Tilannekatsausta tjsp?

Kuten huomaatte, olen taas ollut hirmu ahkera blogiin kirjoittaja. Viime tekstistä on jo kaksi kuukautta. Monta kertaa olen ajatellut että noniin nyt kirjoitan, mutta sitten en ole jaksanut/muistanut tai ei ole vaan sanoja syntynyt. Jos nyt yritettäisiin hyvin yksinkertaista ihan vaan heh öm tilannekatsausta tämän hetkiseen tilanteeseen?

Me ollaan ihan kiitettävän ahkerasti treenattu. Tai no tää heinäkuu on ollut vähän hiljaisempaa, ollaan käyty vaan jotain kuutisen kertaa (jos nyt oikein laskin) treenaamassa porukassa. Treeniseurana meillä on ollut vakkarit Hypno ja Eos -beeceet, Vuk-aussie, sekä parilla kerralla Nova-aussie, Roope-norjanharmaa, sekä kerran Aidan-flätti. Joskin ollaan toki lähes päivittäin tehty lenkki- tai kotitokoa.

Sumulla oli tossa kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa vaikeampi kausi, eikä saatu oikein mitään aikaiseksi. Treeneissä kuitenkin käytiin ja tyytyväisenä sain lähteä jos tuo pystyi pitämään parin sekunnin katsekontakteja tai ehkä jopa leikkimään. Voitte uskoa että vähemmästäkin alkaa jo epätoivo iskeä. Nyt kuitenkin on taas viime viikkoina, oikeastaan sanotaanko että reilu viikon aikana, alkanut hommat taas sujua. Mun makuun toi on niin laama, mutta uskottakoon kun treenikaverit sanoo että joo joo ihan hyvin se tekee, se nyt sattuu olemaan poro niin siitä on vähän vaikea saada sitä beecee- tai aussiemaista intoa irtoamaan. Sumulla kun kuitenkin on hyvä tekniikka seuraamisissa ja nyt on ruvennut luoksariinkin löytyä vauhtia. Se on jopa ihan oppinut leikkimään.

Supumanni seuraa.

Ehkä ainoa asia minkä se osaa oikeasti. Tai on oikeasti kivaa.

Supu on ehkä maailman söpöin koira. Näin asiaan liittyen.

Meillä oli myös parin kuukauden kausi, että paikkamakuu oli Sumulle esim. hankalin asia maailmassa. Se paineistui ihan saatanasti, se makasi liikahtamatta korvat luimussa jännittyneenä paikallaan. Ja sen asenne oli sellainen "mamma pelasta mut apua kuolen". Varsinkin muiden urosten vieressä se on ollut just sellanen. Ei nyt olla päästy tekemään näiden urosten vieressä paikkamakuuta hetkeen, mutta viime viikolla treeneissä se teki about itsensä ikäisen aussieuroksen vieressä paikkamakuun iloisesti ja jännittymättä. Ja samoin nyt viime treeneissä teki paikkamakuun about keskellä kentää samalla kun nuo ahdistavammat urokset teki mm. luoksareita ja noutoja vieressä, paljoa niistä välittämättä (jännempää oli mm. kentän laidalla lentävä muovipussi...)

Mutta huomaan kyllä paljon edistystä Sumussa. Se on jotenkin enemmän mukana, toistaiseksi pidän sitä vielä kentällä "vapaana" niin että siinä roikkuu 10m liina perässä, mutta musta tuntuu että pikkuhiljaa voidaan siitäkin hankkiutua eroon. Alkaa olla jo vähän kulunut sanonta että "jee ehkä me kohta uskalletaan kokeeseen mennä", joten jätän sen sanomatta, mutta voisin uskoa että se on kuitenkin tavoitteena aina vaan lähempänä. Olen vähän syksyn kokeita sillä silmällä katsellutkin, mutta voi toki olla että päädyn menemään niihin Joikun kanssa...

Ja sitten Joikuun. Mitäs Joiku. Joiku on mulla ollut nyt niin tollanen kotihömppäily koira. Silloin tällöin aksatreeneissä käyty, mutta muuten Joiku on toiminut äitin lenkkikaverina ja sohvanurkan lämmittäjänä. Tai no tottahan Joikukin haluaa osallistua jos mie Supun kanssa kotona treenailen niin sekin on saanut hömppäillä seuruuta ja muuta hauskaa. Tosin voisin taas ruveta enemmän panostamaan siihen, ottaa sen vaikka treenikentän laidalle tekemään paikkamakuuta ym, koska kyllä mie voisin nyt syksylle mennä sen kanssa vielä edes yhteen kokeeseen. Jos se vaikka vielä vuoteen 3014 mennessä saisi ne kolme 1-tulosta alokkaasta. Tosin oon ruvennut pohtimaan, että voisi sen kanssa avoimeenkin joskus mennä, mutta aika näyttää. Ensin nyt se TK1-koulari.

Niin hyvää puuta. t. majavat

Aksassa Joiku on niin unelma. Koska se RAKASTAA agilityä. Se ei tiedä parempaa kuin että voi juosta täysiä ja hyppiä ja juosta. Ja hyppiä. Ollaan aksatreeneissä tehty suht helppoja ratoja, joskin oon ite niin osaamaton että suorankin ohjaus tuottaa välillä suuria vaikeuksia. Aksatreeneissä ollaan siis pääosin tehty erilaisia ohjaustekniikkoja, sekä saatiin pari viikkoa sitten Joikun keinu valmiiksi! Tosin siitäkin on jo pari viikkoa eikä olla sen jälkeen kertaakaan keinua tehty, mutta tuskin se nyt on taas yhtäkkiä saanut päähänsä ruveta sitä pelkäämään.

Saa nähä, eiköhän me aksaryhmässä jatketa. Kunhan itse opin ohjaamaan ja hallitsemaan kroppaani tossa, niin takuulla meistä voi olla johonkin. Vähintään epiksiin. Mutta no harrastellaan nyt aksaa tälleen "koska se on kivaa ja koira rakastaa sitä" -tyylillä.

Loppuun vielä sekalainen kokoelma kuvia kesä-heinäkuulta.

Ja ehtihän Sumu täyttää kaksi vuottakin tässä heinäkuun alussa, tarkemmin ottaen 4.7.