Meillä oli kaveriporukalla varattuna vuoro A-Qilityn hallilla. Vaikka alkuun olin ajatellut käydä noissa vain Supun kanssa, niin Joikukin sattui mukaan - eikä ihan turhaan.
Joikun kanssa tehtiin sitä samaa kuin aina ennenkin: lähinnä alokkaan ja avoimen luokan liikkeitä, pelleilyä, muisteltiin jotain rally-tokojuttuja samalla. Joiku oli ihan mielettömässä vireessä, jos nyt pääsisin kertomaan sille 13-vuotiaalle Ainolle joka harmitteli aikoinaan Joikun motivaatiota, niin ei takuulla uskoisi. Tosta koirasta on kasvanut niin reipas ja iloinen, se tekee töitä koska se on sen mielestä kivaa, ei vaan sen takia että mulla sattuu olemaan nameja taskussa. Joiku myös teki suht pitkän (lol kuka jaksaa ottaa aikaa) paikkamakuun aivan väliseinien vieressä - joiden toisella puolella oli toinen koira tekemässä agilityä. Siihen nähden miten heikossa hapessa tuon paikkamakuu on ollut, niin oon tosi tyytyväinen. Se pysyi.
Tokoilun lopuksi kun sitten otin koiran kiinni ja jäätiin katselemaan agilitysuorituksia, niin Joikulla tuli suorastaan tylsää. Joikulla, joka yleensä käy tuossa kohtaa maahan makamaan ja haluaa vaan kadota johonkin. Nyt se heilutti häntää, hyöri ympäriinsä. Höpsö lappalainen.
Kun sitten oltiin pidetty noin Supun mittainen tauko, pääsi Joiku pitkästä aikaa tekemään agia! Tehtiin simppeliä rataa, lähinnä muisteltiin että mites tää juttu menikään. Koira kyllä muisti ja osasi hienosti, ohjaaja ei niinkään.
Ongelmat on samat kuin pari vuotta sitten treenatessamme. Irtoaminen ei suju, koira ei ohjaannu kunnolla oikealla puolellani. Minä sanon käskyt liian myöhään, teen tyhmiä asioita, en ole riittävän selkeä koiralle. Esteet 1 ja 2 oli Joikulle ihan lastenleikkiä. 3 ja 4 tuotti alkuun hieman vaikeuksia, mutta muutaman toiston jälkeen lähti nekin sujumaan eikä tarvinnut enää minun tukea aivan esteiden viereen. Irrotessaan riittävästi putkeen, pääsin jopa sähläämään jotain valssintapaista 5 estettä kohti, josta se sitten irtosi hyvin 6 esteen kautta palkalle.
Pienen levähdystauon jälkeen oli vielä ihan pakottava halu tehdä muuhun rataan kuulunutta A-estettä ensimmäistä kertaa. Turhaan pelkäsin, että Joikulla olisi sen suhteen jotain ongelmaa - A-estehän on parasta maailmassa! Vähän se näytti siltä, että haluaisi alastulossa hypätä sivulta alas, mutta kun palkka oli kontaktilla niin jätti sitten ne haaveet sikseen.
Ensi kerralla sitten agilityssä pitää päästä kokeilemaan pussia ja muistelemaan keinua. Tossa koirassa kyllä olisi potentiaalia - ohjaajassa ei niinkään.
Ja sitten Supuun. Voi Supu Supu... Oon jostain syystä kehittänyt tosta koirasta kamala kriisin, vaikka sehän on mitä hienoin. Heti treenin alkuun todettiin, että kaukopalkkahaaveet saan unohtaa. Tai ainakin sen opettaminen tuon kanssa tulee olemaan niin pitkä ja kivinen tie, että kuka sitä jaksaa lähteä kulkemaan. Muutamat seuruupätkät kokeiltiin, mutta koira lähinnä poikitti ja huusi tuskaisena kun ei päässyt suoraan syömään ruokaa.
Supu oli kyllä ihan uskomattoman hyvällä fiiliksellä. Tätä hyvää fiilistä on kestänyt monet viime treenikerrat, ollaan sitten puuhattu vaan kotona jotain tai käyty lenkin yhteydessä kentällä ottaamassa pätkät seuruuta tjsp. Se on aktiivinen, iloinen ja selvästi alkaa hoksaamaan, että miten ollaan kun tehdään töitä.
Pidin Supua lähinnä vapaana, ei sitä tarvitse enää pitää kiinni. Mun luotto alkaa pikkuhiljaa löytyä tota koiraa kohtaan. Sekä itseäni, sen suhteen että osaan hallita sitä.
Kerrankin kun oli hyppyeste käytössä, niin pakkohan se oli hyppyä treenata. Meidän piti lähinnä kokeilla uutta alokasluokan hyppyä, mutta tuli sitten nykyistäkin tehtyä kun ohjasin vanhasta tottumuksesta niin. Pientä epäröintiä sillä oli hyppäämisessä, mutta parin pompun jälkeen lähti sujumaan. Annoin koiralle kunnolla tilaa (ensimmäisessä tokokokeessamme joku oli kuulemma kauhistellut sitä miten paljon annan tolle tilaa hypätä). Supu kun on ainakin poron kokoinen niin Supu tarvitsee paljon tilaa, vaikka ongelmana voi toki tulla että kun se ehtii esteelle, niin se on jo unohtanut että mitä oltiin tekemässä.
Mutta alokkaan hypyissä - uudessa tai nykyisessä - ei ollut ongelmia. Mieluummin kyllä lähdetään kisaamaan vasta elokuussa uusien sääntöjen tullessa voimaan. Väitän tuon suoriutuvan siitä hypystä noin sata kertaa todennäköisemmin ja paremmin kuin nykyisestä.
Treeniohjaajan ehdotuksesta tehtiin muutamat hyppynoudotkin. Ollaan saatettu _joskus_ sitä tehdä, mutta ei kyllä mitään muistikuvaa koska. Suurimmaksi ongelmaksi tässäkin muodostui minä, kapulan (suoraan) heittäminen on ylivoimaisen vaikeaa. Toki kevyt kapula pompahti lattiallakin jokusen kerran, jolloin se meni vielä entistä vinompaan. Hypyn jälkeen vaikka sanoinkin Supulle aina noutokäskyn, niin sen piti pitää ainakin puolen sekunnin miettimistauko ennen kapulalle lähtöä. Mutta siihen meidän ongelmat lähinnä koostui. Se jopa osasi palauttaa kapulan hypyn kautta. Pätevä pieni poro. c':
Näiden lisäksi tehtiin lähinnä alokkaan liikkeitä. Seuraamisen ongelmat: en osaa irrottaa katsettani koirasta ja koiran kontakti katoaa parilla ensimmäisellä askeleella. Nyt ainakin yritin katsoa seinään kun oli muita joita saatoin käskeä sanomaan jos tuo tekee jotain tyhmää. Eikä se kuulemma tehnyt.
Ruutua, paikkamakuu, paikallaistuminen. Ensimmäinen on vielä ihan harjoitteluvaiheessa kun ollaan sitä suht harvoin päästy tekemään kun eräs ei koskaan jaksa hankkia/tehdä ruutunauhoja. Parit näyttöruudut alkuun, mutta se vaan silti hakeutuu ruudun vasempaan etulaitaan ja kompastelee tötsiin. Kun ei muutaman toiston jälkeen lähtenyt toimimaan, huolimatta siitä että palkkasin sen aina juuri siinä kohtaa mihin pitäisi mennä, niin heitin namialustan ruudun takaosaan keskelle, jonka jälkeen alkoi vähän paremmin paikka löytymään. Tätä pitää vaan hinkata lisää niin eiköhän lähde sujumaan.
Paikkamakuussa häiritsi kuinka paljon se käänteli päätään muiden suuntaan, mutta ei tehnyt elettäkään noustakseen. Se pysyy ja on varma, siihen luotan. Pitää vielä pyytää ensi kerralla lisää häiriötä. Paikkaistumista ollaan aika vähän tehty, mutta ei tuottanut mitään ongelmaa.
Tokoiltuamme Supu tuli minun kanssa vapaana istuskelemaan kentän laidalle harjoittelemaan että se voi olla vapaana, mutta kuitenkin ihan rauhallisena ilman että tarvitsee ottaa häiriöitä muista koirista. Se oli ainakin varsin hyvä, pitää pohtia vielä jotain rauhoittumiskäskyä tuolle.
Enköhän ala uskomaan, että vielä joskus päästäisiin kokeisiin ainakin Supun kanssa. Treeniohjaajakin totesi Supusta tulleen sen verran aikuinen, ettei edes se TVA kuulosta niin naurettavan typerältä idealta. Joikusta en tiedä tullaanko nyt ennen elokuuta kisaamaan tokossa, elokuun jälkeen tuskin meillä enää ykköstulokseen on mahdollisuuksia. Ehkä keskitytään sitten vaan rally-tokoon.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti