Sunnuntaina päädyttiin Solttiin, treeniseurana sama porukka kuin aiemminkin. Kuten torstain treeneissä oli käynyt ilmi, niin meidän pitää seuraamista hinkata. Joten päätin aloittaa sillä. Supu oli ihan väsy ja suru, enkä saanut sitä nostettua leluilla tai nameilla läheskään haluamalleni tasolle. Koitin jonkun aikaa väkisin vääntää siinä sitten tiivimpää seuraamista, mutta sain todeta että eihän tästä tulee mitään. Nenä oli turhan tiiviisti maata vasten, koiran motivaatio nollassa, joka entisestään tekee sitä väljyyttä seuraamiseen. Miksi edes yritän?
Koira hetkeksi lepäilemään, jonka jälkeen mentiin paikkikseen häiriöksi tekemään paikallaistumista. Uusi ongelma ilmeni: se kuuntelee tosi vahvasti muiden "maahan" ja "sivu" käskyjä. Itse paikkis oli tosi nätti, eikä mitään ongelmaa. Yritettiin sen jälkeen sitten hinkata tota uusinta ongelmaa, että se kuuntelisi minua ja vain minua. Putkiaivon ymmärrykset vedettiin äärimmilleen tälläisessä treenissä, ja toisaalta se kyllä tajusi että tässä tilanteessa oli joku "juoni", että eihän se ollut mikään kokeenomainen tilanne jossa ongelmaa esiintyy. Lopulta muutamien toistojen jälkeen päästiin tilanteeseen, missä se lähinnä vähän nytkähti muiden käskyjä kuunnellessaan, mutta ei kuitenkaan toteuttanut niitä loppuun asti.
Koska poron surumieli, päätin tehdä jotain hauskaa, eli noutoa. Ja sanomattakin selvää, että se oli hurjan hauskaa. Se on vihdoin oppinut, ettei ole tarvetta singota kapulan perään heti sen heitettyäni, vaan malttaa odottaa käskyä. Hyppyeste-edun vuoksi tein myös hyppynoudon, mikä oli vaikeampaa kuin aiemmin. Kyllä senkin sai sujumaan kun se alkuun muisti että mitä "hop"-käsky meinaa. Vaikka onhan se kummaa että pitää eka jotain hyppiä, miksei voi vaan suoraan singota kapulan perään??
Lopuksi sitten kun sillä oli jo iloisempi mieli noutoharjoitusten jälkeen, tein ehkä puolikkaan alo-seuraamisen mittaisen seuruun. Se oli iloista, riittävän tiivistä, ja vasemmalle käännöskin onnistui. Parhausporo. ♥
Keskiviikkona löysimme itsemme Patoniityn kentältä, tällä kertaa seuranamme vain Nasta ja Vuk. Treenit olivat vähän hutaistut ja lyhyet, mutta koira oli hyvällä fiiliksellä ja suorastaan tanssi miun ympärille että JEE MENNÄÄN JO TEKEMÄÄN. Aloitimme jälleen seuraamisella, joka oli huomattavasti nätimpää tällä kertaa. Kaveri naksutteli vierestä, minä palkkasin. Ongelmaksi ilmeni täyskäännökset. Niitä sitten hinkattiin oikein erityisen huolella, en tosin huomannut kysyä että näkyikö jo jotain parannusta. Kjeh.
Luoksetulo oli pähee, se tuli laukalla perusasentoon asti! Yleensä se on hiljentänyt raviin viimeistään pari metriä ennen.
Maahanmenoa niin, että kaveri naksauttaa kun koira menee maahan, jonka jälkeen vapautan sen. Tehtiin muutamat toistot, eikä ongelmaa. Ehkä seisomaan tai istumaan jääminen alkaa vihdoin väistyä pois?
Lopuksi vielä merkin kiertämistä. Olemme kiertämistä harjoitelleet lähinnä puiden ja lyhtypylväiden avulla, joten merkki oli huomattava vaikeutus porolle. Pitääkö sen yli hypätä? Pitääkö sen päälle peruuttaa? Entä jos menen sen viereen istumaan kurreasentoon? Päättäväisesti sitä kädellä ohjasin merkin kiertämään, ja saatiin jopa pari ihan nättiä toistoa.
Ja sitten eilinen. Varattiin pitkästä aikaa A-Qilityltä halli, johon saatiin nämä perus treenikaverit, mukaanlukien Jolla-aussie.
