Uusi osoite

Me siirryttiin Wordpressin pariin uuden nimen kera.

Klikkaa kuvaa! Mikäli osoite ei toimi, pääset blogiin myös tästä.

Valot pimeyksien reunoilla

Ulkona on kaunista. Ja kylmää, useampana päivänä ollut. Mutta kaunista, henkeäsalpaavan kaunista. Supu kulkee nykyään melkeimpä päivittäin lenkit vapaana, koska sillä on vihdoin korvat. Se saa kiitää pitkin metsiä ja loikkia lumihangessa. Välillä suruilla jos varpaat jäätyy tai anturoiden väliin ilmestyy jääpaakkuja, sitten taas lähteä lentoon.

Meillä menee hyvin. ♥

 

Sanon jo nyt että olen vähän kaavaillut uutta blogin nimeä + osoitetta, joten niihin saattaa tulla lähiaikoina muutos. Vaikken tiedä seuraako kukaan edes meidän blogia. :D

Like the love that comes with light

On aivan huikeaa katsoa, kuinka Supusta on kovaa vauhtia kasvamassa kaikkea sitä, mitä voin koiralta toivoa. Ja alleviivaten sanaa kovaa, koska kehitys on viimeisen, sanotaanko vaikka puolen vuoden aikana ollut oikeasti ihan mieletöntä. Kuinka monta kertaa olenkaan valittanut, että koirani ei osaa ohittaa muita koiria ilman päätöntä räyhäämistä, tai että sitä ei voi pitää vapaana, tai että se lenkillä vaan kulkee omia polkujaan minusta sen kummemmin välittämättä. Montako kertaa on tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin ja luovuttaa, koska ei tästä mitään tule ja olen itse vaan liian huono kertomaan Supulle, kuinka pitäisi käyttäytyä.

Onneksi olen pitänyt hanskat kädessä ja jatkanut yrittämistä epäonnistumisesta toiseen, koska vihdoin sieltä alkaa irrota onnistumisia. Jos vertaa siihen perus koira-averageen johon törmään päivittäin kaveripiirissäni tai käyttämilläni nettisaiteilla, niin tämä on takuulla kaikille ihan peruskauraa. Tottakai koira osaa olla järkevä hihnassa ja että tottakai sitä voi huoletta pitää vapaana. Meille nuo mainitsemani asiat on kuitenkin niin suuria erävoittoja, että joskus epäilin ettei tätä päivää koskaan tulisi. Kun minusta oikeasti tuntuu, että voin ulkona päästää koiran vapaaksi, ilman sitä kaikkea puristavaa ahdistusta ja stressiä. Meidän välinen luottamus on kasvanut, meidän välinen suhde on kasvanut. Ollaan löydetty se yhteinen sävel, tai edes sävellaji. Enää täytyy löytää ne meidän yhteiset nuotit.

Supusta on kasvamassa koira, johon voin luottaa, joka kuuntelee ja joka osaa ja tietää miten käyttäytyä ja mitä siltä odotan. Kehityksen varaa vielä on,  mutta sitä on aina.

"If you live to be 100, I want to be 100 minus 1 day so I would never have to live a day without you."

Aihe, jonka kirjoittamista olen karttanut, vaikka halu kertoa siitä onkin ollut kova. Tämä on pitkälti lainaus omalta facebook-seinältäni kuukauden takaa.

Lokakuun 29. päivä Supu kävi luustokuvissa. Siellä katsottiin selkä, kyynärät ja lonkat, joista kaksi viimeisintä lähti myös Kennelliittoon katsottaviksi.

Selkä katsastettiin epävirallisesti, eikä jättänyt arvailun varaa poron ajoittaisten kipuiluihin ja jumeihin. Sieltä nimittäin löytyi yksi ylimääräinen lannenikama, jota ei voi järin siistiksi tai symmetriseksi nimittää. Enemmänkin kantajansa lailla "epämääräinen möhkäle", joka vetää lantiota hieman jumiin ja saattaa myös ajoittain mm. painaa hermoja. Ja sitähän voidaan nimittää LTV4:ksi.

Joulukuun alussa ilmestyi myös jalostustietokantaan Supun sivulle lonkka- ja kyynärtulokset. Lonkkia eläinlääkärin kanssa arvailtiin C- tai D-lonkiksi, kyynärät 0 tai 1. Kennelliiton mukaan ovat edelleen samat kuin 1-vuotiaanakin: C/B-lonkat ja 0/1-kyynärät. Vierähti kyllä kivi sydämeltä, kun siellä ei ollutkaan nivelrikkoa tai vastaavaa, mitä olin ehtinyt pelätä moneen kertaan.

Hoito-ohjelmaksi näihin kehiteltiin nivelravinnetta, Back on track -manttelin käyttöä, säännöllistä hierontaa, sekä varmuuden varalta kipulääkkeitä. Unohtamatta liikuntaa, yleiskunnon kohottamista ja sen ylläpitoa. Hieman tukevassa kunnossa ollut Supu onkin jo kehittänyt sporttisempia linjoja ja parempaa lihaksistoa reippaalla ulkoilulla.

Uusia kuvia katsellaan johonkin 2-3 vuoden päähän, että nähdään onko tilanne mennyt mihinkään suuntaan. Polvet ja silmät olisi tarkoitus käydä tarkistuttamassa vuoden alussa.

Tämänhetkiseen elämään kuuluu niin hyvää kuin huonoa. Supu on reipas, aktiivinen ja hauska tyyppi, sen luoksetulo on vahvistunut, jonka myötä on myös lenkeillä saanut enemmän vapauksia. Ja mikäs sen parempaa, kuin juosta metsässä räkä poskella täysiä pitkin maita ja mantuja.

