Supu on nyt viime viikot ollut tulehduskipulääkekuurin myötä tuo on taas ollut oma itsensä. Välillä on saanut huomata että se on vähän jäykempi tai hitaampi, ei nosta lenkillä raviin niin helposti kuin aiemmin. Muuten se on ollut pirteä, iloinen ja no, Supu. Perjantaina täällä kävi fysioterapeutti tuota kopeloimassa. Vasen puoli on kuulemma varsin normaalissa kunnossa, oikealla puolella taas oli jäykkyyttä lonkassa, lonkankoukistajassa ja lavassa. Näitä kuitenkin ilmeisesti saatiin jo nyt auottua ihan kivasti.
Tästä nyt sitten jatketaan venyttelemällä erityisesti etuosaa kerran pari päivässä. Sen jälkeen katsotaan onko seuraava fyssarikäynti tarpeellinen (lompakko itkee, että toivottavasti ei ole). Voisin myös itse ryhdistäytyä vastuuntuntoisena koiranomistajana ja alkaa käyttämään Supua ainakin kerran kuukauteen hierojalla.
Jumien takia on jäänyt treenaaminenkin hieman vähemmälle. Olemme viime viikkojen aikana
käyneet tiistaisin hallilla, mutta itse tekeminen on jäänyt lähinnä siihen että olemme etsineet hyvää treenifiilistä. Koiralla se nyt onneksi tuntuukin olevan yleensä kunnossa, se tekee niin kivalla moodilla juttuja että välillä tekisi mieli kesken treenien rutistaa sitä ja kehua maasta taivaaseen kuinka paras ja hienoin koira se on. Vaikka Supu saa kyllä kuulla sitä muutenkin, päivittäin.
Itsellä taas sitten on usein ajatukset ihan liian hukassa, että saatan kesken treenaamisen unohtaa mitä olin tekemässä tai muuten vaan tulee totaalisia ajatuskatkoja. Onneksi Supu ei enää rankaise minua niistä aivan niin paljon kuin aiemmin, eikä se nenä putoa välittömästi maahan ja koirankin aivot lennä lähimmästä ikkunasta pihalle.
Huvittavaa, kuinka blogissa olen viimeiset ties kuinka monta vuotta sanonut aina että "joo eiköhän me kohta päästä kisaamaan" ja "nyt tän syksyn tavoitteena on se ja se". Jos nyt kuitenkin vihdoin päättäisin jättää tavoitteet ja tulevaisuuden suunnitelmat sivuun ja keskittyä siihen mitä minulla on nyt. Supuahan se ei kiinnosta onko sen nimen edessä TK2-tunnus vai huutaako sen kisakalenteri tyhjyyttään, miksipä siis pitäisi minuakaan kiinnostaa. Tällä kertaa voin siis sanoa, että no - kisataan vielä jos kisataan. Nyt kuitenkin keskitytään nauttimaan toistemme seurasta ja olemassaolosta, pitämään hauskaa ja olemaan iloisia.
Itsellä taas sitten on usein ajatukset ihan liian hukassa, että saatan kesken treenaamisen unohtaa mitä olin tekemässä tai muuten vaan tulee totaalisia ajatuskatkoja. Onneksi Supu ei enää rankaise minua niistä aivan niin paljon kuin aiemmin, eikä se nenä putoa välittömästi maahan ja koirankin aivot lennä lähimmästä ikkunasta pihalle.
Huvittavaa, kuinka blogissa olen viimeiset ties kuinka monta vuotta sanonut aina että "joo eiköhän me kohta päästä kisaamaan" ja "nyt tän syksyn tavoitteena on se ja se". Jos nyt kuitenkin vihdoin päättäisin jättää tavoitteet ja tulevaisuuden suunnitelmat sivuun ja keskittyä siihen mitä minulla on nyt. Supuahan se ei kiinnosta onko sen nimen edessä TK2-tunnus vai huutaako sen kisakalenteri tyhjyyttään, miksipä siis pitäisi minuakaan kiinnostaa. Tällä kertaa voin siis sanoa, että no - kisataan vielä jos kisataan. Nyt kuitenkin keskitytään nauttimaan toistemme seurasta ja olemassaolosta, pitämään hauskaa ja olemaan iloisia.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti