Liebster award

Kiitokset Liebster awardista Iltateellä-blogin Kirsille! Tälläistä en  olekkaan  aikoihin päässyt tekemään.

Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä blogaajaa ja linkitä hänen bloginsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Libster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

1. Mistä lemmikkisi on saanut nimensä?
Kaikki  lemmikit? Oukei. :D
- Pyhäbirma Alman nimi on mitä uskottavammin juontanut juurensa tämän virallisesta  nimestä, Kittenhill's Almost Angel. Muistan kuulleeni, että sen meille tullessa oli kutsumanimi "Ansku" tai jotain sen suuntaista, mutta muuntui sitten uudessa kodissaan Almaksi.
- Hemmon nimi on myös tämän virallisesta nimestä, Erkatin Hemmo Hermanni,  lähtöisin.
- Kolmatta kissaa etsiessä, keksin minä, 9-vuotiaana tälle uudelle kissalle työnimen:  "Mr. Pöpö". Myöhemmin kun sopiva pentu vihdoin  löytyi, jäi nimeksi luonnollisesti Pöpö. Eikä osuvampaa nimeä sillä  voisi olla.
- Joikun nimi  keksittiin koko  perheen  kesken, kun haluttiin  joku lapinkoiralle sopiva, luonnonläheinen ja suomenkielinen nimi. Harkittiin vakavasta myös sen virallisen nimen, Sade, pitämistä kutsumanimenä, mutta itse en siitä  pitänyt yhtään.  Niimpä lopulta äänenkäytön  taitava lapinkoirapentu sai nimekseen  Joiku.
- Piin nimeksi alkuun mietittiin mm. Hippiä,  olen nimittäin halunnut pitkään  sen  nimisen lemmikin. Myöhemmin kuitenkin  kun pentu meille muutti, alkoi sitä vaistomaisesti kutsumaan Piiksi äänenlahjojen myötä. Ja sillä on nyt 4,5-vuotiaana edelleen sama "piiiiiii"-ääni kuin oli 16-viikkoisena pentunakin.
- Supu. Myönnän,  Supun, tai siis Sumun,  nimen keksin  ehkä vähän "kiireellä". Olin  alkuun miettinyt sille nimeksi Jasperia (Twilightin Jasper-vampyyrin mukaan, ahah), mutta kun isälleni tästä kerroin niin  hän sanoi että et nimeä koiraa Jasperiksi. Vaikka alkuun yritinkin tätä vastaan kapinoida, niin lopulta päädyin sitten keksimään pennulle toisen nimen. Kotona koitin ideoida ja kirjoittaa listaa, mutta  mielessä pyöri vain nartuille sopivia nimiä. Lopulta luovutin ja annoin pennun itse antaa  minulle idean. Näin sitten kävikin, kun olimme käyneet pentutestiä katsomassa, ja kotimatkalla autossa päätin  että se on Sumu. "Sumuisten"  kuviointensa  vuoksi tjsp. Supun tarinan olen tainnut aiemminkin  kertoa, mutta sehän lähti  vain  kaverin typosta fb-chatissa. Myöhemmin kun nähtiin,   olikin koirani hänelle Supu. Ja luonnollisesti  se sitten  alkoi tarttumaan, nykyään kukaan tuskin  muistaakaan  että se oli joskus  Sumu? :D
- Piin  ensimmäisten  pentujen syntyessä oli aivan hulluna Nälkäpeli-sarjaan. Tai en  voi  kieltää ettenkö edelleen olisi. Pennut oli  pakko  nimetä  myös sarjan hahmojen mukaan: tytöistä tuli Rue ja  Prim, poikapennun nimiehdotuksille Peeta  tai Gale,  ei äitini  kuitenkaan  lämmennyt. Eikä varsinkaan pikkuveljeni ehdotukselle:  Leipäpoika. Rue ja Prim nimet  kuitenkin jäivät  näille tyttökissoille elämään, tosin Rue taitaa olla uudessa kodissaan enemmänkin Ruu. Poikapennusta tuli lopulta Onni, äitini nimeämänä.
- Rotat saavat osakseen  vain  yhden ranskalaisenviivan. Piina ja Paniikki tuli  kun olin vuoden  alussa  kaverini luona ja mietin  ääneen,   että minkä nimiset  rotat  haluaisin. En sitten  muista  oliko  se  hänen ehdotuksestaan vai keksinkö ne itse, mutta aivan  pakko  oli saada nämä Herculeksesta tutut Haadeksen pikku apurien nimet rotille. Nyt jo edesmenneen Skitson nimestä saan kiittää  edellämainittua kaveriani. Halusin jatkaa nimisarjaa ns. "mielenterveysongelmilla". Niiden  keksiminen kuitenkin  osoittautui yllättävän vaikeaksi,  kunnes kaverini  heitti  ilmoille ehdotuksen: Skitso, kuten arvata saattaa, skitsofreniasta lähtöisin oleva nimi. Riesun nimeä pohdin eniten  kaikista rottien nimistä. Minulla on  itseasiassa pitkähkö  listakin niistä. Alkuun siitä piti tulla Lulu, virallisen  nimensä "Fae Sorceress" (League  of Legends) mukaan. Myöhemmin jäin miettimään  että onko Lulu vähän hölmö jatke Piinalle ja  Paniikille. En kuitenkaan lämmennyt muille Luluun liittyviin nimiin, kuten Pixiin tai Whimsyyn. Mielenterveysongelmaideatkin alkoi olla vähissä. Seuraavaksi  avasinkin googlesta   listan "Harry Potter themed names for pets" (tai jotain sinnepäin), jossa tuli vastaan Peeves. Silloin se kolahti, että pakkohan  tästä Potteriksi kutsutusta salamanaamasta on  tulla Riesu. Ja nimensä mukainen  räyhähenki se onkin.
- Vuosi sitten äidilleni muuttaneen Wandan   nimeen en  itse koskaan päässyt vaikuttamaan, mutta   nimi  juontaa juurensa tämän  virallisesta  nimestä  Celestial's Most Wanted.