Syytä luovuttaa ei onneksi ole, tehdään parhaamme ja enemmän, ettei asiat menisi enää huonompaan suuntaan. Onneksi Supun elämäniloinen asenne auttaa jaksamaan ja kestämään kolhuja (vaikka osaakin draamailla pikkuharmeista välillä turhankin voimakkaasti saaden minut suunniltaan huolesta...)

Nyt kun olen nämä asiat saanut pois sydämeltäni, niin ehkä voin alkaa toiveikkaasti katsomaan tulevaisuuteen ja miettimään jotain järkevämpää postausta. Tavoitteista, suunnitelmista ja haaveista. :)

Liebster award

Kiitokset Liebster awardista Iltateellä-blogin Kirsille! Tälläistä en  olekkaan  aikoihin päässyt tekemään.

Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä blogaajaa ja linkitä hänen bloginsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Libster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

1. Mistä lemmikkisi on saanut nimensä?
Kaikki  lemmikit? Oukei. :D
- Pyhäbirma Alman nimi on mitä uskottavammin juontanut juurensa tämän virallisesta  nimestä, Kittenhill's Almost Angel. Muistan kuulleeni, että sen meille tullessa oli kutsumanimi "Ansku" tai jotain sen suuntaista, mutta muuntui sitten uudessa kodissaan Almaksi.
- Hemmon nimi on myös tämän virallisesta nimestä, Erkatin Hemmo Hermanni,  lähtöisin.
- Kolmatta kissaa etsiessä, keksin minä, 9-vuotiaana tälle uudelle kissalle työnimen:  "Mr. Pöpö". Myöhemmin kun sopiva pentu vihdoin  löytyi, jäi nimeksi luonnollisesti Pöpö. Eikä osuvampaa nimeä sillä  voisi olla.
- Joikun nimi  keksittiin koko  perheen  kesken, kun haluttiin  joku lapinkoiralle sopiva, luonnonläheinen ja suomenkielinen nimi. Harkittiin vakavasta myös sen virallisen nimen, Sade, pitämistä kutsumanimenä, mutta itse en siitä  pitänyt yhtään.  Niimpä lopulta äänenkäytön  taitava lapinkoirapentu sai nimekseen  Joiku.
- Piin nimeksi alkuun mietittiin mm. Hippiä,  olen nimittäin halunnut pitkään  sen  nimisen lemmikin. Myöhemmin kuitenkin  kun pentu meille muutti, alkoi sitä vaistomaisesti kutsumaan Piiksi äänenlahjojen myötä. Ja sillä on nyt 4,5-vuotiaana edelleen sama "piiiiiii"-ääni kuin oli 16-viikkoisena pentunakin.
- Supu. Myönnän,  Supun, tai siis Sumun,  nimen keksin  ehkä vähän "kiireellä". Olin  alkuun miettinyt sille nimeksi Jasperia (Twilightin Jasper-vampyyrin mukaan, ahah), mutta kun isälleni tästä kerroin niin  hän sanoi että et nimeä koiraa Jasperiksi. Vaikka alkuun yritinkin tätä vastaan kapinoida, niin lopulta päädyin sitten keksimään pennulle toisen nimen. Kotona koitin ideoida ja kirjoittaa listaa, mutta  mielessä pyöri vain nartuille sopivia nimiä. Lopulta luovutin ja annoin pennun itse antaa  minulle idean. Näin sitten kävikin, kun olimme käyneet pentutestiä katsomassa, ja kotimatkalla autossa päätin  että se on Sumu. "Sumuisten"  kuviointensa  vuoksi tjsp. Supun tarinan olen tainnut aiemminkin  kertoa, mutta sehän lähti  vain  kaverin typosta fb-chatissa. Myöhemmin kun nähtiin,   olikin koirani hänelle Supu. Ja luonnollisesti  se sitten  alkoi tarttumaan, nykyään kukaan tuskin  muistaakaan  että se oli joskus  Sumu? :D
- Piin  ensimmäisten  pentujen syntyessä oli aivan hulluna Nälkäpeli-sarjaan. Tai en  voi  kieltää ettenkö edelleen olisi. Pennut oli  pakko  nimetä  myös sarjan hahmojen mukaan: tytöistä tuli Rue ja  Prim, poikapennun nimiehdotuksille Peeta  tai Gale,  ei äitini  kuitenkaan  lämmennyt. Eikä varsinkaan pikkuveljeni ehdotukselle:  Leipäpoika. Rue ja Prim nimet  kuitenkin jäivät  näille tyttökissoille elämään, tosin Rue taitaa olla uudessa kodissaan enemmänkin Ruu. Poikapennusta tuli lopulta Onni, äitini nimeämänä.
- Rotat saavat osakseen  vain  yhden ranskalaisenviivan. Piina ja Paniikki tuli  kun olin vuoden  alussa  kaverini luona ja mietin  ääneen,   että minkä nimiset  rotat  haluaisin. En sitten  muista  oliko  se  hänen ehdotuksestaan vai keksinkö ne itse, mutta aivan  pakko  oli saada nämä Herculeksesta tutut Haadeksen pikku apurien nimet rotille. Nyt jo edesmenneen Skitson nimestä saan kiittää  edellämainittua kaveriani. Halusin jatkaa nimisarjaa ns. "mielenterveysongelmilla". Niiden  keksiminen kuitenkin  osoittautui yllättävän vaikeaksi,  kunnes kaverini  heitti  ilmoille ehdotuksen: Skitso, kuten arvata saattaa, skitsofreniasta lähtöisin oleva nimi. Riesun nimeä pohdin eniten  kaikista rottien nimistä. Minulla on  itseasiassa pitkähkö  listakin niistä. Alkuun siitä piti tulla Lulu, virallisen  nimensä "Fae Sorceress" (League  of Legends) mukaan. Myöhemmin jäin miettimään  että onko Lulu vähän hölmö jatke Piinalle ja  Paniikille. En kuitenkaan lämmennyt muille Luluun liittyviin nimiin, kuten Pixiin tai Whimsyyn. Mielenterveysongelmaideatkin alkoi olla vähissä. Seuraavaksi  avasinkin googlesta   listan "Harry Potter themed names for pets" (tai jotain sinnepäin), jossa tuli vastaan Peeves. Silloin se kolahti, että pakkohan  tästä Potteriksi kutsutusta salamanaamasta on  tulla Riesu. Ja nimensä mukainen  räyhähenki se onkin.
- Vuosi sitten äidilleni muuttaneen Wandan   nimeen en  itse koskaan päässyt vaikuttamaan, mutta   nimi  juontaa juurensa tämän  virallisesta  nimestä  Celestial's Most Wanted.

2. Mistä sellaisesta haaveilet, jota et ole vielä pystynyt toteuttamaan?
HAHA  vaikka mistä! Ensimmäisenä mieleen hyppää auto, johon  liittyen  ajokortti. Nämä kuitenkin ovat   jotain  niin   kaukaisia haaveita, että saa nähdä jos  seuraavan kymmenen vuoden aikana vaikkapa. Toisena asiana  uusi tietokone,  tämä toivonmukaan  olisi  hieman ajankohtaisempi  haave. En nimittäin nauti "vanhasta" läppäristäni,  vaikka siinä  yllättävän kovat  tehot onkin.  Huomaten,   ettei se ole mikään markkinoiden huippukone. Kolmantena  on tatuointi,  tämä  menee  samaan kategoriaan  autohaaveiden kanssa, "ehkä  sitten  joskus". Vaikka ideat alkaakin olla  vuosi vuodelta selvemmät, ja  siitä olen haaveillut  jo 13-vuotiaasta saakka. Listaa voisi  jatkaa loputtomiin, mutta jottei vastauksesta tule yhtä pitkä  kuin  1. kohdasta,  niin päätän vastaukseni  koiranpennulla. Tiedä toteutuuko vuoden  vai viiden  vuoden sisään. Mutta mielessä ja haaveissa käy,  liki   päivittäin.

3. Linkitä joku hyvä kappale, mitä olet viime aikoina kuunnellut.
Set It Off - Wolf in Sheep's Clothing ♥
Tykkään aina sillöin tällöin  kuunnella Youtubesta  valmiita useamman  tunnin mittaisia nightcoreja. Yleensä en niissä biiseihin hirveästi  kiinnitä huomiota, mutta tämä oli kappale  joka oli  pakko heti etsiä ja kuunnella normaalina versiona. Pari viikkoa kuunnellut  non-stoppina,  eikä  kyllästytä! Samalla löysin myös tuon  uuden  bändin, Set It Off, eikä muukaan tuotanto sen  hullumpaa ole.

4. Palaako lemmikkisi kanssa joskus käämi? Mitä teet siinä tilanteessa, kun hermot menee totaalisesti etkä pysty menemään rauhoittumaan muualle (esim. toiseen huoneeseen)?
Palaa. Jos  lenkillä  käy näin, niin ehkä mieluiten käsken koiran istumaan paikalleen ja koitan  itse hengittää syvään ja laskea mielessä kymmeneen. Jos tämäkään ei auta, niin  sitten yleensä suorinta tietä kotiin ja myöhemmin uudestaan lenkille.  Tai  sitten  koitan mennä  lenkin rauhassa, ja painostaa siihen,  etten  ala koiralle kiukuttelemaan. Sisällä Supu on viaton pieni otus, että todella harvinaista että silloin palaisi käämi. Edes vaikka se olisi levittänyt roskat, koska   voinhan   syyttää vaan  itseäni  etten laittanut roskiskaapin oveen "supuviritystä" tai   vienyt  roskia ulos.

5. Mitä tykkäät lukea muiden lemmikkieläinblogeista (esim treeneistä, arjesta, katseletko valokuvia)?
Tykkään ja  en.   Minulla ei tällä hetkellä taida olla yhtäkään blogia jota aktiivisesti seuraisin. Ihan vaan  siksi, että olen   niin   laiska  seuraamaan blogeja aktiivisesti. Ja tykkäänkin mieluummin lukea 10  postausta kerrallaan, kuin yhden parin  päivän  välein. Valokuvablogit on  eniten mieleeni, treeni- tai   arkipostauksia en jaksa lukea juuri ikinä.

6. Minne matkustaisit juuri nyt, jos sinulla olisi siihen mahdollisuus?
Jos  voisi pari päivää mennä taaksepäin,  niin Lontooseen. Ei sillä, Lontooseen olisin   valmis lähtemään  koska   vaan. Mutta olisin  halunnut nähdä Jennifer Lawrencen Mockingjay part 2:n ensi-illassa punaisella matolla. Vastaukseni  on   kuitenkin Lontoo, sinne vaan  kovasti  haluaisin.  Samoin myös Berliini ja Amsterdam on kiinnostanut  jo   pitkään.

7. Muistuttaako lemmikkisi jotakin tunnettua hahmoa (kirja, tv-sarja, leffa…)?
Tämä on ehkä vaikein kysymys! Syy miksi  olen  jo  hetken pitkittänyt  tämän postauksen kirjoittamista. Tästä en  tee yhtä monikohtaista kuin 1. vastauksesta, ja  keskityn   mieluummin  vain koiriin.  Niissäkin oli  tarpeeksi pohtimista.

Supu, kukaan tietämäni hahmo  ei tunnu  olevan tarpeeksi  supumainen. Eikä tätä helpota fakta, että unohdan  niin  nopeasti  katsomieni  elokuvien ja  sarjojen hahmot. Hetken mietittyäni The 100 -sarjan  Finn Collinsia, tuli mieleen Frendit-sarjan Joey Tribbiani.  Ja  voisiko parempaa hahmoa ollakkaan Supua  kuvaamaan. Kuten  Wikipediassa  tämän luonnetta sanotaan:
"Joeya on kuvailtu hyvin yksinkertaiseksi, mutta hyväluonteiseksi naistenmieheksi joka rakastaa ruokaa. Kun häneltä kysyttiin, luopuisiko hän ennemmin seksistä vai ruuasta, hän pohti pitkään ja huusi lopulta haluavansa ”tyttöjä leivän päällä”. Jaksossa ”Sankaritekoja” hän näyttää pelastavan Rossin luodilta, mutta lopulta paljastuu, että hän yritti vain pelastaa Rossin vieressä olevan voileipänsä."
Vaikka Supu  ei olekkaan komein naistenmies, niin varsin osuvaa,  joka  tapauksessa.

Jos luulin, että Supun  kohdalla hahmon miettiminen on  vaikeaa, niin Joiku vasta vaikea onkin. Nalle Puhista tutussa  Ihaa-aasissa samoja piirteitä kuin Joikussa, mutta en  kuitenkaan osaa väittää Joikua niin  masentuneeksi ja surulliseksi. Kirjahyllyä tuijotettuani päätin, että Nälkäpeli-sarjan Katniss Everdeen. Ehkei täydellisin ja osuvin vaihtoehto,  mutta kuitenkin samantyppisiä piirteitä omaava. Introvertti, joka pitää ystäväpiirinsä pienenä. Viettää mieluummin  aikansa yksinään, ja ahdistuu uusia tilanteita kohdatessaan. Osaa kuitenkin rentoutua ja heitteytyä hetkeen mukaan päästessään tekemään jotain mieleistään tai nähdessään tuttuja. Osaa olla rasittavuuteen asti itsepäinen, määrätietoinen ja oman päänsä  mukaan  toimiva.

8. Onko sinulla muita harrastuksia kuin lemmikit ja jos on niin mitä?
En tiedä, onko varsinaisia harrastuksia. Valokuvaamiseenkin kun lemmikit liittyvät hyvinkin keskeisesti. Tykkään pelata, erityisesti Hearthstonea, League of Legendsiä ja Heroes of the  Stormia, myös Guild Wars 2:sta olen pelannut, mutta läppärilläni  on    vaikeuksia pyörittää kyseistä peliä. Myös neulon,  en toisaalta ihan hirveästi, välillä voi  mennä montakin   päivää etten koskekkaan lankoihin. Aiemmin olisin myös listannut  piirtämisen, mutta  se on kuitenkin  jäänyt viimeaikoina.

9. Tulet väsyneenä töistä/koulusta kotiin ja sinun on tehtävä ruokaa, mitä alat vääntämään?
Harvoin väsymys siihen  vaikuttaa, joten riippuen täysin mitä kaapista löytyy. Tosin olen  paljon suosinut kalapuikot  ja ranskalaiset/perunamuussi linjaa, niin terveellistä... Mutta voisin kuvitella tekeväni mitä   vaan sosekeitosta makaroonilaatikkoon. Tai  sitten syön vaan  leipää.

10. Mikä on mielipiteesi Suomen susitilanteeseen?
Tätä aihetta olen aiemminkin pohtinut, tosin nyt  sulkenut jo moneksi kuukaudeksi taas pois mielestäni. Minusta susilla on tärkeä on  paikka luonnossa, ja  kaikki ehdotukset  että   susi hävitettäisiin Suomesta, ovat täysin naurettavia. Lisäksi näen  asian enemminkin  niin, että ihmiset ovat asettuneet  susien  reviirille, kuin  toisinpäin. Mitä tulee näihin, missä susi on tappanut koiran, niin en oikeastaan osaa muuta kuin syyttää omistajaa. Miksi jättää  koira vartioimatta alueelle, jossa susia liikkuu. Toisaalta jos sama susi käy  toistuvasti härkkimässä ihmisiä, niin on mielestäni oikein ampua  se. Eihän  se enää  ole lajityypillistä käytöstä.


11. Nautitko metsästä, ja mikä on upein kokemus minkä olet siellä/luonnossa kohdannut?
Nautin ja en nauti. Haluaisin osata nauttia enemmän, mutta huomaan vaan    että omat hermot kiristyy kun kompastelee toisensa perään oksiin, kuusenoksan lyö naamaan ja  hiukset on hämähäkinseitissä. Tosin tästäpä syystä  pyrin yleensä löytämään polut, enkä lähde umpimetsään  tarpomaan. Hienoja kokemuksia on paljon, me kun  perheen kesken kävimme lähes joka  viikonloppu jossain luonnonhelmassa kun olin nuorempi. Kuitenkin pakko nimetä upeimmaksi sen, kun menee metsään ja päästää koirat vapaaksi. Voisin vaan  katsella tuntikausia, miten kauniilta ne näyttää juostessaan vapaana metsässä.  x)

Uudet kysymykset

1. Jos lemmikkisi olisi pelihahmo missä tahansa pelissä, oli se sitten League of Legends -champion tai Tera-hahmo - saat ihan itse päättää, millainen se olisi? Millaisia erityistaitoja sillä olisi, millainen ulkonäkö, olisiko se lajiltaan koira, vai kenties jokin muu eläinlaji? Ei tarvitse tietää pelaamisesta mitään, mielukuvitus kunniaan!

2. Entä millainen lemmikkisi olisi ihmisenä?

3. Missä koira-asiassa koet kehittyneesi eniten viimeisen kolmen vuoden aikana?

4. Jos sinun tulisi lopettaa kaikki koiraharrastuslajit yhtä lukuunottamatta, minkä jättäisit jäljelle?

5. Paljonko rahaa on ok käyttää kuukaudessa koiraharrastuksiin ja koiran hyvinvointiin? Lukuunottamatta esim. akuutteja eläinlääkärireissuja.

6. Jos saisit ottaa minkä tahansa värisen koiran (tai muun lemmikin), minkä värinen se olisi?

7. Jos lemmikkisi saisi valita kolme tavaraa mitä ottaa mukaan autiolle saarelle, mitkä ne olisi?

8. Flexi - puolesta vai vastaan? Jonkinnäköisten perustelujen kera.

9.  Millainen on kirjahyllysi lemmikkiaiheisten kirjojen suhteen?

10. Onko lemmikilläsi "tunnuskappaletta", jos on niin mikä? Jos ei, osaatko kuvitella mikä olisi koirallesi sopiva? Nopeatempoinen duuri -kappale, vai kenties jäätävän hidas ja mollissa soitettu.

11. Mikä yksittäinen sana kuvailee parhaiten koiraasi? Saa perustella tai jättää perustelematta.

Haastetut

- Darwin

- food pls

- Jucaides

- Lohdunkantajat

- Maaliin kastetut hännänpäät

- P & H
- Raitamonsteri

- Ripaus mustaa valkoisella

- Taika ja Medya

- Tassutellen Tessun tahtiin

- Team Surkeuden Huiput

Not a fan of lectures, broken bones teach better

Ehken annakkaan  eilisten treenien  blogipäivityksen valua viikon  päähän, vaan teen sen  jo tänään!

Jälleen  mentiin  samalla meiningillä kuin viime  viikolla, melkein  sama  porukka  oli  kasassa. Tällä kertaa minulla oli mukanani vain Supu,  kun treenikyytiin Joiku  ei  olisi  mahtunut. Mentiin  ilman  sen kummempia  fiiliksiä ja  suunnitelmia. Ainoastaan  pyöri mielessä  alustavasti,  että ainakin  ruutua,   merkinkiertoa ja seisomista.

Aluksi vaan hengailimme hallilla,  katselimme muiden agilitytreenejä. Itse löysin viereisestä, tyhjänä olevasta hallista (joka on ainoa  tie paikalla olevaan vessaan) oven jossa oli ilmeisesti mennyt hälytys päälle. Tai no,  enhän minä itse tietenkään  ollut tarpeeksi rohkea tarkistaakseni mistä se  ääni  tuli. Oli aika karmivaa mennä sinne, kun jostain pimeyden  keskeltä alkaa kuulua puhelimen  soittoäänen kaltaista ääntä...

Kun kyllästyin vain hengailemaan, rakensin ruudun ja päästiin sen pariin.  Supulla  oli kivaa,  siis todella kivaa. Se suorastaan huusi,  loikki,  oli ihan tosi hyvällä   fiiliksellä. Koitin ottaa  itse   mallia  koiran fiiliksestä. Laitoin ruutuun namitargetin, otin itse ihan reilun välimatkan (10 metriä tai jotain), se sinkosi tuhatta ja sataa ruutuun. Toistin tätä pari kertaa, sitten otin targetin pois   ja  lähetin, jälleen  tuhatta ja sataa, osasi hakeutua seisomaan oikeaan kohtaan. Jee!  Ensimmäistä kertaa  tuntuu,  että tuo liike on edistynyt,  edes vähän.

Vauhdikas meno jatkui, kun päästiin tekemään merkin kiertoa. Viime treeneissä  pidin oman välimatkan merkkiin about metrin mittaisena, nyt  uskalsin  kasvattaa  sitä jo 2-3 metriin ainakin. Pari  kertaa koira  osoitti ettei tiedä mitä tehdä, pyörähtäessään ympäri  edessäni, tai mennen merkin  viereen kyttäämään.  Saatiin kuitenkin useampi tosi kiva toisto. Saanko  vaan hehkuttaa koiran asennetta ja  vauhtia  liikkeessä? Huippuporo.

Tällä kertaa kaveri rakensi hallille kokonaisen rally-tokoradan, ja pakkohan siitä oli ottaa kaikki ilo irti. Koskaan aiemmin  ei olla kokonaista rataa päästy  tekemään,  ainoastaan naksuteltu yksittäisiä liikkeitä. Olen toisaalta ajatellut,  että tämä voisi  olla hauska harrastus. Vaikka  myöhemmin onkin lävähtänyt kasvoille totuus, ettei  se ehkä olekkaan ihan niin  simppelihauskahelppo harrastus...

Supun kanssa rataa oli hauskaa tehdä! Se keskittyi, sen mielenkiinto  ei pudonnut,  ei  tietoakaan haistelusta,  ei edes yrittänyt syödä kylttejä. Huolimatta siitä että läpi radan palkkasin sitä  vain kehumalla, ruokapalkka tuli   vasta  lopussa. Mukana  seurannut rally-tokoa enemmän tehnyt kaveri kertoi kiinnittäneensä huomiota erityisesti vasemmalle  käännöksiin. Itse teen ne todella tiukasti (ai  mikä tokosyndrooma),  kirjaimellisesti  paikallaankääntyen. Kaiken  logiikan  mukaan poron pitäisi osata olla  niissä mukana, mutta rintamasuuntaa  emme saaneet pysymään yhdenmukaisena. Harmittaa, että  tuon  takaosan käyttö   on huonontunut niin paljon, päivittäisestä treenaamisesta huolimatta. Ja herättää taas  lisää omia spondyloosipelkojani, onneksi  olen vihdoin saanut  raha-asiat sen verran  kuntoon, että saadaan sen kuvaaminen vihdoin hoidettua.

Positiivisena pysyäkseni voin  iloita,  että ehkä mie  tuon   voisin  ilmoittaa rally-tokokisoihin. Kun vaan itse muistan tehdä vähemmän tiukkoja käännöksiä, ettei niistä tipu  pisteitä.

Hetken lepäilyn  jälkeen  pääsi Supu vielä jatkamaan treenejään. Tällä kertaa kaverin avustuksella tokoa. Seisomisessa ei mitään ongelmaa, mitä nyt pari kertaa liikutti etutassujaan minun palatessa luokse liian läheltä. Alkaa kuitenkin näyttämään  kokoajan paremmalta.

Tämän jälkeen päädyttiin vielä hinkkaamaan seuraamista. Ja kyllä, hinkkaamaan. Se sama Supu, joka pari vuotta sitten ei  olisi  kestänyt paria toistoa enempää, nyt intoa puhkuen loikki ja   vinkui (kyllä,  tämä on täysin  sallittua) perusasennossa, että  koska me   jo tehdääänn. Kovin pitkiä   pätkiä ei tehty, muutamat liikkeellelähtönaksuttelut, nykyään  se siinäkin   pikemmin loikkaa jes!-asenteella mukaan, kuin heittää  nenän   maahan ja toteaa että tää on tyhmää  evvk. Näiden lisäksi yhdellä täyskäännöksellä varustettua suoraa. Hieman myös hinkattiin sitä aiemmin ongelmaksi  osoittautunutta vasemmalle käännöstä. Se vaan ei näytä nätiltä, ei ainakaan niin nätiltä kuin miltä on  joskus näyttänyt...

tl;dr Supulla on  huippu asenne ja vauhti, yksityiskohdat on  pilkunnussijoille

Risk the fall, oh we have felt it all

Do we fight to hold our heads up high,

And beat the drum to what we love?

Hearing voices from afar,

join the madness when the curtain falls.

Risk it all, hold nothing back,

Seize the day, we must attack.

Stars arising, countless worlds colliding,

only one will take it all.

Minulla on tänä vuonna jäänyt LCSn, eli  League of Legends Championshipin, katsominen liki täysin. Fnaticin muuttumisen myötä myös minun kiinnostus putosi. En  kuitenkaan ole voinut olla nyt seuraamatta "worldseja",  joissa valitaan maailman  paras  League of Legends -tiimi. Ja tämän vuoden "Worlds Collide" -nimisessä tunnuskappaleessa on myös aivan huikean  kivat  sanat. Pääsee takuulla soittolistalle jota kuuntelen silloin kun ei tunnu harrastus sujuvan ja tarvitsee jotain innostusta siihen.

Koska tänään illalla päästään taas treenaamaan (jee!), on  hyvä aika muistella viime viikon treenejä. Ja tätä postausta ei tietenkään  voinut tehdä esim. vielä  silloin kun   muisti miten treenit meni.

Mukanani oli Supun lisäksi myös Joiku, olimme jälleen hallilla tutussa porukassa  treenaamassa. Itse olin kipeänä, hieman omissa   maailmoissani ja  no... kipeänä. Flunssan myötä ääni  höyläsi kuin  15-vuotiaalla pojalla, mutta saatiin  kuitenkin  jotain tehtyä.

Joiku pääsi tekemään agilityä. Kuten piirroksesta huomaa, oli radassa takaakiertoja, paljon. Ja mehän ei olla takaakiertoja juuri lainkaan tehty, mutta treenikaverien (niiden  jotka tosissaan  tätä  lajia tekee)  toiveesta oli  tuollainen rata. Omat ohjaamiset oli taas  mitä oli, vaikka olenkin positiivisesti yllättynyt siitä miten  sain esim. 1.-3. esteen sujumaan. Loppuradassa  sitten  taas  oli ongelmaa  sitäkin enemmän. Esim. miten koiran saa tuolta neljänneltä esteeltä viidennelle. #vainsunnuntaiaksailijajutut

Sitten Supun  tokoihin. Tämä oli  ensimmäinen varsinainen treeni tokokokeen jälkeen, ja päätin että  nyt tosissaan keskitytään siihen avoimeen luokkaan. Tai meidän hankaluuksiin siellä: seisominen ja merkinkierto. Supun asenne on niin mainio, se on kunnon taisteluorava,  tai kettu, tai susi. Tai sitten vaan Supu,  taistelu-Supu. Juuri tätä kirjoittaessa totesin myös  kaverille, että ehkä vielä joku päivä olen kyllin taitava oppimaan Supulta jotain.

Ekana merkinkierto. Sitä ollaan treenattu lähinnä ulkona puiden ja tolppien  avulla, mutta  merkki  on aivan oma juttunsa. Pieni  poro kun haluaisi kävellä   sen päältä, kaataa  sen,  tuoda sen minulle. Aloitin ohjaamalla sitä huolellisesti käden avulla  merkin ympäri. Pikkuhiljaa pienensin käsiliikettä,  lisäsin mukaan käskyn. Vaikka Supun saisikin teknisesti osaamaan liikkeen, tulee  vauhti todennäköisesti tulemaan ongelma, joten  sitä lisää viskaamalla nami selän taakse kierron jälkeen. Se alkoi sujua sen verran nätisti, että odotan  innolla  miltä kierto tänä iltana tulee näyttämään!

Seisomisessa ongelmana on ollut se, että ei tuo pysy paikallaan kun  kävelen sen selän taakse. Se  ihan reippaasti kääntyy sen 180 astetta, tai enemmänkin.  Onneksi minulla on loistava treenikaveri,  jonka neuvoilla tätäkin alettiin työstämään. Supu paikalleen, kaveri naksuttelee, itse  kiertelen sitä ja käyn palkkaamassa naksautuksesta. Jo muutaman  toiston jälkeen pääsin kiertämään sen täysin ympäri! Toki etäisyyden ollessa varsin... väljä.