Supu oli niin iloinen taas, se jostain syystä nostaa erityisesti hallissa fiiliksen ihan kattoon. Ensimmäisenä päädyttiin tokon pariin. Ilman liikkurointia, häiriönä kolme muuta tokoa tekevää koirakkoa. Aloitimme, jälleen kerran, seuraamisella, joka sujui hienosti. Se oli riittävän tiivistä, riittävän nättiä. Vasemmalle käännöksissä liika iloisuus kostautui, ja se ehti istua niissä. Parin toiston jälkeen pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen siitä, miten vasemmalle käännökset tehdään. Maahanmeno, hieno eikä mitään ongelmaa. Luoksetulo, vähän hidas lyhyestä matkasta johtuen, mutta noin muuten ei ongelmaa. Mitä mä tän kanssa edes treenaan kun kaikki on niin hienoa ja hyvin? :--D
Olin ihan pettynyt, ettei hallilta löytynyt muuta kuin vanha tokoeste, joka sekin on sellainen mikä kaatuu maahan pienimmästäkin kolauksesta. No, tehdään nyt silti parit hypyt. Kannan hyppyesteen seinän vierestä, koira tulee katsomaan että "jee mitä tehdään", nostaa tassun hyppyesteen päälle ja jää sen alle. Neat.
Uusi yritys, koira ahdistuu hyppyesteestä. "Miten sä luulet että mä voin tän hypätä, se koitti äsken tappaa mut!!" Ei yritä höpsö koira, hyppää vaan. Menin itse varmuudeksi pitämään esteestä kiinni, käskin koiraa hyppämään. Lopulta se sen teki, jonka jälkeen kehuin Supun maasta taivaaseen. Sitten typerät aivoni keksivät, että hei me voitais tehdä hyppynoutoa. Ensimmäinen yritys, kapula lentää päin estettä ja este on taas maassa. Onneksi mulla on mukani Supu eikä Joiku, Joiku olisi jo kaivautunut hallin lattian alle ja mennyt sinne turvaan pahaa julmaa maailmaa missä hyppyesteet vaan kaatuilee. Toka yritys, sain kapulan sihdattua niin, ettei se osunut esteeseen. Sanon koiralle "hopnouda", koira syöksähtää hyppyesteen vierestä. Ei ei ei ei ei näin. ;-; Tässä kohtaa itseasiassa aivoihini ilmestyy musta aukko, enkä tarkalleen muista mitä teimme, mutta veikkaan että hyppäytin sitä kerran, jonka jälkeen otin norminoudon. Miten meni noin niinku omasta mielestäs.
Pienen tauon jälkeen huomasin agikentän vihdoin vapautuvan. "Me halutaan!" Supu, joka ei ole tehnyt agilityä kohta neljään vuoteen. Supu, joka on niin raskasrakenteinen ja hajalla. Silti mä haluun! Ajattelin ensin ottaa rimat pois, mutta tyydyttiin tekemään bichonfrise-korkuisilla rimoilla, eli ... ehkä 20-30cm? Jokatapauksessa sellaisilla, ettei sen edes tarvinnut hyppiä, lähinnä kävellä siitä päältä.
Aloitimme ihan vaan tekemällä sinisellä merkityt 1. ja 2. esteen. Vaikea sanoa kumpi meistä oli enemmän pihalla. Siitä etenimme putkelle, joka oli selvästi ehtinyt poroisen muistoista kadota. Teimme sitten pentutyylillä, että kaveri hetsasi sitä toisessa päässä, minä menin toiseen. Sille tuli kyllä hirveä kiire kun minä menin putken toiseen päähän. Sitten uudestaan, tällä kertaa vihreällä merkityt esteet. Minä unohdin täysin että miltä puolelta pitäisi ohjata se 2. hypylle ja saatoin myös unohtaa koiraa käskeä. Hehe hups. Pari toistoa, se alkoi mennä jo paremmin kun minäkin muistin vähän että mitä pitää tehdä.
Supu ketterä kuin virtahepo ja notkea kuin näkkileipä. Vaikka se olisi kuinka terve, ei siitä agilityyn olisi. Miten voikin koira olla noin... tuollainen? Mutta jokatapauksessa oli hauska pieni kokeilu, vaihtelu virkistää. En olisi uskonut, että tulisin koskaan Supun kanssa edes noin paljoa agilityä tekemään.
Ensi viikon sunnuntaina onkin sitten luvassa vähän virallisempaa tokokokeilua. Jännitys koittaa puskea päälle, mutta otetaan tämä vain erilaisena treeninä! Ja pidetään hauskaa. :)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti