Erittäin hyviä ykkösiä

Meillä on varsin onnistunut viikonloppu takana, enkä voi olla koiriini tyytyväisempi. Nää on ihan huippuotuksia.

En tainnut täällä blogissa kertoa, että mie sain about viikko sitten viestin, että Pälkäneellä olisi tilaa 17.8. järjestettävässä tokokokeessa. Mie sitten hetken pohdinnan jälkeen laittelin ilmot menemään ja maksoin 25 euron osallistumismaksun. Jos tää koe menisi vaikka penkin alle niin häviäisi miun raastava koekuume?

Päinvastoin.

Lauantaiaamu alkoi varsin normaalisti, Joiku oli perus angstinen itsensä. Mun oli aivan pakko kokeilla jäävät omassa pihassa, hyvin se ne teki. Joten jännitys mahanpohjassa kipristellen lähdettiin ajelemaan kohti Pälkäneellä sijaitsevaa Aitoota. Automatka oli huippu, paria kilometria ennen koepaikalle saapumista Joiku oksentaa autoon. Silloin iski se fiilis että joo, tästä ei tule mitään. Joskin oksentamisen syynä saattoi olla esimerkiksi se, että tie oli mutkainen ja kuoppainen hiekkatie.

Sain ihmeen hyvin Joikuun hyvää fiilistä kun ennen kehään menoa näytin sille nameja ja otettiin pienet pätkät seuruuta. Palkkasin sitä ihan loppuun asti ennenkuin mentiin kehään, jossa sitten pidin jutelleen ja hymyillen sillä, sekä itselläni hyvän mielen yllä. Joiku olikin kivalla fiiliksellä, eikä sille tuottanut ongelmaa tulla perusasentoon. Se suorastaan hyppi siihen innoissaan ja oli iloinen. Paikkamakuu mua jännitti aivan kauheasti, tällä kertaa olin iskääkin pyytänyt että menisi Joikun näköpiirin ulkopuolelle, ettei se keskenkaiken säntäisi taas sen luokse.

Kun jätettiin koirat ja mentiin seisomaan riviin, huomasin kuinka paljon mua jännitti. Tuntui että jalat pettää, mutta ryhdistäydyin, tuijottin johonkin pisteeseen Joikun takana ja laskin numeroita. Ihmeen rauhoittavaa se oli, ja sain myös tungettua taka-alalle ne "no niin nyt se nousee, ei se pysy" -ajatukset. Joikun paikkamakuu ei kyllä ollut mistään rauhallisimmasta päästä, se pyöri, vaihtoi asentoa laskien päätä maahan, liikutellen takajalkojaan, mennen lonkalle, haistellen ilmaa... MUTTA SE PYSYI.

Paikkisryhmien ja yksilöiden välillä oli (muistaakseni) seitsemän koirakkoa, joten mentiin sitten istumaan kehän laidalle yleisön viereen. Joiku makoili maassa ja itse sain purra kynsiäni miettien, että mitäs kaikkea me nyt voidaankaan kusta yksilöistä. Kun vika koira ennen meitä teki liikkeitä, otin Joikun ja kavoin parhaat herkut ikinä: Pedigree dentastixit (vai miten ne kirjotetaan). Tehtiin jälleen jäävät, ei mitään ongelmaa. Joiku oli reipas, iloinen ja ihana.

Kehässä pyrin pitämään samaa fiilistä yllä, juttelin koiralle (ainakin liikkeiden välillä) ja olin iloinen. Hihnaseuruu lähti vähän perus päiväkävely fiiliksellä, mutta kyllä se kontakti sitten löytyi. Pysähdys oli Joikulle turhan hankala ja siinä se jäi seisomaan puolimetriä miun eteen. Pomppasi kuitenkin perusasentoon kun sanoin sivu. Vasemmalle käännös ryssiytyi myös ja olin kävellä koiran päälle, hups. Tosin Joikun kanssa en niinkään ole koskaan hinkannut käännöksiä. Ainakaan samalla tapaa kuin poron. Juoksuosuus oli ihana, Joiku lähti laukkamaan, mutta piti kuitenkin silmät loistaen naama virneessä katsekontaktia.

Vapaaseuruu meni aika samalla tyylillä. Nyt oli vähän parempaa kontaktia, vasemmalle käännös ryssiytyi jälleen.

Maahanmeno perus Joiku-laatua, ei moitteita.

Seisomisessa mun pitää hakata päätäni vielä vähän lisää seinään. Se meni maahan. Miksi. Juuri muutama minuutti sitten se oli kehän ulkopuolella jäänyt seisomaan, miksi ihmeessä nyt piti mennä maahan? Yritin sanoa niin samalla äänensävyllä kuin treeneissäkin. Aaa menee hermot.

Luoksetulo oli huippu. Nopea ja hieno. Kuulemma oltiin saatu ihastelua yleisöstä ja ellen väärin kuullut, niin jotkut ihan taputtivat. :')

Hyppy oli niin lähellä ettei mennyt nollille. Luoksarin lopusta esteelle oli parin esteen matka, otin koiran sivulle seuraamaan ja koitin mennä mahd rauhallisesti jutellen koiralle kokoajan matalalla äänellä. No, ei auttanut, Joiku bongasi hyppyesteen ja otti pari laukka-askelta sitä kohti, mutta luojan kiitos pysähtyi kun karjaisin SEIS (tuli muuten niin reflexinä etten edes tajunnut). Joiku pysähtyi noin sentin päähän esteestä, vilkaisi sitä, mutta tuli kuitenkin nätisti sivulle kun pyysin. Hyppy sitten menikin ihan loistavasti. En tajua mikä miun päähän iski kun menin jostain syystä sanomaan odota vielä siinä kohtaa kun siirryin koiran sivulle. Tuli tosi wtf-fiilis. Onneksi tuomari oli ihana eikä rokottanut siitä pisteitä.

Ja ykkönenhän sieltä sitten tuli.

Aitoo 17.8.2013
tuomari: Marita Packalén
luoksepäästävyys 10
paikkamakuu 10
kytkettynä seuraaminen 8
vapaana seuraaminen 8,5
maahanmeno 10
seisominen 0
luoksetulo 10
estehyppy 10
kokonaisvaikutelma 9

yht. 169/200p. 1-palkinto 

Oli ehkä epätodellisin fiilis kun siinä odottelin että saataisiin kisakirja. En ollut yhtään seurannut pisteitä, joten jaksoin olla aika satavarma, että joku 159 pistettähän sieltä taas tulisi. Kauhean moni koirakko sai 1-palkinnon, oisikohan ollut yhteensä yhdeksän koirakkoa joista ainakin kuudelle (sijoituttiin 6.) ykkönen tuli. Kuuntelin siinä kun jaettiin KPt ynnä muut (joista yksi muuten meni Sumun siskolle Surille, meiän kisapaineet vaan nousee kun sisaruksetkin käy jo 1-palkintoja napsimassa?). Sitten kun tuomari vielä sanoi "ja vielä ykköspalkinto suomenlapinkoiralle..." ja hetken kesti mulla tajuta, että niin mehän se ainoa slk-koirakko oli. Olin suorastaan rynnätä halaamaan tuomaria. Ihan huippua.

Ja silloin vielä mietin, että no joo tän voimin leijun varmaan viikon metrin maanpinnan yläpuolella, eikä mua tiputa vaikka Sumu saisi huomenna hyllyn.

Ja tosiaan, poronen pääsi tänään misseilemään Heinolaan. Kun tässä nyt olen tosissani harkinnut että tuolta voisi pallit lähteä, niin kaipa se pakko-H pitää käydä avoimesta käydä hakemassa. Ihan kun tosta tokovalio tulisi (eikun tulee tulee, tottakai siitä tulee).

Eipä kummempia. Poro oli taas iloinen oma itsensä, olisi mieluusti mennyt näyttelypaikalla moikkaamaan jokaista ihmistä ja koiraa, eikä se millään jaksanut olla paikallaan. Sain onneksi värvättyä Suvin (http://korvakoirat.blogspot.fi/) handlaamaan Sumun, joka oli ehkä päivän paras päätös. Sumu esiintyi älyttömän nätisti vaikkei hihnan päässä ollutkaan minä. Väittäisin että jopa huomattavasti paremmin, mutta Suvin taikakädet saa koiran kuin koiran esiintymään. :D

Tuomarina toimi Perttu Ståhlberg, joka taisi tänään ensimmäistä kertaa ikinä tuomaroida porokoiria. Mitä nyt kehän laidalta katselin, niin vaikutti oikein asialliselta ja fiksulta, käsitteli koiria nätisti ja tutki tarkkaan.

Arvostelulappusessa luki seuraavaa:

"Erittäin hyvä tyyppi ja mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Hyvät korvat. Hyvä kaula ja runko. Turkki lähdössä. Tasapainoiset kulmaukset. Häntä hieman ylöskiinnittynyt, kantaa sitä liiaksi liikkeessä selän päällä. Mukava luonne. Esiintyy hyvin."
EH AVK1

Että eihän tossa ole mitään negatiivista. Takuulla Sumun paras arvostelu tähän mennessä. Vähän ehkä katkera olo, että kuulemma ERI olisi tullut jos ei olisi liikkeessä kantanut häntää selän päällä (joka musta on sinänsä absurdia porolla pudottaa laatumaininnalla siitä, että kantaa liikkeessä selän päällä löyhällä kaarella). Yritän vaan lohduttautua, että SA sieltä kuitenkaan olisi tippunut (jos olisi, niin se olisi ollut eka - ja varmaan vika - SERT meille...).

Otettiin vielä porokehän jälkeen yhteiskuvat sisaruksista kun Sumun Suri-sisko oli innostunut näyttelyyn lähtemään. Suri sai laatumaininnakseen hyvän.

Sumu ei selvästikkään ole "aseteltavissa" oleva koira, koska mitä nyt useamman kymmentä kuvaa räpsin sisaruksista, niin kaikissa se näytti raukka niin hakatulta ja surulliselta. Kun taas kuvan kaunis Suri-sisko istui pirteä ilme naamallaan nättinä. Pitää kyllä antaa pisteet Sumulle (ja Surille kanssa) kun kuvauspaikalla ihan noiden takaa meni suurensuuri bernhardilainen, eikä Sumu edes yrittänyt nousta. Kyllä sillä ainakin vakaa paikallaolo taitaa olla. :D

Kyllä löytyy selvää sukupuolileimaa ja sukunäköä kummaltakin kakaralta.

Ja nyt mulla on sitten kauhea kuume taas tokokokeisiin ja viemään Sumua uudelleen kehään.

gr8.