Juuri kun tämä lähti sujumaan, kuului porolapsen päästä "naks" ja se unohti jäävän seisominen. Tottakai oma moka, etten palkannut sitä siitä treenissä tarpeeksi, keskityin vaan  siihen ettei se seisoessaan liiku ympäriinsä. Lopputreeni keskityttiin seisomisen muisteluun. Ei, se  ei ole maahanmeno, ei myöskään   istuminen, eikä varsinkaan perään hiipiminen. Tehtiin ihan helpoimpia treenejä, itse kädellä  pysäytin sen ja palkkasin. Tätä muutama toisto,  uusi yritys, ei vaan voi ymmärtää mitä "odota"  tarkoittaa. Itsellä turhautuminen, miten meninkään taas rikkomaan tämän  koiran. Lopulta kuitenkin kävi jotain, millä sain kaivettua esiin  edes sen yhden onnistuneen  seisomisen.

Myöhemmin  kun kotona olen kokeillut, ei ole seisomisessa ollut mitään  ongelmaa. Eikä  myöskään siinä,  että itse kierrän koiran taakse! Pakko uskoa, että joku  tiedonjyvänen sen päänuppiin jäi treenin myötä.

Elin luulossa ettei  muuta ongelmaa ole, kunnes kotona muistin vielä   sen pahimman: ruudun, mutta se olkoot ihan oma juttunsa. Ehkä vielä joku päivä hankin ruutunauhan ja ne kartiot, niin voitaisiin sitä joskus treenata...

Melkein järkevä kuvan_käsittely_postaus

Näitä  on  näkynyt viime päivinä useammassakin blogissa,  ja  minulla heräsi   kiinnostus tehdä itse myös vastaava.  Kuten jo otsikko  antaa  ilmi, ei  tehdä  tästä turhan vakavaa. Tapoja kuvankäsittelyyn on  yhtä monta kuin on kuvankäsittelijääkin. Tämä  on vain minun tapani.  Ja takuulla on ainakin sata parempaa tapaa  tehdä  se ja  tuo asia, uskon sen.

Lähtökohta. Parempiakin kuvia olisi löytynyt, mutta halusin valita tämän puhkipalaneen vahinkoräpsyn. Koska  hei, miksipä ei?

Ja  luonnollisestihan kuvan muotona on RAW. Tuollaisen JPEG-kuvan jälkikäsittely olisi turhan itsetuhoista touhua. Ihan perusjuttuja, valkotasapainoa, kirkkautta ja   tummuutta. Tämän enempää en  yleensä tässä  kohtaa  tee.

Tästä myös näkee kuinka  typerät säädöt minulla on tätä kuvaa ottaessa olleet. Ainakin  suljinajan suhteen. Mutta näin käy kun napataan  kamera laukusta ja aletaan suoraan ottamaan kuvia...

Avataan kuva kuvankäsittelyohjelmaan  ja rajataan.

Kloonataan hihna pois, niin näyttää että miun koiraa voisi jopa pitää  vapaana. Pro tip: heitä hihna koiran seläntaakse, jolloin  poiskloonaus on  mahdollisimman helppoa. (Hetken  mietin että mitä  tässä kohtaa edes tapahtui...)

Ollaan  epätyytyväisiä rajaukseen ja rajataan uudestaan. Toinen pro tip: zoomaa/mene  kuvaustilanteessa tarpeeksi  lähelle kohdetta, tällöin ei tarvitse rajata näin radikaalisti kuin mitä  minä tässä tein.

Vähän pilkettä silmäkulmaan. Ja silmiin. ;)

Lassotaan (kyllä, magneettilasso on paras ikinä, vääriä mielipiteitä ei kuunnella) koira. Ei  tarvitse olla turhan  tarkkaa  touhua.

Pehmennetään koiran reunoja (itse  pistin tähän 10px). Väännellään erikseen koiran ja taustan  curveseja. Niin ja  blurrataan taustaa, koska pehmeämpi näyttää kivemmalta.

Selective colorin avulla tehdään taustasta vähän mukavamman värinen (eihän  tässä juuri mitään eroa edelliseen verrattuna näy...) Tämän  jälkeen uusi selective colors, johon myös  Supu pääsi messiin. Koitetaan päästä omasta oranssi-inhotuksesta eroon ja tehdään  kuvasta räväkän syksyinen.

Tehdään overlay-layeri,  johon  suurella, pehmeäreunaisella, n. 10-20% opacityn  brushilla maalaillaan mustia ja valkoisia alueita.

Tehdään toinen layeri, edellisen alle. Tähän maalaillaan vähän pienemmällä, pehmeällä,  n. 20-40%  opacityn brushilla taustasta poimitun värisiä alueita.

Ja kuvan hienosäätöä voisi jatkaa vaikka tunteja, jos niin mielii. Mutta itse en  tähän kuvaan aikaa tuhlannut about 15 minuuttia kauempaa. Kun kuva näyttää riittävän hyvältä, tallennetaan se ja mennään Facebookiin ruinaamaan tykkäyksiä. :) Terävöitystä harvoin lisään kuvaan, tai sitten se tulee  vasta siinä kohtaa  kun pienennän sitä.

Ja siinä lopputulos:

(Istuuko toi koira häntänsä päällä wtf?)

Ja vielä ennen-jälkeen, josta näkee että kuvankäsittely on täysin turhaa touhua. Suoraan kamerasta tulleet kuvat näyttävät parhaalta,  eiks ni?