2. Mistä sellaisesta haaveilet, jota et ole vielä pystynyt toteuttamaan?
HAHA  vaikka mistä! Ensimmäisenä mieleen hyppää auto, johon  liittyen  ajokortti. Nämä kuitenkin ovat   jotain  niin   kaukaisia haaveita, että saa nähdä jos  seuraavan kymmenen vuoden aikana vaikkapa. Toisena asiana  uusi tietokone,  tämä toivonmukaan  olisi  hieman ajankohtaisempi  haave. En nimittäin nauti "vanhasta" läppäristäni,  vaikka siinä  yllättävän kovat  tehot onkin.  Huomaten,   ettei se ole mikään markkinoiden huippukone. Kolmantena  on tatuointi,  tämä  menee  samaan kategoriaan  autohaaveiden kanssa, "ehkä  sitten  joskus". Vaikka ideat alkaakin olla  vuosi vuodelta selvemmät, ja  siitä olen haaveillut  jo 13-vuotiaasta saakka. Listaa voisi  jatkaa loputtomiin, mutta jottei vastauksesta tule yhtä pitkä  kuin  1. kohdasta,  niin päätän vastaukseni  koiranpennulla. Tiedä toteutuuko vuoden  vai viiden  vuoden sisään. Mutta mielessä ja haaveissa käy,  liki   päivittäin.

3. Linkitä joku hyvä kappale, mitä olet viime aikoina kuunnellut.
Set It Off - Wolf in Sheep's Clothing ♥
Tykkään aina sillöin tällöin  kuunnella Youtubesta  valmiita useamman  tunnin mittaisia nightcoreja. Yleensä en niissä biiseihin hirveästi  kiinnitä huomiota, mutta tämä oli kappale  joka oli  pakko heti etsiä ja kuunnella normaalina versiona. Pari viikkoa kuunnellut  non-stoppina,  eikä  kyllästytä! Samalla löysin myös tuon  uuden  bändin, Set It Off, eikä muukaan tuotanto sen  hullumpaa ole.

4. Palaako lemmikkisi kanssa joskus käämi? Mitä teet siinä tilanteessa, kun hermot menee totaalisesti etkä pysty menemään rauhoittumaan muualle (esim. toiseen huoneeseen)?
Palaa. Jos  lenkillä  käy näin, niin ehkä mieluiten käsken koiran istumaan paikalleen ja koitan  itse hengittää syvään ja laskea mielessä kymmeneen. Jos tämäkään ei auta, niin  sitten yleensä suorinta tietä kotiin ja myöhemmin uudestaan lenkille.  Tai  sitten  koitan mennä  lenkin rauhassa, ja painostaa siihen,  etten  ala koiralle kiukuttelemaan. Sisällä Supu on viaton pieni otus, että todella harvinaista että silloin palaisi käämi. Edes vaikka se olisi levittänyt roskat, koska   voinhan   syyttää vaan  itseäni  etten laittanut roskiskaapin oveen "supuviritystä" tai   vienyt  roskia ulos.

5. Mitä tykkäät lukea muiden lemmikkieläinblogeista (esim treeneistä, arjesta, katseletko valokuvia)?
Tykkään ja  en.   Minulla ei tällä hetkellä taida olla yhtäkään blogia jota aktiivisesti seuraisin. Ihan vaan  siksi, että olen   niin   laiska  seuraamaan blogeja aktiivisesti. Ja tykkäänkin mieluummin lukea 10  postausta kerrallaan, kuin yhden parin  päivän  välein. Valokuvablogit on  eniten mieleeni, treeni- tai   arkipostauksia en jaksa lukea juuri ikinä.

6. Minne matkustaisit juuri nyt, jos sinulla olisi siihen mahdollisuus?
Jos  voisi pari päivää mennä taaksepäin,  niin Lontooseen. Ei sillä, Lontooseen olisin   valmis lähtemään  koska   vaan. Mutta olisin  halunnut nähdä Jennifer Lawrencen Mockingjay part 2:n ensi-illassa punaisella matolla. Vastaukseni  on   kuitenkin Lontoo, sinne vaan  kovasti  haluaisin.  Samoin myös Berliini ja Amsterdam on kiinnostanut  jo   pitkään.

7. Muistuttaako lemmikkisi jotakin tunnettua hahmoa (kirja, tv-sarja, leffa…)?
Tämä on ehkä vaikein kysymys! Syy miksi  olen  jo  hetken pitkittänyt  tämän postauksen kirjoittamista. Tästä en  tee yhtä monikohtaista kuin 1. vastauksesta, ja  keskityn   mieluummin  vain koiriin.  Niissäkin oli  tarpeeksi pohtimista.

Supu, kukaan tietämäni hahmo  ei tunnu  olevan tarpeeksi  supumainen. Eikä tätä helpota fakta, että unohdan  niin  nopeasti  katsomieni  elokuvien ja  sarjojen hahmot. Hetken mietittyäni The 100 -sarjan  Finn Collinsia, tuli mieleen Frendit-sarjan Joey Tribbiani.  Ja  voisiko parempaa hahmoa ollakkaan Supua  kuvaamaan. Kuten  Wikipediassa  tämän luonnetta sanotaan:
"Joeya on kuvailtu hyvin yksinkertaiseksi, mutta hyväluonteiseksi naistenmieheksi joka rakastaa ruokaa. Kun häneltä kysyttiin, luopuisiko hän ennemmin seksistä vai ruuasta, hän pohti pitkään ja huusi lopulta haluavansa ”tyttöjä leivän päällä”. Jaksossa ”Sankaritekoja” hän näyttää pelastavan Rossin luodilta, mutta lopulta paljastuu, että hän yritti vain pelastaa Rossin vieressä olevan voileipänsä."
Vaikka Supu  ei olekkaan komein naistenmies, niin varsin osuvaa,  joka  tapauksessa.

Jos luulin, että Supun  kohdalla hahmon miettiminen on  vaikeaa, niin Joiku vasta vaikea onkin. Nalle Puhista tutussa  Ihaa-aasissa samoja piirteitä kuin Joikussa, mutta en  kuitenkaan osaa väittää Joikua niin  masentuneeksi ja surulliseksi. Kirjahyllyä tuijotettuani päätin, että Nälkäpeli-sarjan Katniss Everdeen. Ehkei täydellisin ja osuvin vaihtoehto,  mutta kuitenkin samantyppisiä piirteitä omaava. Introvertti, joka pitää ystäväpiirinsä pienenä. Viettää mieluummin  aikansa yksinään, ja ahdistuu uusia tilanteita kohdatessaan. Osaa kuitenkin rentoutua ja heitteytyä hetkeen mukaan päästessään tekemään jotain mieleistään tai nähdessään tuttuja. Osaa olla rasittavuuteen asti itsepäinen, määrätietoinen ja oman päänsä  mukaan  toimiva.

8. Onko sinulla muita harrastuksia kuin lemmikit ja jos on niin mitä?
En tiedä, onko varsinaisia harrastuksia. Valokuvaamiseenkin kun lemmikit liittyvät hyvinkin keskeisesti. Tykkään pelata, erityisesti Hearthstonea, League of Legendsiä ja Heroes of the  Stormia, myös Guild Wars 2:sta olen pelannut, mutta läppärilläni  on    vaikeuksia pyörittää kyseistä peliä. Myös neulon,  en toisaalta ihan hirveästi, välillä voi  mennä montakin   päivää etten koskekkaan lankoihin. Aiemmin olisin myös listannut  piirtämisen, mutta  se on kuitenkin  jäänyt viimeaikoina.

9. Tulet väsyneenä töistä/koulusta kotiin ja sinun on tehtävä ruokaa, mitä alat vääntämään?
Harvoin väsymys siihen  vaikuttaa, joten riippuen täysin mitä kaapista löytyy. Tosin olen  paljon suosinut kalapuikot  ja ranskalaiset/perunamuussi linjaa, niin terveellistä... Mutta voisin kuvitella tekeväni mitä   vaan sosekeitosta makaroonilaatikkoon. Tai  sitten syön vaan  leipää.

10. Mikä on mielipiteesi Suomen susitilanteeseen?
Tätä aihetta olen aiemminkin pohtinut, tosin nyt  sulkenut jo moneksi kuukaudeksi taas pois mielestäni. Minusta susilla on tärkeä on  paikka luonnossa, ja  kaikki ehdotukset  että   susi hävitettäisiin Suomesta, ovat täysin naurettavia. Lisäksi näen  asian enemminkin  niin, että ihmiset ovat asettuneet  susien  reviirille, kuin  toisinpäin. Mitä tulee näihin, missä susi on tappanut koiran, niin en oikeastaan osaa muuta kuin syyttää omistajaa. Miksi jättää  koira vartioimatta alueelle, jossa susia liikkuu. Toisaalta jos sama susi käy  toistuvasti härkkimässä ihmisiä, niin on mielestäni oikein ampua  se. Eihän  se enää  ole lajityypillistä käytöstä.


11. Nautitko metsästä, ja mikä on upein kokemus minkä olet siellä/luonnossa kohdannut?
Nautin ja en nauti. Haluaisin osata nauttia enemmän, mutta huomaan vaan    että omat hermot kiristyy kun kompastelee toisensa perään oksiin, kuusenoksan lyö naamaan ja  hiukset on hämähäkinseitissä. Tosin tästäpä syystä  pyrin yleensä löytämään polut, enkä lähde umpimetsään  tarpomaan. Hienoja kokemuksia on paljon, me kun  perheen kesken kävimme lähes joka  viikonloppu jossain luonnonhelmassa kun olin nuorempi. Kuitenkin pakko nimetä upeimmaksi sen, kun menee metsään ja päästää koirat vapaaksi. Voisin vaan  katsella tuntikausia, miten kauniilta ne näyttää juostessaan vapaana metsässä.  x)

Uudet kysymykset

1. Jos lemmikkisi olisi pelihahmo missä tahansa pelissä, oli se sitten League of Legends -champion tai Tera-hahmo - saat ihan itse päättää, millainen se olisi? Millaisia erityistaitoja sillä olisi, millainen ulkonäkö, olisiko se lajiltaan koira, vai kenties jokin muu eläinlaji? Ei tarvitse tietää pelaamisesta mitään, mielukuvitus kunniaan!
2. Entä millainen lemmikkisi olisi ihmisenä?
3. Missä koira-asiassa koet kehittyneesi eniten viimeisen kolmen vuoden aikana?
4. Jos sinun tulisi lopettaa kaikki koiraharrastuslajit yhtä lukuunottamatta, minkä jättäisit jäljelle?
5. Paljonko rahaa on ok käyttää kuukaudessa koiraharrastuksiin ja koiran hyvinvointiin? Lukuunottamatta esim. akuutteja eläinlääkärireissuja.
6. Jos saisit ottaa minkä tahansa värisen koiran (tai muun lemmikin), minkä värinen se olisi?
7. Jos lemmikkisi saisi valita kolme tavaraa mitä ottaa mukaan autiolle saarelle, mitkä ne olisi?
8. Flexi - puolesta vai vastaan? Jonkinnäköisten perustelujen kera.
9.  Millainen on kirjahyllysi lemmikkiaiheisten kirjojen suhteen?
10. Onko lemmikilläsi "tunnuskappaletta", jos on niin mikä? Jos ei, osaatko kuvitella mikä olisi koirallesi sopiva? Nopeatempoinen duuri -kappale, vai kenties jäätävän hidas ja mollissa soitettu.
11. Mikä yksittäinen sana kuvailee parhaiten koiraasi? Saa perustella tai jättää perustelematta.

Haastetut

Darwin

2 kommenttia:

Heidi S kirjoitti...

Kiitos haasteesta, mukavahan näitä on tehdä :) Ja mielenkiintoiset kysymyksetkin vielä olet jaksanut keksiä!

Heidi S kirjoitti...

Vastasin sun kysymyksiin :)

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.