Jälkeenjääneet

Viikonloppuna tuli sentään jotain puuhailtua koirien kanssa. Lauantaina herätessä huomasin, että ulkona oli aivan mielettömän hieno aurinkoinen ilma, joten eikun kengät jalkaan ja porokoiran hihna käteen ja kaulaan kamera roikkumaan. Tehtiin reipas tunnin mittainen metsälenkki, en oikein mitään kunnon kuvia Sumusta saanut, mutta sentään muutaman...




Lenkin jälkeen sain ylipuhuttua äidin kuvaamaan meiän tokoiluja. Mulla ei ole Sumusta vielä yhtäkään kunnon seuraamis- tai noutokuvaa. No, nytpä on. Kuvausmielessä siis treenattiin, Sumu seurasi hienosti puoli-imutuksella ja sen jälkeen vielä haki kapulaa muutaman kerran.










Ja pitihän se pörrökoira olla mukana kans. Joiku oli kyllä niin tuohtunut, etten ollut Häntä ottanut lenkille mukaan taikka treenannut ensin Hänen kanssaan, ettei mistään tullut oikein mitään. Tyydyttiin sitten lopulta taas pelleilemään joikumaiseen tyyliin.








Eilen päästiin eka kertaa Lahden Käyttökoirien jälkitreeneihin. Aamulla yhdeksän jälkeen lähdettiin Hollolaan Rahametsään. Treeniporukka oli mitä loistavin ja vielä loistavampia oli miun koirat! Kummallekkin tein alkuun lyhyehkön suurinpiirtein 20m mittaisen jäljen, jolle laitoin Sumulla namin joka askeleelle, Joikulle jäljen keskivaiheella joka toiselle tai kolmannelle. Kumpikin koirista ajoi jäljet hyvin, Sumu varsinkin siihen nähden, ettei ole koskaan ennen tehnyt metsäjälkeä. Kouluttaja tulikin sitten siihen tulokseen, että noille voi vaikeuttaa jälkeä jo - nami joka viidennelle askeleelle ja mukaan kaksi keppiä.

Eniten muutoksesta järkyttynyt olin minä, koska koirat meni jäljet kuin vanhat tekijät. Niin ja otettiin mukaan vielä janakin, jolta koira lähetettiin. Ei siinä sen kummempaa, tästä vaan jatkamaan niin mulla on pian pari koevalmista koiraa. :D

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.