisi kutsua. :D Ja kurinpalautus tuntuu olevan tuon poroisen kanssa kohdallaan.

Kaiken näköistä pientä ja suurta ollaan yritetty hioa. Hihnassa ei kiskota kieli sinisenä silmät pullistuen kohti ihania pissalänttejä, niitä ei myöskään jäädä viideksi minuutiksi haistelemaan ja nuoleskelemaan. Välillä on oikeasti meinannut itku tulla tuon kanssa, yritän toivoa että sillä on nyt vaan joku teiniperseilyvaihe tosiaan menossa, eikä kestä ikuisesti. Treeneissäkin se on pariin otteeseen karannut kuseskelemaan ja haistelemaan toisten pissoja.
Lenkit mennään yleensä melko lyhyessä hihnassa, koira saa kulkea kyllä nenä maassa, mutta haistelemaan ei pysähdytä. On varmaan ohikulkijoista naurettava näky kun kiskon tuota vastahakoista otusta hihnassa ja tämä yksi lyö jarrut pohjaan ja yrittää nuolla pissoja. Voi luoja. Tässä ei kyllä olla edes edistytty. Sillä tuntuu kaikki aistit hajuaistia lukuunottamatta hävitä ulkona.

Paitsi silloin kun tulee toisia koiria, tälle myös löytyy näköaisti. Korvia tosin ei vieläkään ole missään. Mutta tässä voisin sanoa jopa edistystä tulleen. Se on tosi tilannekohtaista ja riippuu paljon miten itse käyttäydyn, että miten Sumu suhtautuu toiseen koiraan, mitä se tekee. Yleensä nyt kun yritän itse tehdä hengitysharjoituksia ja laskea kymmeneen että pysyisin mahdollisimman rauhallisena, niin koirakin pysyy suht rauhallisena. Toki kulkee korvat ja häntä pystyssä, tuijottaen toista koiraa, mutta harvemmin se enää mitään hirveää huutoshow'ta järjestää. Näitä tulee enimmäkseen silloin kun minulla on molemmat mukana ja Joikun mielestä se toinen koira on sen arvoinen, että sille pitää karjua. Mutta kun olen kahden Sumun kanssa, tämä enemmänkin tyytyy hiljaiseen murinaan ja piippaamiseen.

"Natsimeinigillä" saatiin myös kynsienleikkuu sujumaan. Ei nyt äkkiseltään tule mieleen olenko joskus aiemmin kirjoittanut tänne tuon kynsienleikkuuhelvetistä, mutta sellaista se tosiaan oli. Eipä ole enää. Tähän auttoi kaveri jolla on noin sata kertaa enemmän kokemusta koirista ja niiden kynsien leikkaamisesta. Kerran se Sumun kynnet leikkasi niin, että Sumu ei saanut huutaa, ei saanut juosta ympäriinsä, ja se ei ole enää kertaakaan tehnyt sitä enää. Kerran tosin kun leikkasin ihan ihan suonen päähän, ettei siitä tullut edes verta, niin tämä ihana ropoinen kiljui miun korvaan minuutin. Poikaparka.

Natseilua on ollut muidenkin pikkujuttujen kanssa, kissoja ei jahdata, pöydille ei hypitä, ei mennä sohvan selkänojalle istumaan ja huutamaan...

Tosin tämä on sitten keksinyt uuden hassunhauskan kepposen, roskiksen ja koirien ruokakaapin avaaminen. Roskiksesta varastetaan tyhjät kissanruokapussit ja revitään ne 2x2mm kokoiseksi silpuksi, sekä koirien ruokakaapista varastetaan parhaat herkut. Tosin nyt olen jo aikalailla siirtänyt sieltä kaikki tuota kiinnostavat ruuat pois.

Vielä pienet tokokuulumiset tähän perään, että Joiku on oppinut pitelemään noutokapulaa taas vähän kauemmin! Kolmisen vuotta treenausta takana ja tuo pitää sitä jopa s e k u n n i n. Mutta parempi se kun ei mitään. Eihän se tosta enää niin vaikea opettaa kun koira jopa pitää sitä kapulaa suussaan.
Sumu on älynnyt seisomisen idean, melkein. Vielä se tarvii käsiavut stoppiin, mutta ei lähde hiipimään perään. Tuskin se ihan sitä matkaa kestää vielä mikä kokeessa vaaditaan, mutta eiköhän se senkin pikkuhiljaa opi. Sitten vaan luoksetulo kuntoon ja odotellaan että tuo nenämaassa teiniperseily menisi ohi, niin me mennään ihan oikeesti sinne kokeeseen.
30.3. oon ajatellut jommankumman ilmoittaa. Tekisi mieli mennä jo Sumun kanssa korkkaamaan kokeet, mutta toisaalta haluaisin Joikun kanssa käydä kisaamassa ne kolme ykköstä että Petterson saisi TK1-tittelin. Joka on tosin tavoite poronkin kanssa.

Ensi sunnuntaina näyttäisi olevan match show Lahdessa. Voisi pitkästä aikaa käydä mätsäröimässä!