Aikajana

Inspiroiduin Soopelimonsteri- ja Iltateellä-blogeista luomaan myös aikajanamaisen katsauksen omaan historiaani lemmikkieläinten suhteen.

1996 Minä synnyin eräänä heinäkuun perjantaina. Muistikuvia ei tuolloisista lemmikeistämme (yllättäen) ole.

1997 Haimme alkuvuodesta pyhäbirmanaaraan Alman.

1998 Alma sai kolme pentua. Näistä ainoa uros, Veeti, jäi meille.

1999-2001 Jossain noiden vuosien aikana Veeti jäi epäonnekseen auton alle eräänä iltana. En muista tapahtumasta muuta kuin että se tapahtui myöhään illalla, enkä edes itse osannut tuolloin käsittää mitä oli tapahtunut.

2002 Äitini oli jo pitkään ihaillut ragdolleja, ja päätti toteuttaa toiveensa ottaen Almalle kaveriksi ragdolluroksen Hemmon.

Kuva: kissala Erkatin

2006 Ei kahta ilman kolmatta, pitkään etsimme meille toista ragdollurosta, minun antamalla työnimellä Mr. Pöpö. Lopulta sellainen löytyikin ja halloweenina meille muutti ragdolluros joka sai kun saikin kutsumanimekseen Pöpö.

2008 Niin paljon kun olin vakuutellut kaikille että koirat ihan tyhmiä ja ällöjä, niin minulla alkoi kasvamaan koirakuume. Sain myös vanhempani puhuttua siihen mukaan ja selasimme eri koirarotuja läpi, päätyen suomenlapinkoiraan. Loppuvuodesta kävimme katsomassa lapinkoirapentuetta, josta sitten myös varasimme narttupennun.

Kuva: kennel Haltinmaan

2009 Alkuvuodesta taloon muutti ensimmäinen koira, suomenlapinkoiranarttu Joiku. Joikun kanssa koin ensikosketukseni koiraharrastuksiin ja -näyttelyihin.

kuva: kennel Haltinmaan

2010 Minun koirakuumeeni alkoi kasvaa ja aloin haaveilemaan siitä, että Joikulle tulisi kaveri. Koiran olisi oltava hyvä harrastuskoira ja monet rotuvaihtoehdot kävin läpi. Porokoira, perhaps..?

2011 Olin valokuvaamassa Lappalaiskoirat ry:n järjestämää tokokoetta, missä EVL-luokassa itselleen 1-tuloksen kisasi komea porokoirauros Hopeaketun Touko Martti. Tässä kohtaa olin jo varma että haluan oman poron! Rodusta keräsin lisätietoa, seurasin aktiivisesti pentupalstaa. Heinäkuun alussa törmäsin huikeaan pentueeseen, jossa isänä ei ollut kukaan muu kuin aiemmin ihailemani Touko Martti! Otimme kasvattajaan yhteyttä ja sain tietää ettei uroksilla ollut vielä varaajia. Ja niin, 26.8. haimme kotiin pienen porolapsen joka sai nimekseen Sumu. Muutama kuukausi Sumun tulon jälkeen muutti taloon myös ragdollnaaras Pii.

2012 Sumu terveystarkastettiin ja minun piti lopullisesti heittää hyvästit haaveilleni agilitykoirasta. Kävin ensimmäistä kertaa tokokokeessa Joikun kanssa, saavutimme ALO2-tuloksen 146 pisteellä. Ja on maininnan arvoista että tutustuin Marjoon ja Miraan, jotka ovat olleet senpaini, mitä koiraharrastukseen tulee, siitä eteenpäin. Missälie kuinka vähän tietävänä olisinkaan ilman heitä.

2013 Kinuamiseni myötä jäi Piin pentueesta kotiin ragdollnaaras Prim. Saavutimme Joikun kanssa ensimmäisen tokon ALO1-tuloksen 17.8. 169 pisteellä. Kuukausi siitä eteenpäin korkkasimme Supun kanssa tokouran kahdella ALO3-tuloksella. Meille myös muutti 4-vuotias ragdollnaaras Luna. Elämäntilanteiden muututtua sijoitukseen mennyt Piin pentu Onni muutti äitini luokse pysyvästi.

Kuva tosin toukokuun tokokokeesta, mutta ihan valid silti!

2014 Alma lopetetaan vanhuuden aiheuttamien vaivojen myötä hieman alle 18-vuotiaana. Minä muutan Supun kanssa omaan asuntoon. Loppuvuodesta äidilleni muuttaa ragdollnaaras Wanda.

2015 Huhtikuussa toteutan pitkäaikaisen haaveeni ja minulle muuttaa kaksi kesyrottanaarasta Piina ja Paniikki. Toukokuussa nämä saa kaverikseen kesyrottanaaraan Skitson. Skitso kuitenkin lopetetaan elokuussa pahan korvatulehduksen myötä, joka vaurioitti sen tasapainoaistia pysyvästi. Saavutimme Supun kanssa ensimmäisen ALO1-tuloksen 13.9. SSKP:n piirinmestaruuskisoissa pistein 184. Syyskuun lopussa minulle muuttaa rex-kesyrottanaaras Riesu.

Maininnan arvoisia on myös punakorvavesikilpikonnat Kilpi ja Konna, jotka muuttivat jo 90-luvun lopussa äitini työpaikalta löytyvään vesialtaaseen. Valitettavasti näistä toinen, Konna, menehtyi joskus reilu 5 vuotta sitten. Unohtamatta akvaariokaloja, joita on löytynyt vuosien varrella kymmeniä. Itselleni tärkeimmät oli kultakalat Ulpu ja Pulpu (ihan ite nimesin!), jotka tulivat joskus 2000-luvun alkupuolella. Kummastakin on ehtinyt jo aika jättää tässä muutamien vuosien sisään.